19. maaliskuuta 2019

Picture polish - Wish ja folioleimaus

Viimeisimmät kolme Picture polishin julkaisemaa sävyä, ei saanut mun sydäntä välittömästi lepattamaan. Ne olivat tummia ja syksyisiä ja itse ihastun niihin kirkkaisiin ja raikkaisiin sävyihin. Tämä Wish ja tumma vihertävä Aquatic olivat sellaisia ihan ok, jotka ajattelin hankkivan ehkä jossakin vaiheessa. Owl ei ihastuttanut - ainakaan vielä. Wishin kotiutin kolmikosta ensimmäisenä perusteena, etten omista siihen verrattavissa olevaa Dragonia. 


Kaunis punaruskea, burgundy, jonka seassa holohippuja. Kahdella kerroksella sai hyvän peittävyyden ja koostumus oli täydellisesti lakattavaa. Punaiset sävyt ovat vaarallisia, sillä itsellä sivellin lipsahtelee liian lähelle kynsinauhoja ja sitten veetuttaa. Mutta tämän kanssa siltä säästyttiin. 



Halusin koristella lakan myös jollain tavalla. Mielessä on pyörinyt viime aikoina nämä Milv -siirtokuvat . Nuo siirtikset olivat loistava inspislähde tällä kertaa! 

Moyran 113 Love is all around laatasta löytyi sopivan paksu reikäkuvio folioleimaukseen. Ajattelin ensin sitä, tiedättekö "kivimarmorointikuviota" mutta se oli jotenkin liian ohut ja harva. Idealtansahan nämä leimakuviot ovat melkein samanlaisia. Leimasin kuvion kynnelle ensin mustalla folioleimauslakalla, jonka jälkeen painoin rose gold foliota leimojen päälle. 


Harmittaa vähän nämä metallileimaukset, sillä sitä hienointa metallisuutta ei saa vangittua kameralle mitenkään. Valot ja varjot tekevät folioleimat tummaksi vaikka luonnossa ne suorastaan loistaa tummalta pohjalta.
Mistä "ulkopuolelta" sä sait viimeksi inspiraation kynsiisi? 

3 kommenttia :

  1. Ihana lakkaus <3 Voi kun saisi jostain inspiraation lakata kynnet... :D En ole lakannut kynsiä marraskuun jälkeen, vaikka kynnet on paremmassa kunnossa kuin aikoihin ja ilmeisesti juurikin sen vuoksi kun en ole lakannut niitä :D

    VastaaPoista
  2. Voi lääh! Aivan mieletön lakka, ja niin kauniit koristelut <3 Ja siis ihan erityismaininta vielä näistä kuvista - kun näin tuon swatchin ensimmäisen kerran Facessa, leuka tippui näppikselle! Todella onnistunut otos :)

    VastaaPoista
  3. Jestas miten hienot! Mulla meni kans hermot viimeks folioleimojen kuvaamiseen :/ ei niitä saa millään oikeanlaisina kuviin!

    VastaaPoista