27. kesäkuuta 2017

Kauneuden kuolemansynnit (lakkaversio)

Sain keväällä Nena Sofialta haasteen jonka aiheena oli kuoleman synnit kynsiharrastukseen liittyen. Näin kesällä, kun en töiden takia pysty lakkaamaan kynsiä, on hyvä hetki vastata pitkästä aikaa kysymyksiin.


1. YLPEYS
Mikä kynsilakka saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?

Ensimmäisenä tuli mieleen ihan tavallinen valkoinen lakka. Monesti, kun liukuväriä teen ja siihen tarvii lakata valkoinen pohjalakka saatan jäädä joksikin aikaa vain ihastelemaan sitä valkoista väriä.


2. KATEUS
Mitä käsien tai kynsien ulkoista piirrettä, jota itse et omaa, kadehdit kaikkien eniten?

Tämä oli yllättävän vaikea sillä pidän mun kynsien muodosta, rakenteesta ja pituudesta tällä hetkellä. Omat smile linet eli ylikasvaneen kynnen rajat on epämääräiset ja eri muotoiset. Niiden takia on joskus hankala saada lyhyisiin kynsiin ohut ranskalainen manikyyri tehtyä.


3. VIHA
Mitä kynsilakkaa vihaat?

Ehdottomasti (creme)lakkaa, joka ei peitä kolmannella kerroksella. Se on kipuraja yhden lakan kerrostuksessa. Näitä tulee aina silloin tällöin vastaan. Jellylakkoja mulla ei ole ollut ollenkaan.


4. LAISKUUS
Minkä kynsiin tai käsiin liittyvän tuotteen tai hoidon jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?

Tähän tuli mieleen aika monta juttua. Ensimmäisenä se, etten käytä käsirasvaa kuin silloin, kun kädet tuntuu kuivilta. Toisena tuli mieleen se, että jos kynsi on lohkeamassa/reuna murtuu, en rupea paikkaileen vaan revin lopunkin irti ja oleskelen muotopuolilla/nysillä kynsillä.



5. AHNEUS
Mikä on kallein kynsilakka, jonka omistat? Entä halvin?

Kyllä se taitaa olla F.U.N:in tai NCLA:n lakka. Niiden hinnat pyörii 20e kieppeillä. Halvin on Flormar/Essence, jotka maksaa noin 2 euroa.


6. YLENSYÖNTI
Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kynsilakkaa ja jos on niin mitä?

Harvoin löytyy tuplakappaleita. Yleensä se on musta tai valkoinen cremelakka hetkellä, kun vanhan pullo on pian loppumassa. Värilakkoja ei ole koskaan ollut tuplia.


7. HIMO
Jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kynsilakkakokoelma tahansa, minkä ostaisit?

Ööö.. seuraan hirveän vähän kynsilakkamerkkejä, joita saa vaan ulkomailta tilattua esim. Dance Legend, Glam Polish, Femme Fatale jne. Mutta jos poikkean vähän kysymyksestä, voisin ostaa kaikki Über Chicin tai Lina Nail Art Suppliesin leimauslaatat! ♥

Nyt on synnit teille kerrottu vaikka ei ne nyt hirveän salaisia ollutkaan :) Mulla on luonnoksissa tulossa lisää tämänkaltaisiin kysymyksiin vastauksia. Kysymyksiin on välillä kiva vastata tavallisten postausten sijaan :)

20. kesäkuuta 2017

Kiko 486, 488, 490 ja 505

Aloitetaas näillä punasävyisillä Kikon lakoilla tämä kolmiosainen swatchrupeama. Yleisenä juttuna sanon, että kaikki kuvat on otettu light boxissa (niinkuin kaikki blogin kynsikuvat). Mitään pitkiä jaaritteluja lakoista en kirjoittanut, koska kaikki osattautui tutuksi hyväksi Kiko laaduksi. Jokaista sävyä on kynsillä aina kaksi kerrosta - peitti se sitten jo ensimmäisellä tai vasta toisella kerroksella. 


486 Tea rose on nätti, hiukan murrettu pinkki creme. Kynsillä kaksi kerrosta. Yksi kerros olisi riittänyt myös jos tarkasti lakkaisi. Koostumus oli vähän ohut mutta silti peittävä. 


488 Pearly golden camellia. Oikein nätti kirkas korallipinkki (kamera ei saanut kirkkautta vangittua) kera kultaisten hiutaleiden. Kynsillä kaksi kerrosta. 


490 Pearly salamander red. Upea oranssinpunaisella pohjalla ja kultaisella shimmerilla varustettu lakka. Tämä oli yksi näteimmistä lakoista joita tilasin tällä kertaa. Kahdella kerroksella ok peittävyys. 


505 Pearly honeysuckle pink on täydellinen prinsessalakka! Purkkapinkkipohja ja hologlitteri saa jokaisen tuntemaan itsensä vähintään barbieksi, kun tätä lakkaa kynsille. Kynsillä kaksi kerrosta. 


Näistä punasävyisistä sävyistä omiksi suosikeiksi nousi salamanteri ja viimeinen prinsessalakka.
Mikä näistä on sun lemppari vai löytyykö lakkalaatikosta jo jokin sävy?

18. kesäkuuta 2017

Uusia juttuja


En ruukaa tehdä yleensä ostospostauksia blogiin koska tuntuu, etten koskaan osta mitään. Silloin tällöin yksi tai kaksi lakkaa tai uutta vanhan tilalle. Ei siis mitään sellaista mistä kannattaisi postausta kirjoittaa tänne. Nyt yhden viikon aikana kynsitavaraa on sen verran eksynyt luokseni, että on harvinaisen ostospostauksen aika! :D


Helsingin reissullani yksi etappi oli käydä Cesarsshopissa paikan päällä. Kasvitieteellisestä puutarhasta lähtiessä puikattiin keskustaan palatessa mutka kynsilakkataivaaseen. Mulla oli ostoslistalla uusi lateksipullo ja pari ennaltamäärittämätöntä Picture Polishia. Hetkihän siellä vierähti tutkiessa lakkoja, laattoja ja decaleita. Lopulta päädyin kahteen Picture Polishin lakkaan, lateksiin sekä Creative shop 22 -leimauslaattaan. Cesarsshopin Satu antoi vielä mukaani PiPo:n Free lakan sekä pari Milviä. Kiitos vielä niistä :)


Picture Polisheista oli paikan päällä helpompi päättää mitä haluaa kuin promokuvista. Tosin livenä moni lakka yllätti kauneudellaan jonka takia valinnan vaikeus iski. Päädyin sammaleenvihreään Mossyyn sekä punaiseen Rememberiin


Born Prettyltä saapui yllättävän nopeasti uusi testituotelähteys. Paketista löytyi isoa 3 leimauslaattaa, jotka valitsin itse + kuvasta pois jäänyt musta leimauslakka. Leimauslaattoja testaan tarkemmin myöhemmin. On muuten kivannäköiset nuo uudet kukkaiset laattakotelot :) 

Lähettivät myös pari tuotetta "kyselemättä" eli tuon pienen neliölaatan sekä alla olevassa kuvassa kaksi lakkaa. Oon vähän skeptinen näiden lakkojen suhteen ja luultavasti en näitä kynsilleni laita. Lakat tulivat omissa pahveissaan, jossa oli myös lista sisältävistä aineosista: 

Butyl acetate, ethyl acetate, nitrocellulose, isopropyl alcohol, acrylates copolymer, stearalkonium hectorite, dibutyl acetate, mica, titanium dioxide, tin oxide, silica. 
May contain: Aqua, acrylates copolymer, peg12 dimethicone, propylene glycol, stearyl alcohol, polyvinyl acetate emulsion, parfum, alumina, iron oxide, polyester glitter.

Minä en noista ymmärrä, että mitä myrkkyjä sisältävät mutta ehkä siellä on joku asiaan perehtynyt tietää onko nämä mitenkä turvallisia käyttää :)


Kuukauden vaihteessa tein kimppatilauksen Kikolle. Voi sitä mielihyvän määrää, kun kotia saapui kolme pakettia, jotka oli täynnä kynsilakkoja! Tilasin itselle 11 värilakkaa ja yhden päällyslakan jota ei kuvassa ole. Ajattelin kuvata näistä Kikon lakoista swatchkuvat  sillä Kikon lakoista löytää yllättävän vähän swatcheja googlettemalla. (Aiempia Kiko swatchejani löytyy täältä, täältä ja täältä.)


Näistä riittää iloa taas hetkeksi vaikka kesätyö tulee haittaamaan harrastusta kesän aikana. 

Tykkäättekö te ostospostauksista? 
Löytyikö näistä jotain kiinnostavaa mistä haluaisit blogissa nähdä lisää kuvia? 

14. kesäkuuta 2017

Reissukynnet

Täällä sitä istutaan junassa matkalla kotiin. Ilmat ei ollut menneinä päivinä Helsingissä ollut ne suotuisimmat mutta kaikki suunnitellut jutut kerättiin/pystyttiin tekeen. Toki lomakynnet tännekin tuoda näytille. Hei ja kiitti niistä muutamasta vinkistä edelliseen postaukseen missä kannattaa käydä syömässä :)

Päätin etukäteen, että jotain sellaista täytyy laittaa kynsille, jota ei ole tullut käytettyä kuin maksimissaa kerran. No puolet tästä suunnitelmasta onnistui! F.U.N Lacquerin Magic Stone on kerran aikaisemmin päässyt kynsille joten se oli päälakka näissä kynsissä. 


Tarkoitus oli ensin leimata Magic stonen päälle jokin nätti kuvio mutta yllätysyllätys - suunnitelmat muuttui ja Fun:in kaveriksi löysi tiensä Picture Polishin Freya's cats. Näiden kahden liukuväri toimi muuten aika hyvin. 


Leimakuviokin muuttui, kun sävyjä tuli enemmän mukaan koukeroisesta geometriseen. MoYou Londonin Holy shapes 04 pelasti kynnet tällä kertaa. Heittäydyin myös vähän villiksi ja leimasin kahdella eri värillä. Valkoinen ei niin hyvin sovi liu'un kanssa kuin musta mutta yhdessä ne menee hyvin :) Leimauslakkoina mulla toimi Essencen musta ja valkoinen. 


Hyvin ovat reissussa kestäneet näin useamman päivän ajan. Odotan jo, että pääsen lakkaamaan Cesarin tuliaisilla ;) 

10. kesäkuuta 2017

Oranssia ja kultaa

Oranssi on sävynä sellainen, jota en mieltäisi suoraan suosikkiväriksi kynsille jos joku sitä kysyisi. Yllättävän usein se kuitenkin kynsille eksyy. Oranssi on pirtsakka väri!  


Essencen Shade of happiness on kesäisen oranssi. Huomasin, että kynsillä se muuttuu astetta tummemmaksi eikä ole niin kellertävä/kirkas kuin pullossa. Kaksi kerrosta riittää hyvään peittävyyteen.

Koristelut ovat hyvin yksinkertaiset. Ohuella kynsiteipillä rajasin kolmion. Eri vinyyleitä yritin ensin mutta kulma niissä oli liian kapea siihen mitä lähin hakemaan. Kynsiteippi on pelastanut monet tilanteet harrastuksen aikana vaikka sitä toivoisi aina, että joku helpompi keino olisi olemassa. Eli teippi on aina se viimeinen oljenkorsi :) 



Aurinkoista lauantaita! 

5. kesäkuuta 2017

Kynsien hoitorutiini videolla

Näin maanantain kunniaksi jotain uutta! Mulla on aina ollut pieni kiinnostus (kynsi)videoiden tekemiseen. Syy miksen kuitenkaan ole niitä tehnyt on puitteet ja välineistö. Järkkärillä, jolla otan kuvat blogiin on tosi vaikea kuvata videota, kun siinä ei ole automaattitarkennusta ja sen säätäminen mahdolliseen kuvauskohteeseen on ollut haastavaa.

Nykyisessä puhelimessa videon laatu on hyvä ja autotarkennuskin löytyy, kipinää videoiden tekemiseen on välillä. Niinpä sen ansiosta kuvasin lyhyen ja ytimekkään pätkän siitä miten teen kynsien pikahoidon :) 


En usko, että videoita alkaa tulemaan "kerran kuussa"-tyyliin mutta ehkä silloin tällöin esim. tutoriaaleja/näin teen jotain videoita. Vasta-alkaja kun olen tässä kategoriassa, löytyy videosta näin jälkeen päin paljon paranneltavaa. Tiedänpä mitä jatkossa tekee toisin, jostain sitä on lähdettävä ponnistaan :) 

3. kesäkuuta 2017

Toukokuun kynnet

Kesäloma! Pieni helpotus arkeen hetkeksi. Nyt on aika kuitenkin kerätä toukokuussa julkaistut kynnet yhteen ja todeta, että aika paljon kerkesin kuukauden aikana tehdä. Ja hirmu monet kivat kynnet vielä.

Nyt kun loma on meneillään, suunnittelen reissua Helsinkiin reilun viikon päähän. Miksi asiasta mainitsen täällä? No koska Cesarsshop.. ;) Pikkasen makia päästä ihan paikan päälle shoppaileen ja hypistelemään kaikkia kynsijuttuja. :) Ruokajutuista sen verran, että Kakkugallerian kakkubuffet houkuttelee luokseen. Mutta onko teillä suositella jotain hyviä ruokapaikkoja keskustassa, varmaan burger-pizzalinjalla mennään. Siinäpä ne tärkeimmät jutut tällä kertaa. 



Toukokuu näyttää olevan leimauskuukausi koska lähes kaikissa kynsissä on leimat. Mun suosikit näistä on nuo sinivihreät valkoisilla leimoilla mutta tykkään myös kollaasin viimeisistä ruusukynsistä :)