25. lokakuuta 2016

Värikkäät liu'ut

Kuvittelin saavani tänään aikaseksi ihanan pirteät ja kaiketi onnistuneet kynnet. Pyh ja pah sanon minä. Turha semmosia on toivoa, kun mikään ei silloin todellakaan onnistu! :D

Kaikki voi näyttää nätiltä ja kivalta aina blogissa mutta lopputulos on oikeasti se, ettei näitä värikkäitä ihanuuksia kynsillä enää ole. Onneksi otin välivaihekuvat, jotta sain ne sentään muistoksi tästä hermoromahdushetkestä.


En oo tainut oikein koskaan tehdä liukuvärjäystä näin pystyyn - en ainakaan muista tehneeni. Nyt sitten urakoimalla tein kaikkiin kynsiin ja kaikki oli ihan hyvin keijupölykerrokseen saakka. Sen jälkeen tökkäsin oikean käden kynnen vanulappupurkin reunaan ja iso "slaissi" kuoriutui nätistä pois. Pääsi ruma sana suusta noin kaksikymmentäneljä ja puoli kertaa.  Yritin ajatella, että se oli vaan yksi kynsi, että peitetään se koristelulla.

Olin ajatellut testaavani Cesarsshopista saatuja RockStarNailsin tähtistensiiliä siis sellaista missä on pientä tähtikuviota. Ja joo testasinkin mutta nämä kuviovinyylit ei tällä kertaa oikein toiminut. Ensinnäkään ne ei tarttunut kynnen pintaan ja ylivuoto oli takuuvarma joka toisen tähden kohdalla. Jatkoin sinnikkäästi ja yritin korjailla tähtikuvioita siveltimellä mutta ei todellakaan olis kannattanut. Taas saatto muutama sammakko päästä suusta ja kynsilakanpoistoainetta kului. 


Mutta kivoja perusväriyhdistelmiä oli liu'uissa, joku sentään onnistui tänään :) Kokeilen toisena päivänä vinyyleitä uudelleen antaen niille uuden mahdollisuuden. 

21. lokakuuta 2016

Ensikosketus RockNailStar sabluunoihin

Mulla sattui menneellä viikolla hyvä postipäivä, sillä samana päivänä luukusta putkahti 4 uutta kynsilakkaa. Oon aina innoissani uusista puteleista (vaikka hyllyssä olisi ennestään muutaman käyttämätön), että ne täytyy saada kynsille mahdollisimman pian ennen kuin seuraava uutuuslakkasatsi ilmestyy luukusta. Tällä kertaa nappasin kaksi lakkaa kerralla, jotta nopeammin saan testattua ne ;) Ei vaiskaan. sillä nämä kaksi Picture Polishia sopi mun mielestä kivasti yhteen tuoden syksyisen fiiliksen. 


Autumn ja Cherish. Tuota oranssia kaunokaista oon toivonut pitkään ja vihdoin sain ostettua sen itselleni. Cherish on myös yksi himoitsemistani PiPo:sta. Molemmat selvisi kahdella kerroksella mutta Cherishin kanssa ei kolmas kerros olisi ollut pahitteeksi. Cesarsshopin Satu lähetti mulle kokeiltavaksi pari arkkia RockNailStarin vinyyleitä/sabluunoita. Oon aina hiukan skeptinen uusiin juttuihin kynsirintamalla ja lämpenen hitaasti. Eihän nämä RNS:t enää mitään hirveän uutuusjuttuja ole mutta mulle vielä on tai oli.. Lueskelen ensin muiden postauksia ja kokemuksia tuotteista ennen kuin itse uskallan kokeilla. Niin kävi myös näiden kanssa. 


Ensimmäisenä nappasin kätösiini Mehendi Mini -arkin, missä on tuommoisia nättejä koristeellisia koukeroita. Meinas tulla jännäkakka housuihin, kun huomasin näiden kuvioiden olevan omille kynsille vähän liian suuria. Valitsin arkista kaksi pienintä kuviota, jotka onneksi juuri ja juuri sopi kynnelle. Sabluunat tarttui kynnelle hyvin ja irtosi ottamatta lakkoja mukanaan. Autumnin päälle tuputtelin meikkisienellä kultaista Opin Love.Angel.Music.Babya. Totesin tuputtamisen olevan huono idea pienen alueen värittämiseen, joten muihin kynsiin levitin lakan suoraan siveltimellä mikä onnistui paljon helpommin.


Lopputuloksesta tykkään kovasti. Värit ja kuviot on sopii hyvin yhteen. Täytyy kyllä vielä erityismaininta antaa tuolle Autumnille, että hitto se nätti! :D Tykkään tykkään ja tykkään. Olen sanonut tältä erää kaiken. Viettäkää rentouttava viikonloppu ♥

19. lokakuuta 2016

Haaste: Halloween

Halloween-teemalla koristeltuja kynsiä vilisee nyt ympäri sosiaalista mediaa. Myös me Marinan kanssa kannamme kortemme tähän kekoon kuukausittaisen haasteen muodossa. Alunperin lokakuun aiheena ei pitänyt olla halloween mutta tässä kahtena menneenä vuonna emme ole tällä aiheella haastetta tehnyt niin nyt oli sen vuoro. 

En oikeastaan tykkää tehdä suoraan tiettyjä juhlateemaisia kynsiä, sillä ideointi tuottaa aina niin suurta vaivaa. Tuntuu, että aina pitää ylittää itsensä ja keksiä jotain uutta ja hauskaa. Halloweenin alla monimutkaiset maskeerausta ja askartelupaskartelua tarvitsevat tekokynsiverimössö-kynnet nousee mieleen mutta tarvittavien aineksien hankinta on liian vaivalloista yksien kynsien takia. Paitsi olishan ne pirun makeet! 


Tänäkään vuonna en lähtenyt ylittämään omia taitojani vaan tyydyin tuttuun ja turvalliseen liukuväriin. Yritin valita vähän halloweeniin sopivaa värimaailmaa, etten aivan baby blue-lakan ympärille lähtenyt näitä toteuttamaan. Lakoiksi valikoitui Zoyan Dovima sekä Gina Tricotilta 81 Alexis ja 175 Violet glims. 
Liukuvärin kaveriksi pääsin käyttämään kolme vuotta sitten ostamiani waterdecaleja. Ne taisi olla hiukan huonossa (tai liiallisessa) hapessa vähän pilaantunut sillä se kalvo/kuva tuntui superpaksulta ja jäykältä. Tarroiksi niitä olisi ennemmin voinut kutsua kuin siirtokuviksi. 


Kynsiblogien Facebook-sivulla on käynnissä halloween-aiheinen lakkauskilpailu. Kilpailuun voi osallistua Instagramissa tagaamalla kynsikuvaan #kynsiblogitgoeshalloween. Kilpailukuvassa tulee olla mukana myös käsinkirjoitettu paperi samaisen hashtagin kera. Tarkemmat ohjeet löytyy Facebook-sivulta heti sivun alussa.  Olemme saaneet yhteistyössä kilpaluun palkinnot kolmen kärjelle mikä on minusta ihan huippujuttu. Toivottavasti saadaan useampi osallistuja tähän lakkauskisaan :) 

18. lokakuuta 2016

piCture pOlish - Gala

Vuosi sitten ostin ensimmäisen Picture Polish lakan. Oon todella maltillinen yli 10e ja jopa yli 5e maksavien lakkojen kanssa. Mun pitää todella pitkään ja kauan harkita tyyriimpien lakkojen ostamista vaikka tiedän laadun olevan vähän parempaa - ainakin yleensä. Tällä hetkellä hyllystä löytyy 9 PiPoa, joista uusin on tämä gala. Sain tämän lakan kokeiltavaksi Cesarsshopista. 


Edellisessa PiPo -postauksessani kehuin pinkin electric dreamin laatua niin galan kohdalla voin vain nyökätä samanlailla. Kynsille lakkasin kaksi helppoa kerrosta ja peittvyys oli riittävä. Sävyltänsähän tämä on sinisen ja violetin välimaastoa mutta enemmän se taittuu mun mielestä violettin päin. :D Näistä sävyistä voisi inttää vaikka kuinka ja omakin mielipide voi vaihtua siinä samalla monta kertaa, että mikähän sävy tämä nyt lopulta olikaan.. :) Pirun nättihän se on - ei siitä mihinkään pääse. 


Jotain koristeluja halusin saada galalle. Samassa kirjeessä saapui kokeiltavaksi myös hopeisia Milvejä, jotka passaa hyvin galan scatter holon kanssa yhteen.  Mulla on näihin kokokynnen decaleihin viha-rakkaussuhde, sillä välillä ne saan ihan hyvin kynnelle mutta välillä menee päin sitä. Tällä kertaa oli se hyvä päivä! 


Kuinka monta Picture Polishin lakkaa sulta löytyy?

16. lokakuuta 2016

Golden leaves

Tällä kertaa idea kynsien värimaailmaan on peräisin mieheltä. Heitin toisesta huoneesta kysymyksen: "mitkä värit liukuun?"ja sain vastaukseksi kookoksen. Ruskeaa ja valkoista siis. Eipä hyllystä hirveän montaa ruskeaa lakkaa löytynyt mutta sain kuitenkin jonkin asteisen liu'un aikaseksi Gina Tricotin Chocolatella, Caramelilla sekä Whitella. 


Kultaiset lehtileimat päätin itse. Tuo kuvio löytyy pieneltä pyöreältä Born Pretty laatalta nro BP-19. Leimauslakkana mulla oli käytössä China Glazen Passion, joka on tällä hetkellä mun ainoa kultainen leimaukseen sopiva yksilö. Leimojen päälle en enää laittanut päällyslakkaa sillä halusin jättää lehdet vähän mattaisen näköiseksi. Kiiltävän ja matan yhdistelmä on mun mielestä kivan näköinen vaikkei se ero näissä kynsissä niin selvä olekaan. 


Joskus on ihan hyvä heittää ideointi jollekin toiselle - vaikka ihan kokonaan. Lopputuloksesta voi tulla sellainen, jota et ole voinut itse koskaan kuvitella tekeväsi. Meikä aina silloin tällöin heittää "haasteen" suunnittelusta jollekin toiselle. Mun ja Marinan kynsihaasteessa tulee vastaan sellaisia yhdistelmiä, ja ideoita joita ei yksin hoksaisi koskaan. 

13. lokakuuta 2016

Leimattu leimadecal

Testituokiosta terveisiä. Opettelin ja kokeilin (itselle) uutta leimadecal-tekniikkaa, jossa nostettua kuviota väritetään suoraan leimasimelle. Siitä se siirretään suoraan hieman kostean  kynsilakan tavallisesti leimaamalla. Ennen olen värittänyt leiman (joko stamperille tai matolle), jonka jälkeen lisännyt top coatin siihen mutta sen siirtäminen kynnelle ei ole koskaan oikein onnistunut. Tämä suoraan kynnelle leimaus onnistui oikeastaan tosi hyvin eka kerraksi. 


Värejä en sen kummemmin ajatellut koska harjoituksena tätä pidin. Tämä kolmikko löytyi valmiiksi pöydältä, kun en ollut jaksanut vielä hyllyyn laittaa niitä takaisin. Tuo beige on Kikon Pearly golden sesame, oranssi Gina Tricotin Pump the breaks ja Picture Polishin Electric dream. Musta leimauslakka on Essencen, jonka kävin nappaamassa alle kahden euron hinnan vuoksi testiin. Ihan ok näytti toimivan. :) Niin ja leimakuvio löytyy Über chic 1-01 laatasta. 


Tämä(kin) tekniikka täytyy vielä laittaa monien harjoitusten kohteeksi mutta on niin malttamaton, että pitäisi heti onnistua täydellisesti :D 

Mikä tekniikka sulle on helpoin leimadecaleita tehdessä?

10. lokakuuta 2016

piCture pOlish - Electric dream

Täällä on ollut hiukan käynnistysongelmia. Nakukynsillä on kuljettu pidemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Tuntui tosi vaikealta tarttua lakkapulloon, kun päässäkään ei ollut minkäänlaista ideaa pitkän tauon jälkeen. Muutamia uusia lakkapulloja hyllyssä odottaa kynsille pääsyä, joista yhden sain napattua yhtenä iltana näppeihin. 


Picture Polishin Electric dreamin ostin kynsikoristekirpan kautta. Pinkit lakat eivät ole niitä mun suosikkeja väriltään mutta silti niitä on kertynyt useampi pullo lakkakokoelmaan ja on pinkkiä kynsilläkin vilahtanut usein. Electric dream on mielestäni täydellinen prinsessalakka: sopivasti kimallusta holohippusilla kera kultaisen shimmerin, joka tuo kivan vivahteen pinkkiin ihan kynsille asti.

Tällä lakatessa huomasin ensimmäistä kertaa sen paljon kehutun PiPo:n laadun. Vaikka omistan ennestään muutaman saman merkin lakan, tämän lakan kohdalla sen huomasi erityisesti. Kahdella kerroksella tuli hyvä lopputulos. Ja se kuinka se asettui jo ensimmäisellä kerroksella kynnelle ♥  


Lopuksi oli vielä saatava jotain pientä koristusta kynsille. Kaivoin siirtokuvakasastani hopeat perhosdecalit ja Opin I Snow You Love Me pullosta muutaman glitterit. Lopputulos oli mielestäni sopivan yksinkertainen ja suloinen. 


Tämä prinsessalakkaus oli sopiva lasku takaisin harrastuksen pariin. Ehkä ne ideat alkaa sieltä tupahtelemaan taas, jos ei niin sitten jatketaan swatchailulla josta kyllä tykkään aivan yhtä lailla kuin koristelustakin :)

2. lokakuuta 2016

Syyskuun kynnet

Minun osalta syyskuu meni ihan hurahtaen ohi. Tiiviit päivät töissä ja koulutehtävät siihen päälle, ei jäänyt paljon aikaa harrastukselle. Olin tehnyt muutaman kynnet elokuun puolella valmiiksi syyskuulle, jottei aivan hiljainen kuukausi tulisi. Kerkesin onneksi kirjoittaa tekstejä aina jossain välissä. Nyt on mukava palata harrastuksen pariin.

Ette uskokaan kuinka mulla tekis mieli uusia koko lakkakokoelma. Ostaa paljon ihania uusia lakkasävyjä vaikka ihanuuksia mulla on nyttenkin..mutta se uutuuden viehätys! Kyllä te tiedätte. Leimauslakkoja ja -laattoja pistin kynsikirppiksen puolelle huutokauppaan täksi päiväksi, josko joku auttais vähävaraista opiskelijaa saamaan uusia leimauslakkasävyjä ostamalla vanhempia pois, jotka on pyörinyt laatikossa turhanpanttina :) 



Nämä kuudet kynnet oli kyllä kaikki tosi kivoja. Eniten ehkä tykkään mustavalkoisesta tai tuosta sinisestä leimasinmarmoroinnista. Nuo syksyiset kynnet tein harjoittelun aikana, jonka takia kynnet on aika lyhyet. Vaikka ero muihin kynsiin on vain muutaman millin, niin kyllä se on kuitenkin huomattava ero. Nyt kynnet on kerennyt kasvaa vähän lisää niin on vähän kotoisampi olla :)

Mitkä syyskuun lakkauksista on eniten sun mieleen?