18. toukokuuta 2019

Kirkkaat, mattaiset liukuvärit

Sattuipa aika hauskasti näiden kynsien kanssa. Valitsin lakkahyllystäni keskenään yhteen sopivat lakat Color Clubin lakoista sen kummemmin ajattelematta muuta. Tein liukuvärin ja leimat päälle. Lopputulos oli onnistunut mielestäni. Kaikki meni hyvin.


Julkaisin kuvan kynsistä instaan ja tarkistin käyttämäni lakkojen nimet sitä varten. Parissa nimessä oli girl sana mainittu. Tässä vaiheessa alkoi tuntumaan, että hetkinen, nyt on jotain tuttua... Selasin instafeediä alaspäin ja tarkistin toiset CC:n lakoilla tekemäni kynnet. Olin käyttänyt niissä tismalleen samoja lakkoja, värit olivat vain toisinpäin kynsillä! Harvoin tulee yhdisteltyä samoja lakkoja lakkauksessa vahingossa tai tarkoituksella mutta tällä kertaa vahinko sattui :) 


Lakkauksessa käytetyt lakat löytyy siis Color Clubin Whatever Forever kokoelmasta. Sävyt: Talk to the hand, Get it, girl! ja Girl gang. Matta päällyslakkana käytin Kiara Skyn omaa.  Pitsileima on MoYou London Bridal 07 laatasta ja leimattu valkoisessa Moyran leimauslakalla.


Muutama sävy on jo loppunut Kynsilakkataivaasta verkkokaupan mukaan mutta täydennystä on saapumassa kuulemma pian. Jos siis mielit saada näitä ihania, kirkkaita lakkoja itselle niin kannattaa mennä vikkelästi verkkokauppaan ja ottaa vaikka ilmoitus lakan saatavuudesta käyttöön että varmasti saat haluamasi sävyt itsellesi kesäksi ( ja talveksi ) ♥ 

9. toukokuuta 2019

Moyra Gel look swatches 2



Cesarsshoppiin on tullut myyntiin lisää Moyran Gel look -sarjan kynsilakkoja. Helmikuussa julkaisin ensimmäisen osan swatcheja, jossa oli tummempia sävyjä. Nyt myyntiin on tullut kesäisempiä kirkkaita sävyjä.

Laadultaan kaikki olivat tasaisia, koostumus ei ollut liian paksua tai liian ohutta. Pääsääntöisesti lakat peittivät hyvin kahdella kerroksella. Omasta lakkaustavasta johtuen sain olla tarkkana, että sivellin ei ollut kosketuksesta liikaa kynteen, ettei lähten lakka juuresta kaljuuntumaan. Lakat kuivuivat mun mielestä ihan semi nopeasti, jättäen jälkeensä upean kiillon! Swatchkuviin en ole käyttänyt päällyslakkaa.

Käydäänpäs läpi mitä uusia sävyjä sieltä löytyykään :)

916 Josephine - Taupen sävyinen creme. Hyvä peittävyys kahdella kerroksella.


919 Amelie - mansikkainen eli punertava pinkki kera hennon vaalean shimmerin. Riittävä peittävyys kahdella kerroksella.


930 Fredrique - mangoinen oranssi cremelakka. Kaksi kerrosta hyvään peittävyyteen.


931 Felicite - kirkas banaanin keltainen creme. Kynsillä kaksi kerrosta.


932 Justine - Kaunis minttu creme, jossa seassa vaaleaa shimmeriä. Shimmerisyys ei juurikaan kynnellä näy. Kuvissa kynsillä lakkaa kaksi kerrosta.


965 Aline - vadelmainen pinkki cremelakka. Kynsillä kaksi kerrosta.


971 Yasmine - puuterisen vaalea, vaaleanpunertava creme. Kynsillä kaksi kerrosta.
Tämä on mun suosikki tästä porukasta!


985 Noemie - vaaleanharmaa creme, jossa seassa vihreää shimmeriä. Shimmer näkyy kynnellä hentona kimalluksena valon osuessa. Kynsillä kaksi kerrosta.


994 Judith - pinkki cremelakka. Kynsillä kaksi kerrosta.


995 Sherine - vaaleansininen creme. Kynsillä kaksi kerrosta.



Hinta näillä lakoilla CesarsShopissa on 6,90€ ja pullon koko on 12ml. 

Ootko sä tutustunut jo Moyran lakkoihin? Tai muiden tuotteiden myötä kyseiseen sarjaan? 


4. toukokuuta 2019

F.U.N Lacquer Birthday 2019 (gold, silver, copper)

Saatoin päästää muutaman sisäisen kiljahduksen, kun huomasin F.U.N Lacquerin julkaisevan lisää Valentines kokoelman kaltaisia holomicroglitterlakkoja. Tämä uusi kokoelma kantaa nimeä Birthday 2019 ja sisältää 6 sävyä. Osa sävyistä on "päivitetty" versio vanhoista ainakin nimen perusteella :)

Viimeksi tilasin näitä upeita hololakkoja Hypnotic Polishilta mutta, kun näin kuvan että nämä tulee myös CesarsShoppiin myyntiin oli mun laitettava puhelimeen ajastus julkaisuhetkelle jotta kerkeän varmasti nappaamaan mieluisimmat sävyt itselleni ettei tarvi alkaa ulkomailta tilaamaan... 


Ihastuin heti ensiswatcheissa kolmeen metallisävyyn: kultaiseen, hopeaan ja kupariin. Nämähän on näissä mun kuvissa ihan pliisuja, koska holoa oli lähes mahdoton saada napattua lightboxissa kuviin. Kollaasikuviin sain vähän sitä näkyviin ♥

Ensimmäisenä esittelyyn BILLION DOLLAR DREAM, kaunis kultainen hologlitterlakka kirkkaalla pohjalla kuten kaikki kokoelman lakat. Kerroksia lakkasin kolme jolla sain mieleisen peittävyyden. Tämä kultaisen sävy ei ollut paras omalle ihosävylleni, jonka vuoksi mietin pidänkö tämän vai laitanko eteenpäin. 



Hopea ystävä kantaa nimeä 30 CARAT DIAMOND. On niin mukava lakata näin pieni glitterisellä lakalla, joka peittää kolmella kerroksella tosi hyvin. Ei tarvi käyttää meikkisientä tms. glittereiden kerrostamiseen. 



Viimeisenä mun oma lemppari näistä. FETISH on ihanan kuparinen. Ensimmäisellä kerroksella tuntui, että tämä on näistä kolmesta kaikista heikoin peittymään mutta kolmella kerroksella tämän kanssa pärjäsi myös :) Täytyy sanoa myös se, että vaikka ovat glitterlakkoja on nämä yhtä helppo poistaa kynneltä kuin kynsilakka. Ei tarvitse liottaa sen kummemmin :) 



Eikö olekin ihania? ♥ Instasta ja blogin fb-sivuilta osa teistä on saattanut nähdä videopätkät, joissa näkyy näiden holoisuus. Ostin myös pari sävyä lisää Valentines kokoelmasta sekä tulossa on yksi lisää myös tästä Birthdaysta. Niistä kuvia sitten myöhemmin, kun saapuvat.

Hullaannuitteko te näistä F.U.Neista ollenkaan? 

27. huhtikuuta 2019

ÜberChic - Collection 13 & Art Deco Elegance

Mä oon tässä puolen vuoden sisällä päässyt tekemään niin kivoja juttuja tämän harrastuksen ansiosta, että en oikein oo aina tiennyt miten päin oon. Muutaman kerran on yöunet jäänyt vähäiseksi sen takia, että oon ollut niin innoissaan kaikesta ettei uni ole vain tullut :) Tammikuussa sain olla Picture Polishin lakkojen esittelijä heidän verkkosivuillaan. Syksystä saakka olen saanut kuvata Moyran ja Color Clubin kynsilakkaswatcheja CesarsShopin sivuille.

Viimeisimpänä sain yhteydenoton ÜberChicin suunnalta, haluaisinko olla heidän "offical reviewer" (=virallinen arvioija). Varmaan osaatte päätellä mitä oon vastannut. Niinpä nyt kokosin tähän postaukseen läjän leimauslakkauksista :) Valitsin itselleni setti 13 ja yksittäisen Art Deco Elegance laatan.
13-01 
Ensimmäiset kynnet mitkä tein oli nämä alla olevat neonkynnet, johon väritin ruusuleiman. 
Käytetyt lakat Color Clubin Beach, please! ja Trees please. 


Sitten vähän talvista. Näiden pohjalta löytyy vaaleanharmaa Picture Polishin Lakodom. 
Leiman liukuväriin käytin kahta Moyran metallileimauslakkaa SP26 ja SP29.


13-02

Näissä vihreissä kynsissä halusin kokeilla tuplaleimausta siihen tarkoitetuilla kuvioilla. 
Mustia kuviota en saanut nousemaan kokonaisena millään. 
Pohjalla kaunis holovihreä A-Englannin Dragon.
Leimattu Essien Leggy Legendillä ja Colour Aliken mustalla leimauslakalla.


Pitkästä aikaa kokeilin myös dry brush -tekniikkaa. Harmi vaan, että vähän liian vaaleat/samankaltaiset sävyt valitsin, sillä drybrush kuviointi ei näy vahvasti. Yritin mattaisuudella saada paremmin vielä sitä esiin mutta näyttää ennemmän joltain marmoroinnilta :) 
Näissä käytin Color Clubin lakkoja: Get lost, I'm outta here, Take a chill pill, Palm to palm ja Seas the day.

13-03
Nämä ovat vähän abstraktin näköiset toteutettuna. Valitsin kuvion laatan alakulmasta. Kuva oli kuitenkin sen verran iso, että mun pienille kynsille ne ei oikein istunut järkevästi. 
Lakkauksessa käytetty violettia Masuran Paisleytä sekä vaaleanpunaista Picture Polishin Gracea. Leimauslakkana Moyran violetti SP04. (Wohoo, jotain muuta kuin mustaa!)


Täytyihän sitä tehdä joukkoon myös yksi liukuväri ;) Johon tietenkin yhdistän leiman juureen. 
Tämän koristelutyylin voisin sanoa olevan "mun juttu". Toimii aina! 
Color Clubin neonpinkki Beach, please ja pastellivioletti Can you not. 
Kimallusta tuo China Glazen Fairy dust. 

Art deco elegance

Tässä laatassa on monta kivaa kuviota! Valitsin ensimmäisenä kuvion,
joka toi mieleen jostain syystä havunneulaset. 
Valitsin sen vuoksi leimausten alle vihreän lakan: Cirque colorsin Paraiban. 


Toisena valitsin aika tavallisen suomukuvion. En ole koskaan tehnyt merenneitokynsiä niin nyt otin senkin pois kirjaamattomalta to do-listalta. :D Picture Polishin Free on mun mielestä aika täydellinen merenneitokynsiin sekä tietenkin piti jotain pinkkiä (PP Wanderlust, CC Beach, please) sekä kimallusta ja glitteriä (CC Sleeping Beaute).


Oli mukava tehdä tarkoituksella mahdollisimman erilaisia ja värisiä koristeluja. Osan kohdalla sai miettiä värivalintoja vähän enemmän kuin toisten. Ja aina ei leimaukset onnistu, sillä arkistoon jäi muutamat kynnet vielä jotka ei niin nappiin menneet.

Mä tykkään kyllä ÜberChicin laatoista hirviän paljon. Noissa 3 laatan seteissä hintakin (<30e) on kohdilla, kun vertaa esim. MoYou Londoniin. Kuviot on aina toiminut/noussut, eikä ne ole teräviä että repisivät putsatessa vanulappuja niinkuin joiden laattojen kanssa on.

Mitkä näistä kynsistä oli sun mielestä kivoimmat? 

21. huhtikuuta 2019

Color Club - Poptastic swatches (part of shades)

Color Clubin Poptastic kokoelman lakat (ainakin nämä!) ovat siitä kivoja superkirkkaita, neonlakkoja ettei ne tarvitse valkoista lakkaa alle näyttääkseen kirkkaamalta kynsillä. Ne peittävät itsessään pääosin 2-3 kerroksella. Lakat oon saanut kuvattavaksi CesarsShopista. Poptastic kokoelmaan kuuluu siis paljon enemmänkin sävyjä, mutta nämä ovat uusimpia jotka Cesarsille on tullut myyntiin.

Vaikeuksia itsellä oli yrittää kuvailla näitä sävyjä, kun varsinkin oranssit olivat lähellä toisiaan kuitenkin suurilla eroilla. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan :D Onneksi kuvat kertoo tällä kertaa enemmän niiden eroista. Myös se, että lasketaanko sävyt milloin neoneiksi ja milloin kirkkaiksi/räikeiksi? Raja on hankala hahmottaa joidenkin sävyjen kohdalla..


Blaze - Kirkkaan punainen creme.
 Kynsillä taittuu enemmän oranssiin, pullossa taas pinkkiin.
Hyvä peittävyys kahdella kerroksella.



Sweet As Sugarcane -  Tummahko neon oranssi creme, joka taittaa punaiseen.
Kahdella kerroksella hyvä peittävyys. 



One Love -  Neon korallipinkki creme.
 Toisessa valossa on enempi taas oranssi kuin pinkki. Swatcheissa kaksi kerrosta. 



Catch A Fire - Neon koralliin taittava oranssi creme. 
Hyvä peittävyys kahdella kerroksella. 



Jamaican Me Crazy -  Neon oranssi creme. 
Swatcheissa lakattuna kaksi kerrosta.



Rum Running - Kirkkaan keltainen creme. 
Tarvitsee kolme kerrosta hyvään peittävyyteen.  Swatcheissa kolme kerrosta. 



We Liming - Neon vaaleanvihreä/lime creme. 
Hyvään peittävyyten tarvitsee 3 kerrosta. Swatcheissa kolme kerrosta. 



Trees Please -  Kirkas/neon vihreä creme. 
Tarvitsee 2-3 hyvään peittävyyteen riippuen kerrosten paksuudessa. 
Swatcheissa 2 kerrosta, aavistuksen tietyssä valossa kärjet kuulsi läpi. 



Itse ihastuin näistä sävyistä eniten noihin vihreisiin, varsinkin tuohon vaaleampaan ♥ Oransseista on vaikea sanoa suosikkia, kun tosiaan olivat niin lähellä toisiaan mutta ehkä kallistuisin Catch A Fire sävyyn :)

Millä näistä sävyistä sä lakkaisit ekana omat kyntesi?