4. elokuuta 2017

Marmorointia ja latexia

Kesän alussa sain Born Prettyltä testipaketin mutta kesän aikana en ole kerennyt tuotteita pahemmin kokeilemaan. Nyt tuli pieni välämä, että muutaman kynnet saan tehdä :)
Tässä postauksessa tulee kolme eri tuotetta esiin. Myöhemmäksi jää vielä pari leimauslaattaa. 


Ensimmäisenä se silmiin ekana pistävä eli kuvio. Leima on laatasta BP-L061, missä on paljon erilaisia marmorointikuvioita. Tämä laatta on herättänyt keskustelua toimivuudesta ja itsellä se välillä toimi ja välillä ei näitä kynsiä tehdessä. Noston sai tehdä jokaiseen kynteen varmaan kaksi kertaa. 

Pohjaväreiksi valitsin kaksi Kikon lakkaa: 526 ja 295. Leimauslakkana on testiin ottamani tuote. Lakka oli tosi pigmenttinen mutta auta armias sen puhdistaminen sormista.. se vain sotki ja sotki mitä enemmän sitä puhdisti. Tämän kanssa todellakin saisi käyttää lateksia kynnen ympärillä. Silti sen putsaaminen reunoilta on tuskaa. Pyrin välttämään tämän käyttöä.



Viimeisenä tuotteena haluan esitellä lyhyesti Born Prettyn oman kynsinauhalateksin. Otin tämän vähän varuillani kokeiluun ja testasin saatuani sitä pienelle alueelle käteeni josko siitä olisi tullut vaikka kuoliorutto. Onnekseni mitään reaktiota ei tullut, joten näin myöhemmin uskalsin ottaa teille kuvan, missä sitä on kynsinauhoilla. 

Kuten alta näette miten mukava tarrautuja tämän on. Kuivuttuaan ja koskettaessa toista lateksia tarttui ne hyvinkin tahmeasti yhteen. Joskus aikoinaan niissä ensimmäisissä latekseissa joita tähän hommaan harrastajat käytti, oli tämä sama ongelma. Yhtenä palasena tämä irtosi sormista kuitenkin, sen puolesta ajaa asiansa mutta 'liimautuminen' häiritsi itseä.
Onneksi on olemassa Ctrl+Alt+Del ♥ Sitä en vaihda!



Kerään sosiaalisesta mediasta jonkun päivän inspipuuskaa, jotta saan tehtyä lisää kivoja koristeluja itselle, kun tuttuun tapaan oma pää lyö ihan tyhjää :) 

8 kommenttia :

  1. Hih mitä ihanan kamalia testituotteita :D voi taas todeta että ne halvat kiinatuotteet ei vaan ole aina yhtä hyviä kuin kalliimmat kumppaninsa :) eikä ne aina niin paljon kalliimpia ole. Mulla on siis tuo samanlainen marmorointilaatta mutta Whats Up nailsilta. Se toimii täydellisesti. Menis kyllä hermo nostella kuvia useempaan kertaan..mutta ihanat kynnet ja tuli himo leimata tuo sama kuvio ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kanssa keväällä tuon WU nailsin marmorointi laatan ostoa, mutta tämän kiinalaatan tulo sai peruuttaman oston - ainakin hetkeksi. Tosin vielä en tiedä onko vika laatassa vai leimauslakassa. Epäilen lakkaa ja hitautta, sillä kuvio kuitenkin nousi välillä.

      Itse kyllä ostaisin laadukkaampia laattoja ym, jos vain maallinen mammona sallisi. Taistelen tällä hetkellä puolipakolla osittain huonosti toimivien tuotteiden kanssa kuin eläisin näkkileivällä :)

      Poista
  2. Joo, mulla sama eri laatan kanssa. Leima nousi silloin kun sitä huvitti... Sait kuitnekin tosi kivat kynnet lopulta aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Tainallekkin tuohon ylemmäs kirjoitin, että en tiedä kummassa vika oli. Olisi pitänyt sillä hetkellä kokeilla toista kuvioita varmistamiseksi.

      Poista
  3. Lopputulos kumminkin on todella hieno! :)

    VastaaPoista
  4. Born pretty storen tuotteet joko toimii hyvin tai sitten ei ollenkaan :D Itse en ole oikein koskaan uskaltanut kokeilla heidän nestemäisiä tuotteitaan (lakkoja ym.). Jotenkin tuntuu, että halvan hinnan vuoksi ne eivät voi olla turvallisia...Kynsiöljyä kyllä kokeilin ja se toimi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten itsellä ne on kuitenkin toiminut - ainakin sen yhden kuvion verran jossei muita ole vielä kerennyt testata :D
      Lakkoja, en itsekään kynsille ole muuten kuin leimaustarkoituksessa käyttänyt. Lateksi oli poikkeus mutta en kuitenkaan heti mennyt läträämään pitkin sormia sitä :o

      Poista