14. kesäkuuta 2017

Reissukynnet

Täällä sitä istutaan junassa matkalla kotiin. Ilmat ei ollut menneinä päivinä Helsingissä ollut ne suotuisimmat mutta kaikki suunnitellut jutut kerättiin/pystyttiin tekeen. Toki lomakynnet tännekin tuoda näytille. Hei ja kiitti niistä muutamasta vinkistä edelliseen postaukseen missä kannattaa käydä syömässä :)

Päätin etukäteen, että jotain sellaista täytyy laittaa kynsille, jota ei ole tullut käytettyä kuin maksimissaa kerran. No puolet tästä suunnitelmasta onnistui! F.U.N Lacquerin Magic Stone on kerran aikaisemmin päässyt kynsille joten se oli päälakka näissä kynsissä. 


Tarkoitus oli ensin leimata Magic stonen päälle jokin nätti kuvio mutta yllätysyllätys - suunnitelmat muuttui ja Fun:in kaveriksi löysi tiensä Picture Polishin Freya's cats. Näiden kahden liukuväri toimi muuten aika hyvin. 


Leimakuviokin muuttui, kun sävyjä tuli enemmän mukaan koukeroisesta geometriseen. MoYou Londonin Holy shapes 04 pelasti kynnet tällä kertaa. Heittäydyin myös vähän villiksi ja leimasin kahdella eri värillä. Valkoinen ei niin hyvin sovi liu'un kanssa kuin musta mutta yhdessä ne menee hyvin :) Leimauslakkoina mulla toimi Essencen musta ja valkoinen. 


Hyvin ovat reissussa kestäneet näin useamman päivän ajan. Odotan jo, että pääsen lakkaamaan Cesarin tuliaisilla ;) 

20 kommenttia :

  1. Beautiful gradient and the stamped pattern looks magnificent on it!

    VastaaPoista
  2. Nätit kynnet ja no tääl ollu nyt pari päivää tosi kurjaa ku vettä satanu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti eekku :) joo sade oli vähän harmi mutta menihän tuo varsin kivuttomasti kun ei ollut pakko kävellä ulkona pitkiä matkoja :)

      Poista
  3. Mä kävin eilen työreissulla Helsingissä, mutta harmikseni olen ihan peeaa tällä hetkellä, niin en edes uskaltanut kiertää mitään kauppoja junaa odotellessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin jonkin sun kuvan asemalta :D mutta parempi varmasti pysyä 'liikkumatta' jos ei halua/pysty köyhtyä :D

      Poista
  4. Oi että on ihanat! Mulla ei muuten näy mitään kommentteja mitä on tullut viimeisiin postauksiin? Ei edes omia kommentteja mitä olen jättänyt?
    Mutta kynsistä vielä että onpa nätit! Pitäisi kyllä ottaa taas Holy Shapes laatoista kiinni, jostain syystä en ikinä saa niitä kuvioita onnistumaan ja hermot menee ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taina!
      Joo kaikki kommentit on tullut mutta en ollut julkaissut niitä, kun en ole kerennyt niihin vastaamaan ajan kanssa ja sitten niitä vähän kertyi. Mutta nyt aletaan olemaan ajantasalla jälleen :)
      Mulla isoin ongelma on saada ne leimasimeen suoraan nostettua ja sen jälkeen kohdistaminen kynnelle. Onneksi en oo hirveän pikkutarkka niin ei haittaa vaikka eivät aivan keskellä kynttä olisikaan :D

      Poista
  5. Mielettömän upeat!😍

    VastaaPoista
  6. Kivat (: vitsit mun pitäis varmaan hommaa kans joku laatta missä on tollasii kuvioita. Toisaalta en kyllä varmaan saa niitä viivoja suoraan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tykännyt tästä MYL:n laatasta vaikka paljon liian isojakin kuvia siinä omille kynsille on. :)

      Poista
  7. Oi aivan ihanat kynnet ja tosi hyvä idea leimata sekä mustalla että valkoisella! Täytyy pitää mielessä tämä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks! Kiva, kun sait itselles näistä ideanpoikasta :)

      Poista
  8. Uu, hienot taas! Et sinä varmaan muuta osaakaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuules, on niitä kammottavia aivan yhtä usein kuin hienojakin :D Mutta kiitos vain!

      Poista
  9. Ihailinkin näitä jo instassa, mutta piti vielä tulla kommentoimaan että nätit on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit tänne vielä kommentoimaan :)

      Poista