18. kesäkuuta 2017

Uusia juttuja


En ruukaa tehdä yleensä ostospostauksia blogiin koska tuntuu, etten koskaan osta mitään. Silloin tällöin yksi tai kaksi lakkaa tai uutta vanhan tilalle. Ei siis mitään sellaista mistä kannattaisi postausta kirjoittaa tänne. Nyt yhden viikon aikana kynsitavaraa on sen verran eksynyt luokseni, että on harvinaisen ostospostauksen aika! :D


Helsingin reissullani yksi etappi oli käydä Cesarsshopissa paikan päällä. Kasvitieteellisestä puutarhasta lähtiessä puikattiin keskustaan palatessa mutka kynsilakkataivaaseen. Mulla oli ostoslistalla uusi lateksipullo ja pari ennaltamäärittämätöntä Picture Polishia. Hetkihän siellä vierähti tutkiessa lakkoja, laattoja ja decaleita. Lopulta päädyin kahteen Picture Polishin lakkaan, lateksiin sekä Creative shop 22 -leimauslaattaan. Cesarsshopin Satu antoi vielä mukaani PiPo:n Free lakan sekä pari Milviä. Kiitos vielä niistä :)


Picture Polisheista oli paikan päällä helpompi päättää mitä haluaa kuin promokuvista. Tosin livenä moni lakka yllätti kauneudellaan jonka takia valinnan vaikeus iski. Päädyin sammaleenvihreään Mossyyn sekä punaiseen Rememberiin


Born Prettyltä saapui yllättävän nopeasti uusi testituotelähteys. Paketista löytyi isoa 3 leimauslaattaa, jotka valitsin itse + kuvasta pois jäänyt musta leimauslakka. Leimauslaattoja testaan tarkemmin myöhemmin. On muuten kivannäköiset nuo uudet kukkaiset laattakotelot :) 

Lähettivät myös pari tuotetta "kyselemättä" eli tuon pienen neliölaatan sekä alla olevassa kuvassa kaksi lakkaa. Oon vähän skeptinen näiden lakkojen suhteen ja luultavasti en näitä kynsilleni laita. Lakat tulivat omissa pahveissaan, jossa oli myös lista sisältävistä aineosista: 

Butyl acetate, ethyl acetate, nitrocellulose, isopropyl alcohol, acrylates copolymer, stearalkonium hectorite, dibutyl acetate, mica, titanium dioxide, tin oxide, silica. 
May contain: Aqua, acrylates copolymer, peg12 dimethicone, propylene glycol, stearyl alcohol, polyvinyl acetate emulsion, parfum, alumina, iron oxide, polyester glitter.

Minä en noista ymmärrä, että mitä myrkkyjä sisältävät mutta ehkä siellä on joku asiaan perehtynyt tietää onko nämä mitenkä turvallisia käyttää :)


Kuukauden vaihteessa tein kimppatilauksen Kikolle. Voi sitä mielihyvän määrää, kun kotia saapui kolme pakettia, jotka oli täynnä kynsilakkoja! Tilasin itselle 11 värilakkaa ja yhden päällyslakan jota ei kuvassa ole. Ajattelin kuvata näistä Kikon lakoista swatchkuvat  sillä Kikon lakoista löytää yllättävän vähän swatcheja googlettemalla. (Aiempia Kiko swatchejani löytyy täältä, täältä ja täältä.)


Näistä riittää iloa taas hetkeksi vaikka kesätyö tulee haittaamaan harrastusta kesän aikana. 

Tykkäättekö te ostospostauksista? 
Löytyikö näistä jotain kiinnostavaa mistä haluaisit blogissa nähdä lisää kuvia? 

5 kommenttia :

  1. Tykkään ostopostauksista! Sekä tehdä että lukea.
    Eniten kiinnostaa nuo Kikot, joten iso peukku swatchaus-ajatukselle. Luulin muuten, että kaikki Kikon lakat muutti muotoa pullojen osalta, mutta ilmeisesti noita vanhanmallisia pulloja on vielä? Lontoossa kun kävin Kikon liikkeessä, siellä oli vain niitä uusia pulloja, joten kauppaan jäivät. Nuo sun kuvassakin näkyvät on mun silmään paljon kivempia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo tainut nähdä edes sitä uudennäköistä pulloa missään :o Ehkä ne verkkokaupassa myivät edullisesti näitä vanhoja pulloja pois jos uusia on tulossa. Tosin niitä erikoislakkoja on eri muotoisissa pulloissa.

      Poista
  2. Kyllä näitä on kiva lukea! :)
    Mä en ole enää jaksanut edes pyytää testiin mitään BPS:lta kun sieltä suunnalta on se kommunikointi muuttunut niin heikoksi... Jotenkin tuntuu, että viimeisen puolen vuoden aikana se asiakaspalvelu on laskenut kuin lehmän häntä. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten erilaisia kokemuksia ihmisillä on tästä puljusta. Mulla itsellä nimittäin kaikki on mennyt ihan sutjakkaasti samanlailla tähän asti niin yhteistyön kuin asiakkaan roolissa. Harmi, kun näitä negatiivisia kokemuksia on niin paljon tullut esiin.

      Poista
  3. Ostospostaukset aina kivoja

    VastaaPoista