30. elokuuta 2016

Laitoin teidät nettiin osa 3

Mulla on ollut tapana aina silloin tällöin julkaista kuvia kynsistä, jotka eivät ole ansainneet omaa postausta jonkun pieleen menneen jutun takia. Joskus vika on ideassa, kuvissa, toteutuksessa tai muuten vaan kynnet ei toimi. Monista näistä kuvista olin aloittanut omat postaukset mutta en niitä kuitenkaan ole koskaan kehdannut julkaista. Niinpä kokosin nyt kolmannen osan tähän pilalle menneiden kynsien sarjaan. Näistä linkeistä pääsee sarjan ensimmäiseen ja toiseen osaa, jos haluaa käydä nekin kurkkaamassa. 


Nämä taisi olla mun ensimmäiset kynnet, jotka Clear Jelly Stamperilla tein. Leima oli vähän suttuinen ja reikäinen. Väritkään ei jostain syystä sopinutkaan yhteen mielestäni.


Pääsiäiskynnet näistä piti tulla, mutta vinyylit teki niin suttuisen jäljen että tyydyin tekemään uudet pääsiäiskynnet näiden tilalle.


Näistä kynsistä oikeastaan tykkäsin/tykkään mutta värien yhteen sopivuus ei oikein iskenyt kuvia muokatessa.  Tän idean voisin kyllä toteuttaa uudelleen jollain toisilla pohjaväreillä.


Leimakuvio ei sytyttänyt sitten ollenkaan, eikä nuo hologlitterit pelastanut näitä kynsiä. Kaikkea sitä on yrittänytkin tehdä. Pohjalla muistaakseni Celestial Lady.


Haha! Yritin muka joskus harjoitella leimadecalien tekemistä. Ihanat väripläjäykset!


Tämä kaksikko oli nopeaa leimauskokeilua Ginan lakkaswatchailujen ohessa. Vähän pliisuja yksisteen..


Oon ihastellut pitkään kivoja sivuruffian kynsiä ja täytyhän sitä itsekin kokeilla kerran. Ei se sitten niin hyvältä omalla kynsillä näyttänyt vaikka värivalinnoilla on varmasti tässäkin vähän merkitystä. :)


Mattaiset liukuvärikynnet on toteutettu muutaman silmäparin alla, sillä nämä kynnet on tehty facebookin livelähetyksessä. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnen valkoinen leimalakka imaisi itsensä iljettävän väriseksi.


Pitihän tänne laittaa vielä nämä uusimmat epäonnistuneet vesimarmoroinnit. Nämähän olisin hyväksynyt täysin julkaistavaksi mikäli en olisi noita kamalia pilkutuksia näihin änkenyt.

Vaikka vähän alle vuosi sitten edellisen kerran epäonnistuneita kynsiä postasin, niin ei tämän enempää ole kuviksi asti päässyt. Toki useammat kynnet on tullut poistettua ilman todistusaineistoa sillä niissä ei ollut päätä eikä häntää. Näissä kaikissa oli ainakin yritys hyvä kymppi. :)

6 kommenttia :

  1. Ei nämä miusta niin kovin epäonnistuneita ole :) Miusta noi kynnet, missä leimakuvio ei sytyttänyt siua, on aivan älyttömän nätit ♡
    Ajattele, jos aina onnistuisi lakkauksissa, niin silloin tästä hommasta menisi varmaan maku :D

    VastaaPoista
  2. Moni näistä on niin upeita lakkauksia.

    VastaaPoista
  3. Monet näistä on kyllä tosi kivoja. :) Nuo karkkikynnet on söpöt!

    VastaaPoista
  4. Nuo pilkkuleimauskynnet haluan kyllä nähdä uudestaan! :)

    VastaaPoista
  5. Häh :D Mun mielestä nää kaikki on hirmu upeita!

    VastaaPoista