28. helmikuuta 2017

Picture Polish - Crazy

Joko on kesä? Joko saa alkaa käyttämään neonlakkoja? Tilasin tammikuussa kunnon kesälakan Cesarsshopista. Multa puuttui hyllystä sellainen oikein ihanan räiskyvä neonkeltainen mutta eipä puutu enää! Picture Polishin Crazy on mitä parhain yksilö täyttämään tämän aukon. 


Yleensä neonlakat ovat ohuit ja tarvitsevat alleen kerroksen valkoista lakkaa, jotta kirkkaus pääsee loistoon. Minäpä kerron, että näissä kuvissa/kynsissä mulla on pelkästään kaksi kerrosta aluslakan päällä tätä keltaista. Voitteko uskoa? :) Aikaisemmin olen kokeillut tätä valkoisen päälläkin mutta lopputulos ei mielestäni ole sen ihmeellisempi, joten miksi lakata turhia ylimääräisiä kerroksia.


Koristeluja on tullut pohdittua tämän lakan kaveriksi niin kauan kuin lakka mulla on ollut. Lähdin netistä hakemaan vähän inspiraatiota. Löysin kuvia, jossa keltaisen kaveriksi oli yhdistetty mustaa ja valkoista ja omaan silmään se näytti hyvältä. Kynsiä tehdessä muistin, että olen ennenkin yhdistänyt nämä samaiset värit näissä koristeteipillä koristelluissa kynsissä. Ne vain toimii mielestäni hyvin yhdessä.

Päädyin lopulta geometrisiin leimadecaleihin. Kuviot on BP-L054 laatasta ja leimattu Essencen mustalla leimauslakalla. (Tämä musta toimii hyvin, kunhan on tarpeeksi nopea.) Väritin kuviot Essencen valkoisella Wild white ways lakalla ja leimasin kirkka(i)lta stampereilta ne suoraan kynsille.


Neonkynnet näyttää matattuna tosi hyviltä, joten oli näidenkin päälle pakko vetää Opin mattapäällyslakka. Se on kumma, että sitä aina unohtaa mattalakan, kun sillä voisi piristää/parantaa/duunata monia kynsiä. Hyvä, että välillä sentään muistaa käyttää sitä ominaisuutta kynissä :D

22 kommenttia :

  1. Oho mikä kynsilakka! Mun näytöllä se näyttää aavistuksen vihertävältä keltaiselta. Voisitko kuvailla sen sävyä tarkemmin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neonlakat on oikea sävy on aina haastava saada kuviin. Mutta joo, sävy saattaa vähän taittaa vihreään pulloa katsoessa. Enemmän vihreään kuin banaaninkeltaiseen. Vaikea selittää :s

      Poista
  2. Oi hitsi kun on herkullisen värinen lakka! Niin kirkas, että voisi kuvitella sen loistavan pimeässä. :)
    Keltainen, musta ja valkoinen tosiaan sopii hyvin yhteen. Ihanan kesäiset kynnet. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee. Joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään ihmettelis vaikka tämä kaveri loistaiski :) Ehkä näiden kynsien myötä kevät alkaa saapumaan.

      Poista
  3. Onpa pirteän värinen lakka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellanen huonon päivän pelastaja :)

      Poista
  4. Kahden kerroksen keltainen neon?! Tämä täytyy hankkia!

    VastaaPoista
  5. Mä niin rakastan näitä kuvioita yli kaiken! Huomasin just, että vastaavia on rantautunut myös MoYoulle, taitaa lähteä tilaus vetämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin ne MYL:n laatat myös. Näissä vaan on yksi miinus, kun joidenkin uvioiden idea menee hukkaan kun kuviot on niin isot ja kynnet pienemmät :(

      Poista
  6. Vau onpa hieno lakka! Ja lakkaukset myös! Leimat sopii ihan super hyvin tuohon lakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lakkaa ei voi olla huomaamatta kynsillä :) Kiitos Maiju :)

      Poista
  7. Oon miettinyt korvaajaa China Glazen Yellow Polka Dot Bikinille, tää lakka näyttää täydelliseltä korvaamaan sen! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä on just oikeanlainen korvaaja <3 :)

      Poista
  8. Vautsi! Tosi upee lakka ja hienot kynnet.

    VastaaPoista