24. maaliskuuta 2015

Unelmien prinssi

Tässä on useampi viikko mennyt sumuisissa oloissa ja kynsihommelit on vähän jäänyt myös siinä sivussa. Joku ilta oon saattanut kaivaa jo lakkoja pöydälle esille mutta siihen ne on sitten jäänyt, kun ei ole kiinnostanut. Uskoa lakkauksien onnistumiseen ei ole ollut, joten en ole viitsinyt edes vaivaantua. Viikonlopuksi anopin synttäribileisiin lakkasin peruspunaiset kynnet Opin Red hot riolla, mutta jo seuraavana aamuna lakat oli lähtenyt laattoina irti ja juhlat oli vasta siitä aamusta seuraavana päivänä. Kaiken lisäksi ei ollut aikaa vaihtaa lakkoja vaan oli kärsittävä kamalan näkösillä kynsillä. Kyllä muuten kädet pysy visusti selän takana tai mulle sopivammassa asennossa, puuskassa. 

Eilen kynsikoristeluryhmässä luin, että Raahen Halpa-halliin on saapunut Essence-hylly. Samalla silmänräpäyksellä katsoin ulos ja näin oikein märkää räntä/vesisadetta ja lipputangot taipuneina horisontin suuntaisesti. Ei innostanut lähtä pyörällä cruisaileen ulos. EIPÄ! Muutaman tunnin ajan hylly vain pyöri mun silmissä, ei muutakuin menopelin nokka kohti Essence-hyllyä ihanassa, virkistävässä vesisademyrskyssä. 
Ja mikä (pettymys) siellä odottikaan: uudet geelilakat sekä nude-kokoelma, joka ei mua kiinnosta. Olisi ollut edes pastels -kokoelma tai erikois-/efektilakkoja. Meikeistäkään en innostunut. Nappasin lopulta kuitenkin kaksi kivan väristä geelilakkaa mukaan. 


Toinen näistä lakoista on tämä iiihana turkoosi shimmerlakka nimeltänsä Prince charming. Seassa on turkoosin shimmerin lisäksi ehkä vähän sinistäkin. Kynsille sudin tätä kaksi kerrosta mutta kasvuraja jäi kuultamaan läpi. Tämä prinssi ei yrittänyt edes liikahtaa kynsinauhoja kohti, joten oli oikein unelmien kaveri ;)


Jonkin asteista kynsisairautta tässä vielä potiessa, lähdin kokeilemaan vain pientä strassirykelmää yhdelle kynnelle. Siitä tuli ihan kiva, mutta nyt tätä postausta kirjoittaessa noista on jäljellä vain kolme. Ehkä mä huomenna lakkaan sillä toisella uutukaisella :)

20 kommenttia :

  1. Ihana lakka ja kauniit kynnet! Tsemppiä kynsimasennuksesta selviämiseen, kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lakka oli kyllä kiva ostos! Epäilin vähän, että näkyyköhän tuo shimmerisyys kynsillä ja kyllä näkyi, melkeinpä paremmin kuin pullossa :)

      Poista
  2. Tosi kivan värinen! Uudet lakat yleensä auttavat masennukseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin! :) Mä en ookaan piiitkään aikaan ostanut mitään uusia lakkoja, siitäkö tämä kaikki johtuuki? :o ;)

      Poista
  3. Höh, toivottavasti kynsimasennus helpottaa pian! Uusi lakka on kuitenkin kivan näköinen ja koristelu tosi kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Jospa ideoita alkais jostain syövereistä ilmaantumaan pään sisään :)
      Mäki tykkään tästä prinssistä <3

      Poista
  4. Ihana lakka ja ihanata kynnet! :) Täällä on myös yhtäkkiä kynsimasennusta havaittavissa. Tsemppiä sinne ja peukut pystyyn, että selvitään tästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) O-ou, toivottavasti nämä "taudit" menee nopiasti ohi! :)

      Poista
  5. Mää tänään Kiimingin halppiksessa pyörittelin charmikasta käsissäni. Jäi vielä sinne. Neljä muuta lipsahti ostoskoriin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis sun pitänyt prinssi napata mukaan myös. Mutta ehkä ne neljä muuta oli paljon parempia prinssejä ;)

      Poista
  6. Uih, miten kaunis lakka ja tuo strassirykelmä on super <3. Tsemiä sinne suuntaan. Hiljaa hyvää tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa, kun oon huono keksimään kivoja strassirykelmiä. Onneksi netti on pullollaan ideoita, joita voi lainailla :)
      Eiköhän tämä tästä - toivottavasti :)

      Poista
  7. Voi hitsi, mä haluisin noita Gel lakkoja, mutta kun täällä ei ole lähellä Essence hyllyä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näitä hyllyjä on alkanut ilmaantumaan kiivaaseen tahtiin ympäri Suomea, että jospa ne sinne teillekin päin pian! :)

      Poista
  8. Tuo strassirykelmä näyttää kyllä kivalta ja toivottavasti kynsimasennus menee ohi pian! :)
    Mä olen tässä odotellut, että jonnekin Turkuunkin saataisiin Essencet myyntiin. Ehkä ne tännekin vielä eksyvät, niin pääsisin taas vähän kartuttamaan kokoelmaani.. :D

    VastaaPoista
  9. Ompas ihanan värinen ja tykkään tuosta sun kivirykelmästä.
    Meen tarvii nyt muuten ottaa härkää sarvista ;D

    VastaaPoista
  10. Tosi nätti lakka ja rykelmä! nauratti tuo sun kuvaus säästä ja kynsiharrastajan myrskyä uhmaavasta lakkatarpeesta :D

    VastaaPoista
  11. Ooh, tuo lakka on upea! Ja koristelutkin on tosi hyvin onnistuneet, juuri sopivan simppelit tuommoisen unelmaprinssin kaveriksi :)

    VastaaPoista