17. helmikuuta 2015

Ruohonjuuritasolla

Ettekai ole vain huomannut, että leimaus on vienyt mut mennessänsä? Niinpä. Ootteko huomannut liukuvärjäyksiä useammin mun kynsillä? Jep. Niitä on tälläkin kertaa luvassa.

Aloitin liukuvärjäyksen teon laittamalla valkoisen lakan pohjalle, sillä halusin väreistä mahdollisimman kirkkaat. Valikoin väreiksi Essencen Break throughin, Gina Tricotin Bright peach sekä Opin Kiss Me I'm Brazilian. Ne sopi mun mielestä kivasti yhteen. 


Liukuvärjäyksen päälle leimasin MoYou London Mother Nature 01 laatasta tuollaista ruohikkoleimaa Konadin mustalla lakalla. Tämän Konadin mustan pitää kyllä antaa kuivua todella kauan ennenkuin uskaltaa laittaa pikakuivattajaa päälle. Näiden kanssa olin varmasti lähemmäs tunnin ennen pikakuivattajaa ja sen laiton piti onnistua yhdellä-kahdella vedolla. Ja onnistuin olla levittämättä leimoja! :)

Tuossa alempana on jälleen kuva, jossa toisessa kynnet on matattu ja toisessa pelkällä Seche vitellä. Kummat on kivemmat? Mä en nimittäin osaa päättää, molemmista tulee eri fiilis :)


Nyt on taitaa olla joku hyvä  lakkausviikko käynnissä, kun kynnet onnistuu :) Nyt kun tämän sanoin ääneen, seuraavat ei tule onnistumaan. Niinhän se yleensä menee.

Iskeekö nämä teihin?

75 kommenttia :

  1. Aivan sairaan hienot! Mä tykkään enemmän tuosta mattaversiosta, mutta olenkin vähän hurahtanut mattalakkaan :). Ihan auringonlaskufiilis noissa kynsissä. Sä se sitten osaat!

    VastaaPoista
  2. Huh huh, aivan älyttömän kauniit kynnet! Pakko myöntää, että matattuina pääsevät enemmän oikeuksiin, kun kuvioiden yksityiskohdat erottuvat paermmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Mattaisuus tuo kyllä aivan eri fiiliksen :)

      Poista
  3. Tykkään enemmän kiiltävistä. Ihan mielettömät kyllä, wau!!!! Olet nähnyt vaivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Eihän näissä kyllä mitään erikoista ole :)

      Poista
  4. Ooh, onpas vaan muuten täydelliset kynnet! Tuon laatan taidan mäki haluta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Tuossa laatassa on kyllä muutama kiva kuvio joita pystyy käyttämäänkin :)

      Poista
  5. Muhun ehkä iskee enemmän kiiltävät, vaikka matassakin on kyllä puolensa. :D Ihanat kynnet joka tapauksessa! :) Pitäisi varmaan itsekin kokeilla liukuväriä pitkästä aikaa, viime kerrasta on monta kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukuvärjätyt kynnet on kyllä helppo ja näppärä tehdä :)
      Kiitos säpä <3

      Poista
  6. Ääääks, miten kauniit!! <3 Olen sanaton!

    VastaaPoista
  7. Upeat! Mä en kyllä osaa päättää kummista pidän enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks! No onneksi päätöstä ei tarvi tehä! :D

      Poista
  8. Siis wau! Näyttää hyvältä sekä mattana, että kiiltävänä! Sä oot kyllä onnistunut nyt hyvin<3

    VastaaPoista
  9. Ja taas ihan käsittämättömän upeet kynnet! :D Noi värit on aivan ihanat. Ite tykkään jotenkin enemmän noista matta versioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Värit kyllä sopii munki mielestä hyvin yhteen :)

      Poista
  10. Upeat! Kesä talven keskelle :) Mä kallistun kans matan puolelle, noissa on sellainen utuinen tunnelma ja tosiaankin leimojen yksityiskohdat tulee hienosti esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pakko alkaa vähän katsoon jo kirkkaampi värejä ja tuoda väriä elämään :)

      Poista
  11. Aivan ihanat kynnet! Tykkään sävyistä ja tosta "siluetista" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :)
      Kiitos myös, kun jätit kommenttia! ^_^

      Poista
  12. Uuu aivan älyttömän upeet! Tosi ihanat matattuna ja päälyslakanki kans! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks ü Mä en vieläkään osaa päättää kummat on paremmat. :D

      Poista
  13. Iiiiiihanat <3 Sekä kiiltävänä että mattaisena :)

    VastaaPoista
  14. Jestas miten ihanat kynnet! ♥ Kumpikin versio on tosi ihana mutta matta vie ehkä voiton ♥

    VastaaPoista
  15. Tosi kivat enkä osaa kyllä valita suosikkiani, sekä matta että kiiltävä toimii hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Hauskaa, kun useimmat eivät osaa valita kumpi on parempi. Harvemmin näin :)

      Poista
  16. Tosi hienot! En mäkään osaa päättää kumpa versio on parempi, molemmat näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että molemmin kelpaa! :) Kiitti kommentista :)

      Poista
  17. Ihanat! <3 maattu versio toimii minusta paremmin, se on kuin oikeaa kesäillan maisemaa katsoisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tulee mieleen auringoslasku :) Kiitos <3 ja mitä pienistä ennustavan tekstinsyötön virheestä ;)

      Poista
  18. Hah, olisikohan kuitenkin ollut matattu versio, eikä maattu. :D kiitos ennustava tekstinsyöttö!

    VastaaPoista
  19. Ihana kesäilta, melkeen tuntee pienen tuulenvireen kasvoilla :) molemmat versiot näyttää hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon <3 Tunnelma välittyy siis todella hyvin. :)

      Poista
  20. Oi, nää on huiput! Ja mattana ehdottomasti <3

    VastaaPoista
  21. Siis ihan uskomattoman upeet! Tulee oikeesti semmonen fiilis, että makoilee ruohikolla ja katselee auringonlaskua. Karvan verran enemmän tykkään matatusta versiosta. Sun ansiosta mattasin juuri omani kohta postoon menevän lakkauksen. Oon ihan ihastunu matattuihin lakkauksiin ja oon aatellu että mattaisin suurimman osan lakkauksistani ennen niiden poistamista, mutta nyt taitaa olla eka kerta kun teen sen XD Pakko on itselekin kohta tehdä samanlaiset kynnet, mulla sattuupi olemaan jopa sama laatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista! :))
      Mäki teen joskus tuota, että kokeilen miltä jotku kynnet näyttää matattuna jos oon ne jättänyt kiiltäviksi :)
      Ja ihanaa, kun nämä kynnet inspiroi sua kokeilemaan tälläisiä <3

      Poista
  22. Oih että, ihan täydelliset nämä <3 Tulee ihan kesäyöt mieleen :) Ja upeat ovat niin kiiltävinä kuin matattuinakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia ihanasta kommentista :)

      Poista
  23. Voi luoja ku upeet kynnet<3 Molemmat versiot on tosi kivoja, mut ehkä hiukan enemmän tykkään matasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matta taitaa vetää tällä kertaa pitemmän korren tässä kisassa :)
      Kiitos <3

      Poista
  24. Upeat! Mahtavat värivalinnat tossa liuussa. Näyttää tosi hyvältä leimauksien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Meikästä on mukava kokeilla ja etsiä kaikkia kivoja liukuväriyhdistelmiä. Tälläset kirkkaat vie kyllä kärkisijan liukuvärjäyksissä :)

      Poista
  25. No onpas kyllä taas niin ihanat kynnet! :) tykkään mattaversiosta enemmän, matta on vaan melkein aina pop :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos ^_^ Matatut kynnet on kyllä kivan näköisiä, itsekin niitä aina ihastelen. Harvoin vain tulee omille kynsille laitettua.

      Poista
  26. Ihana väriyhdistelmä, oisko matta kumminkin komeempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin? Oon tyytyväinen tuohon liukuun vaikka alimmainen väri ei näykään kunnolla leimausten alta. Matta voi olla komeempi.. tai sitten ei. Ei voi tietää! :D

      Poista
  27. Nää on ihan mahottoman iiiiihanat! <3 <3 <3
    Matattuna musta paremmat, tulee jotenki kaikki paremmin esiin ku kiilto ei häiri. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !! :) <3
      Olis pitänyt laittaa vähemmän kiiltävä pikakuivattaja ;D No ei, kyllähän matattuna näkyy vähän paremmin :)

      Poista
  28. Todellakin iskee, nää on aivan mahdottoman upeat! ♡
    Ja on kyllä vaikee valita kummat olis parempi, matta vai kiiltävä o.O

    VastaaPoista
  29. Ihanat, upeat, söpöt! ^_^

    VastaaPoista
  30. katoin näitä jo instagramissa, aivan mahdottoman upeat ! <3 niin hyvin onnistunut liuku ja leimat vielä päällä, wau !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva, kun tulit tänne vielä kommentoimaan :)

      Poista
  31. Vau, nää on kyllä niin upeet! :) Ja mä tykkään enemmän mattaversiosta, jotenkin siitä tulee vähän rauhallisempi olotila kuin kimaltavasta. Molemmat sopii, mutta matta iskee enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Totta, matta tuo rauhallisuutta kynsiin :)

      Poista
  32. Nämäkin on niin upeat ! Pitääkin kokeilla pitkästä aikaa liukuvärjäystä ja lisäksi vielä leimat. Hävettää myöntää etten ole vielä kokeillut leimoja ja liukua yhdessä vaikka leimailenki usein. Mattana ja kiiltävänä yhtä upeita, en osaa päättää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Jenni <3 No kynsijutuissa on niiin paljon valinnanvaraa koristeluiden suhteen, että eihän sitä mitenkään kerkeä kaikkia kokeilemaankaa :D

      Poista