17. tammikuuta 2014

Mitäs mieltä Dolce Gustosta?

Joululahjapostauksen sain jonkin tasoisen toiveen, että tekisin erikoispostauksen Nescafén Dolce Gusto Piccolosta. Ja lupailin toteuttaa tämän, kun laitteeseen on tutustuttu paremmin. Nyt on koittanut se aika! Teen kaksi postausta asiasta: tähän postaukseen kirjoittelen itse laitteesta ja toisen postauksen sisältö kertoo makukapseleista. Kakkososaan Joonas joutuu osallistumaan myös ja kertomaan oman mielipiteensä osasta juomista, kun itse en tykkään kahvista :D Minähän tosiaan vastustin tämän turhakkeen ostoa pitkään, ajatuksella sillä, että ite en tykkää kahvista, mutta tällähän pystyy tekeen vaikka mitä :P Ja enkä mä tätä lopuksi itelle/meille muka ostanukaan vaan Joonakselle :p


Miksi juuri Dolce Gusto? Ostin tämän lahjaksi edullisen hinnan ja pienen kokonsa vuoksi. Meidän keittiöön ei mahdu oikein mitään ylimääräisiä, isoja vempaimia, joten tämä oli paras vaihtoehto senkin vuoksi. Jouduttiin ostamaan lipasto keittiöön, jotta pöytätilaa jäisi ruoanlaittoa ja leipomista varten. 

Millainen Piccolo on käytössä? Pahaäänisyyden voisi sanoa ensimmäisena. Olin kyllä lukenut, että kahvikoneet (ainakin Nescafén) ovat pahaäänisiä, mutta silti se ääni yllätti :D Eikä kahveja kannata ainakaan tämmöisissä betonibunkkereissa tehdä keskellä yötä. Muuten tämä on osoittautunut helppokäyttöiseksi, kun juoman tekemisestä on tullut jo rutiini. Ja tämä on nopea tapa saada lämmin tai kylmä erikoisjuoma aikaseksi.
 Käynnistä, odota, nosta lippa, laita kapseli sisään, lippa alas ja väännä vivusta kahdesti. Sammuta.

Mitä huonoa kahvikoneessa on? Suurimmaksi (yleiseksi) vaikeudeksi on osoittautunut veden annostelu. Vesikanisteriin pitää itse mitata juomaan tarvittava vesimäärä. Toki voi laittaa enemmänki ja arvioida mukiin laskeutuneen nesteen mukaan oikean juomamäärän. Joissain juomissa käytetään kahta kapselia yhteen juomaan, se vaikeuttaa vedenannostelun pysäyttämistä oikeaan kohtaan. 
Mutta tämäkin asia on täysin opeteltavissa ja tottumuskysymys. Meidän ensimmäisissä juomissa oli lähes aina liikaa vettä. Varsinkin jääcappucinon läpi vesi maistuu helposti, kuin myös kaakaon. Pari kertaa kun juoman on tehnyt aina samanlaiseen mukiin, oppii tekemään juuri täydellisen juoman.

Kuvasin yksipäivä videon, kun valmistin jääcappucinon. Äänijuttuja mä en osaa muokkailla (poistaa ja lisätä), joten tää video on täysin naturelli sen osalta :D Toivottavasti tämä antaa teille jonkinlaista osviittaa siitä, miten kone toimii :)


Nyt haluan tietää, kuinka monella on tämä Nescafeen kahvikone? 
Vai onko teillä Pauligin versio? Käytättekö kahvikonetta päivittäin?
Vai haluaisitteko itselle tälläistä ollenkaan?

35 kommenttia :

  1. Ei ole vielä kapselikonetta ja olen harkinnut ostavani sen miehelleni, joten tästä postauksesta oli minulle paljon hyötyä! Ja kiitos vielä videosta, joka oli todella selkeä. :) Mua vähän pelottikin, että osaisinko käyttää tuollaista konetta tai miehenikään. XD Pitää tänään kauppaan marssia ja katsoa vaihtoehtoja! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että oli hyötyä! :) Kyllä mä kannatan tämän ostoa. Ja nyt on Gigantissa ollut halvalla tästä parempi versio, joka osaa veden annostelun. Meinattiin vaihtaakin tämä siihen, kun tarjous huomattiin. Mutta jäi kuitenkin tekemättä. :D

      Poista
    2. Mulle kelpasi ihan tuo samanlainen mikä teillä ja kävin tänään hakee! Yllätyin vielä hinnasta, että tosi halpa! :) Miehellä sunnuntaina synttärit, joten tulee olemaan iso yllätys. :D Jännittää!

      Kiitos siis myyntipuheesta! XD

      Poista
  2. Mä toisaalta haluaisin tällaisen, mutta toisaalta en. En usko että sille pahemmin olisi käyttöä, kun kahvvia meillä juodaan pannuittain. 1 kuppi kerrallaan keitettynä alkaisi herkästi turhauttamaan.

    Mutta kivahan toi olis kun haluaa herkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, ettei tätä kannata hankkia, mikäli kahvia juodaan paljon. Kahdellekin kun pöyräyttää juomat, voi turhautua. Ja jos suuremmalle sakille, kukaan ei saisi juomaa yhtäaikaa :/ Mutta nimenomaan herkutteluun tämä on aivan loistava vehje! :)

      Poista
  3. Hui, pelottava :D
    Itse haluaisin myös, mutta jo valikoiman kannalta pitäisi valita tuo, koska siellä on kaakaot, jääteet ja teet. Itse en kahvista välitä. Juon joskus tosin niitä pikakahveja, joita saa kaupasta ostettua mm. Daim jne.

    Toimiiko tuo siis sähkövirralla vai? Koska jos toimii, niin pistorasiat keittiössä on ongelma..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sähkövirralla toimii, jotta saa muutamassa sekunnissa kylmän veden tulikuumaksi. Ihmeellinen kapistus! Nescafeella on kyllä paljon laajempi makuvalikoima kuin muilla. Kaakaoita on kolmea erilaista ainakin! :) Teejuomia en oo vielä päässyt maistamaan mitään, mutta kesäksi olisi kiva saada noita jääteejuomia.

      Poista
    2. ..Ja se vielä unohtui kirjoittaa, että meilläkin jouduttiin keittiöön lisäilemään jatkojohtoja, jotta kaikki tarvittavat laitteet saavat sähkön ilman tavaroiden liikutteluja. :D

      Poista
    3. Miulla on kahdessa kohtaa pistorasiat, toinen on mikron takana ja sitten se toinen tiskialtaan lähellä, missä on vedenkeittimelle paikka ;D

      Poista
  4. Hauska, kun olit tehnyt tästä videon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun katsoit sen! :) Vähän jotain erikoista piti keksiä tähän ja mikäs sen parempaa kuin nähdä, miten joku juoma valmistetaan.

      Poista
  5. Mä teen aina Dolce Gustolla kaiken Iittalan isoihin Hotcool-laseihin :) Jos jotakin juomaa teen ekan kerran, niin mittaan ensin vettä lasiin oikean määrän ja siten nään et minkä verran pitäs kapselin läpi vettä lorottaa. Tosin, koska ite en juo kahvia ni sen mittaan aina, koska sen verran harvoin käy joku kahvilla etten muista niitä määriä. Jääteen osaan tehä jo ilman ennakkoon mittailua, ku käytössä on aina samat lasit :) Ite tykkään kyllä, koska en juo kahvia ja ennen oli kahvinkeitin (ja kahvia) pelkkiä vieraita varten. Nyt tuolla kapistuksella saan tehtyä itellenikin kaikkee kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama homma kahvinkeittimen kanssa, että vieraille sillä yleensä vaan keitettiin (tai vieraat jopa keitti sillä itselleen kahvia :D meidän ei tarvinut vaivaantua.. :D) kahvit. Me meinattiin myös kirppihinnalla ostaa noita Hotcool-laseja, mutta olivat vääränvärisiä (vaaleanpunaisia). Nyt tilasin Zalandolta sellaisia coffee-lasikuppeja, olivat niin kivannäkösiä :)

      Poista
  6. En omista mutta eihän sitä koskaan tiedä jos tulee hankittua.Kahvia juon kyllä =)
    Kivalta vaikutti kone

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon hankkiminen on kyllä heräteostos jos joku :D Ilmankin on pärjätty, mutta nyt se tuossa on ja sitä tulee käytettyä päivittäin. Ei harmita näin jälkeen päin, kun juomat maistuvat tosi hyviltä :)

      Poista
  7. kivaa kun teit videon ja kuulostaa kyllä ihan samalta meteliltä kun mein Paulig Cupsolo :D

    Sain sen kesällä 2012 valmistujaislahjaksi mieheltä ja hänen äidiltään ja kovassa käytössä oli alusta asti, vaikka ite en ihan peruskahvin juoja olekkaan. Latte ja kaakao oli ehkä ne eniten valmistetutherkut. Sitten, yks päivä olin valmistamassa juomaa miehelle hänen lempparimukissaan ja kahvikoneen vipu (minne siis se kapseli laitetaan) rämähti auki heittäen kupin sisältöineen maahan ja lempparimuki oli rikki ;((

    Laitettiin masiina takuun piikkiin Pauligille menemään (koska tuossa ajassa kauppa josta ostimme sen oli mennyt konkkaan jihuu) ja uusi tuli nopeasti perille sekä muutama laatikko kahveja hyvitykseksi.

    Nykyään teemme todella harvoin sillä kahvia, silloinkin lattea, koska peruskahvin (Juhla Mokka) saa MokkaMasterissa helposti tehtyä ja se on parempaa kuin kupsoloMokka :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiva kun tykkäsit siitä :D ja olihan tuo vähän hiljaisempi meteli videolla kuin oikeasti :p
      Ooouhh, inhottavaa, mutta onneksi meni takuuseen kuitenki! Oisivat saaneet ostaa myös uuden lempparimukin! :)
      Mäki uskon, että normikahvi on keittimessä parempaa :p

      Poista
  8. Meillä on myöskin Dolce Gusto, joka viime vuonna bf:n aloitteesta ostettiin ja minäkin siihen tykästyin. Sillä kun tekee kahvin niin saa hetkeksi sellaista erikoiskahvilan tunnelmaa kotiin ja voi aina valita että mitä makua sillä hetkellä tekee mieli. :) Mä en oo turhan nuuka mittailemaan tarkkoja annosteluita; laitan vettä oikein paljon säiliöön, mutta sitten kun kahvia manuaalisesti "tiputetaan" niin siinä aina fiilispohjalta valitsen haluamani vesimäärän.

    Chocochinot on hyviä! Me ei ihan alkuun tajuttu että se kuuluu yhdistää toisen valkopohjaisen kahvinapin kanssa... Ihmelteltiin vasn kun joka toinen kerta tuli maukasta chocoa ja joka toinen kerta vain jotain suklaatonta maitolirua. Näin voi käydä kun ei lue ohjeita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tuolla koneella saa hetkellisen kahvilanautinnon kotiin :) Ja vähän edullisemmaksi erikoiskahvit tulee masiinalla kuin kävis jossain kahvilassa sen juomassa. Mutta tuleehan noille juomille silti hintaa ihan kivasti verrattuna normikahviin.
      Tuo oliskin kätevä tapa vaan tehdä juomia, mutta mä kuitenkin unohtuisin haaveilemaan jotain sen ajaksi, niin menis juoma pilalle :D Chococino oli kyllä tosi hyvää, kuin myös Choco Caramel :p Seuraavassa postauksessa tuunki kertomaan lemppareita niistä, mitä oon maistellut tähän asti. :)

      Poista
  9. Meillä on toi sama ja se ääni kyllä järkyttävä. Tosta videosta ei edes saa oikeaa kuvaa kuinka hirvittävä se ääni oikeasti on :D. Me asutaan omakotitalossa joten se ääni ei haittaa vaikka yöllä tekisi, mutta itseä se joskus ärsyttää. Me ostettiin kahvikone ennen joulua. Mä olin ollut ennen sellaisia vastaan ja aattelin, että ne on pelkkiä turhakkeita.

    Jostain syystä ennen joulua tuli olo, että miksei sellaista voisi hankkia ja mies alkoi vähän katsella niiden hintoja. Kuitenkin se mietti, että ei kai sellainen pakollinen ole. Silti se on tehnyt sillä itse paljon enemmän juomia kun minä :D.

    Pari vuotta sitten jouluna, kun tuli Cupsulot niin maistelin kaupassa Tazzaa ja siinä samalla katselin, kun monet vanhemmat pariskunnat laittoi niitä Cupsuloita kärryihinsä. Tuli sellainen olo, että parin vuoden päästä sitten huomataan, että se kone lojuu kaapissa eikä sitä ole käytetty. Tai sitten annetaan jollekin lahjaksi ja kohta ne on jo kirppareilla ym.. myynnissä eikä mennytkään kauan kun näin jo ekat koneet kirpparilla.

    Ihan kiva kone toi on, mun lemppari on toi Cappucino Ice, kuumista tykkäsin jostain peruskahveista. Kylmistä Cappucino Icen lisäksi meiltä löytyy kahta erilaista jääteetä. Ostettiin samaan aikaan koneen kanssa aika monta pakettia, kun kone oli tarjouksessa sen 29,90e ja juomat 4pkt 20e. Ja nyt mies tilasi lisää uusia makuja, mm. just ton Cappucino Icen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanan pitkä kommentti! :)

      Joo, tuo vehje on kyllä turhake, mutta kiva sellainen! Kahvikoneet kyllä nousi kunnon hitiksi ja en ihmettele yhtään myöskään, että niitä rupesi näkymään kirppareilla. Mä en oo tainut maistaa Pauligin Cupsolo laitteen antimia ikinä, mutta eiköhän Tazza olis ehdoton lemppari :p

      Cappucino Ice on kyllä hyvää :p Tekis mieli ostaa siihen jotain makusiirappia (minttu/suklaa) ja lorauttaa sitä vähän antamaan erimakua. Mä joku aika sitten join jonkin verran Frezza -maitokahveja ja nyt tuo Cappucino Ice on ihan samanmakuista :) Muita kylmiä juomia meillä ei vielä ole,mutta kesäksi haluan noita jääteitä :) Kaakaot on tämän hetken herkut mulle.

      Poista
    2. Mä kans mietin, että siihen sopisi makusiirappi todella hyvin, samoin jääpalat toi myös jotenkin eri makua ja kivasti viilensi sitä Cappucino Icea. Mulla on useampi pullo makusiirappeja, kun oon joskus tilannut niitä mokkamestareiden alennus-/poistomyynnistä. Taitaa olla jo päiväys mennyt, mutta voi ne olla vielä hyviä kun kaikkia pulloja ei ole avattu.

      Poista
    3. Vähän kätevää! Kaiken järjen mukaan kiinni olevat pullot olis ainakin vielä käyttökelpoisia. Saiskohan makusiirappeja jostain perusmarketeista vai pitääköhän tilata netistä?

      Poista
  10. oiioioi, toi olis niiin kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kiva laite :) Piristää erikoisjuoma päivää kivasti :)

      Poista
  11. Mahtavaa! Kiitos paljon tästä! Meillä on tuo Pauligin kapselikone masiina ja mä en tykkää siitä sitten ollenkaan. Kaikki niistä on niin hiton vahvoja, että niitä ei oikeesti pysty juoda. Tämän videon myötä mä laitan tänään meille tilaukseen tuollaisen masiinan :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, kunnon myyntipuheen oon pitänyt :D Hauska kuulla, että saan ostopäähänpistoja muille aikaan :p
      Mä en osaa sanoa, onko Nescafeen kahvit kuin vahvoja verrattuna vaikka Pauligiin tai edes normaaliin kahviin :o Toivottavasti Nescafeen on siis parempia kuin Pauligin, ettet turhaan osta tätä :)

      Poista
  12. Meillä on Dolce Gustosta se automaattinen Genio malli josta saa valittua veden määrän kapselissa olevan määrän mukaan. Huomattavasti kätevämpi laite ja yhtä pieni! Vanhemmilla taas on tuo piccolo malli ja koen tuon veden määrän annostelun turhan hankalaksi. Vanhemmillakin laite on jäänyt lähes käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo automaattinen on varmasti paljon kätevämpi. Kyllä meillekin se kelpaisia, mutta meneehän se noinkin vähän vaikeamman kautta. Onko vanhemmillasi jäänyt käyttämättä tuon vedenannostelun takia vai jäikö muuten vaan turhaksi?

      Poista
  13. Kiva postaus, en oo kuullutkaan mielipiteitä tuosta Nescafen versiosta :) Meillä on se Pauligin Cupsolo vai mikä nyt onkaan, joku ihan perusmalli siitä. Me ei käytetty sitä aluksi ikinä, joskus tehtiin ihan tavallista kahvia sillä nopeuden vuoksi, mutta sekin jäi. Se on ollu meillä vuoden ainakin. Nyt sitten kuukausi sitten sain innostuksen ja kokeilin sitä ja oon tän kuukauden sisällä tehny joka päivä jotain juomaa, yleensä lattea tai tazzaa, poikakaveri tekee espressoa :) Meillä se ei pidä isoa ääntä ja tosi helppo kun siinä on kaksi nappulaa, pieni kuppi ja iso, millä saa säädettyä juoman vahvuutta/makua. Pitää kyllä nyt vaan perehtyä siihen enemmän, ois kiva jos sillä sais tollasia jääkahvejakin. En vaan tiiä onnistuuko ne sillä meidän laitteella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun kommentoit :) Hyvä, että koneelle löytyi pitkästä aikaa käyttöä. Kätevältä kuullostaa tuo, että kupin mukaan määrittelee vahvuutta :) Mä en oo nähnyt missään, että Pauligilla olis kylmäjuoma-kapseleita, mutta mahtavaa jos niitä kuitenkin on! :) Sillä tuo jääcappucino on ainakin tosi hyvää.

      Poista
  14. Meiltä löytyy tuo sama kone kun saatiin se avokin siskolta kun oli heille se jäänyt turhaksi ja vain kapseleita jouduttiin itse ostamaan. Prismassa tosin oli heikko valikoima noita kapseleita oli semmonen paketti neljä lootaa / neljä makua. Oli vielä ainoakin, ei jaksettu lähteä muualta katsomaan joten ostin sitten semmosen, ainoa kun siinä ei ole kuin espressoa, capuccinoa, cafe au lait ja americano. Olisin niitä erilaisia jääkahveja ja kaakaoita tahtonut myös, pitääkin katsella seuraavalla kauppareissulla, että löytyiskö. On tuo kone itse ollut meillä jo kuukauden varmaan ja kapselit saatiin n. viikko sitten ostettua ja ei olla vielä sitä keritty kokeilemaan. :D Pitääkin laittaa tänään jotain kahvia kokeiluun (kahvin suurkuluttaja) kun en ole noita erilaisia kauheasti juonut kun se on yleensä toi perus JuhlaMokka mitä kahvinkeittimellä laitetaan. :D

    Ihan mahti postaus, nyt mäkin tiedän meidän Dolce Gustosta enemmän, kiitos sulle siitä ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kuulla :) mäki oon prismassa nähnyt niitä neljän pakkauksia ja sitten kahvihyllyllä oli erikseen muitakin makuja :) gigantista ja anttilasta ollaan ostettu omat maut.

      Poista
  15. meillä kans tää samaa melutoosa kotoa löytyy ja nyt tunnen itteni nii pöljäks ku me ollaa miehe kans ihmetelty ku tehään kaikki juomat aina muumimukii et miks helvetissä sitä jää aina nii hirveesti sitä ainetta toho kapseliin -.- ainoa mihin ei jää on se peruskaakao :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä meilläki jää joihinkin (eniten maitokapseleihin) nestettä sisään. Eikö se peruskaakao oo just yks pienimmistä juomista määrältään nii varmaa se vaikuttaa tilanteeseen :D

      Poista