Helou! Ensimmäiset yöpakkaset on täällä meillä ollut viikonlopun aikana eikä koivuissa montaa lehteä ole enää kiinni. Pimeneviä syysiltoja valaisee kynttilät niin sisällä kuin ulkona. Itse tykkäisin polttaa kynttilöitä ulkona mutta kerrostalossa asuessa ei siihen mahdollisuutta ole.
Syyskuun aiheeksi Marinan kanssa valittiin yllätyksellisesti syksy :D Ideat alkoi pyörimään omassa päässä välittömästi mutta lopullista päätöstä en millään saanut päähän. Saatoin sortua selaamaan ideoita netistä, kunnes törmäsin geometrisiin kynsiin. Sellaiset oli saatava tällä kertaa.
Syyskuun aiheeksi Marinan kanssa valittiin yllätyksellisesti syksy :D Ideat alkoi pyörimään omassa päässä välittömästi mutta lopullista päätöstä en millään saanut päähän. Saatoin sortua selaamaan ideoita netistä, kunnes törmäsin geometrisiin kynsiin. Sellaiset oli saatava tällä kertaa.
Gina Tricot - Pump the breaks, Must have ja Expresso,
Pieces - Cafe creme ja Gold glitter
Essence - Ciao oliviero
En muista, että olisin tehnyt tämän tyylisiä koristeluja aikaisemmin, joten kuvioiden asetteleminen oli haastavaa. Muutaman kynteen tuli kiva rykelmä esim. kuvissa näkyvään keskisormeen nimettömään. Muissa kolmiot olisi saanut mennä enemmän toistensa päälle.
Minkälaiset syksykynnet Marina on Dioriina-blogissa saanut aikaiseksi? Käy kurkkaamassa ehdottomasti. Meille saa muuten aina antaa uusia haasteaiheita. Ne saa olla yksinkertaisia tai haastavia, pelkkä aihe/väri tai yksityiskohtaisesti selitetty, me kyllä yritetään sitten parhaamme :D Kommentoimalla ehdottaminen käy helposti mutta sitä ei julkaista muiden nähtäväksi, jotta haastesalaisuus säilyy julkaisuun saakka ;)
Tarviipas itsekkin kokeilla, joskus tuollaista koristelua :) Me muuten tarvitaan apuja noiden haasteiden aiheisiin :D
VastaaPoistaTää on kyllä kiva :) Joo, ideat meinaa loppua kesken!
PoistaTodella hauskat ja vähän erilaiset :) hienosti toteutettu :)
VastaaPoistaKiitosta :)
PoistaLove the fall colors you used in this color block nail art. It looks very prety!
VastaaPoistaThanks Manases Andrea :)
PoistaIhanan syksyiset! :)
VastaaPoistaKiitti Emmi :)
PoistaOi miten hienot! :)
VastaaPoistaKiitos Nanne! ^_^
PoistaNämä on kauniit! Sain näistä heti inspiraation! Värit on hienot! Ensimmäistä kertaa haluaisin tuollaisen sinapinkeltaisen lakan!
VastaaPoistaKiitos Paula :) Sinapinkeltaista en muuten kynsille laittaisi kuin näin syksyllä. Tuo Ginan vanha Must have -sävy on just soppeli sykysylakka ♥
PoistaMuikeet värit ja kiva toteutus! Very nice :)
VastaaPoistaThänks Sole :)
PoistaHienot kynnet ja hyvä väriyhdistelmä!
VastaaPoistaKiitti Emilia :) Yritin erilaisia syksyyn sopivia lakkoja valitakin :)
PoistaOhhoh, wautsi miten ihanat! Nää on jotenkin tosi retrot väreiltään :D Mutta kyllä on syksyiset <3
VastaaPoistaKiitos ♥ Kieltämättä retrovärejä paljon :D
PoistaWau!
VastaaPoistaPuss :)
PoistaMillä nää on siis tehty, teipein, jotenkin muuten?
VastaaPoistaSiis ihan pienellä siveltimellä oon lakannut kaikki pläntit erikseen pohjalakan päälle. Mustat ääriviivat sitten akryylimaalilla :)
PoistaAivan ihanat nää siun syksyiset lakkaukset ♡
VastaaPoistaIhanat kynnet! Aiheeseen sopivat. :)
VastaaPoista