8. helmikuuta 2016

Neon leimasinmarmorointi

Pitääköhän mun kohta alkaa tekemään joku oma sarja näille periscope-lähetyksen aikana tehdyistä kynsistä sillä jälleen vuorossa yhdet. En jaksanut alkaa yksin alkaa miettimään mitä kynsille haluaisin joten ei muuta kuin ihmisiä näytön toiselle puolelle auttamaan. 

Mua on himottanut kokeilla leimasinmarmorointia jonkin aikaa ja nämä Tintin tekemät kynnet kyseisellä tavalla sai minut haluamaan tekemään ne kynnet mahdollisimman pian. En oo katsonut minkäänlaisia tutoriaaleja tms. vaan ihan omasta päästä harjoittelin kerran vanhoille swatchtikuille miten tää homma voisi toimia. 


Näissä kynsissä päästiin sitten tositoimiin. Lakkasin pohjalle valkoisen kerroksen sillä kesäiset neonvärit pääsi pääosiin kynsille. Lähetyksessä yhdessä tuumin valikoitiin keltainen, oranssi ja pinkki väreiksi ja niitä tiputtelin muutaman pisaran leimasimelle, jolla painoin muutaman kerran kynttä. Lopputulos muistutti vesivärilaveerausta. 

Päälle vielä leimattiin kiekuraa ÜberChic 1-02 laatasta Konadin valkoisella. Ja leimasin Clear Jelly Stamperilla. Toimi!


Aika pirtsakat ja kesäiset näistä tuli mutta mitäpä se haittaa.
Toivottavasti nämä piristi sun päivää yhtä paljon kuin mun :)

32 kommenttia :

  1. Niin upeat, ettei oo ees sanoja. <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä piristi! Ai että miten ihanat! <33

    VastaaPoista
  3. No ei todellakaan haittaa, kohtahan tässä on jo juhannus! :D Ihanan pirteät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli lisää vain neoneita kynsille :D

      Poista
  4. Näistähän tuli todella upeat :) Wau ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa varmasti näyttää ihan eriltä kuin huonon etukameran kautta :) Kiitti Minna!

      Poista
  5. Oijoih miten ihanat! ♥♥ Kokonaisuus on täyttä rakkautta, ja ai että nää värit - niin pirteät :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana vähän leikitellä kirkkailla väreillä :)
      Kiitos ihanasta kommentista ♥

      Poista
  6. Näistä tosiaan tulee hyvälle tuulelle, ihanan raikas lakkaus! Leimasinmarmorointia täytyisi testata, kun niin kivoja kynsiä on näkynyt tällä tyylillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä marmorointi oli kyllä helppoa vaikka aluksi näyttikin pahalta. Oli liian kovat odotukset, kun on nähnyt toinen toistaan upeampia luomuksia tällä tekniikalla tehtynä. Sä saat marmoroinnin kuin marmoroinnin näyttävään niin hyvältä, etten malta odottaa sun testausta :)

      Poista
  7. Ihanan värikkäät! Tosi hyvältä näyttää tuo leimasin marmorointi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Sitä ei koskaan tiedä miten sävyt sekoittuu ja miltä näyttää yhdessä. Uniikkeja kynsiä on aina yhtä jännä tehdä :)

      Poista
  8. Aivan ihanat <3 mä oon kanssa pari kertaa yrittäny tätä tekniikkaa mutta en oo saanu onnistumaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Höh, eikä :o Älä luovuta vielä, kyllä sä onnistut!

      Poista
  9. Mä oon varmaan vähän 'out' mutta en tiedä mistä Periscope-lähetyksessä on kyse... No ehkei se mitään haitanne. Kynnet on ehdottoman söpöt ja kivan kesäiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan oo jäänyt mistään paitsi jossei näistä nykyajan somehömpötyksistä tiedä! :D Minä kiitän ja kumarran!

      Poista
  10. On kyllä pirtsakat kynnet, tykkään! ♥
    Miulla on kans kokeilematta tää tekniikka, pitääpä laittaa (taas) korvantaakse tää ja joku päivä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitti Nanne ♥
      Sulla olikin listan keräys kokeilemattomista tekniikoista niin jospa näen tämän tekniikan joskus siunki kynsillä :)

      Poista
  11. Todella näyttävät ja kauniit. <3 Ei näitä voi kuin ihailla!

    VastaaPoista
  12. Vau miten raikkaat ja energiset kynnet! Ihanan pirteät värit, tykkään hurjasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä sai kyllä energiaa vaikka eka kauhuissani katsoin, että hyi hirviä :D
      Kiitos <3

      Poista
  13. Tosi kauniit kynnet! Kyllä nuo kirkaat värit piristää loskan keskellä :) Tuo leimasinmarmorointi kuulostaa hyvältä. Täytyy kokeilla sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Neilikka :) Kokeileppa sinäkin, tää oli hauskaa :)

      Poista
  14. Järkyttävän upeet kynnet ♥♥

    VastaaPoista
  15. Wonderful nail art. Makes me wish it would be summer!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! I really hope that summer arrives here soon. :)

      Poista