28. lokakuuta 2014

Oulun kynsimiitti 26.10.



Mistäköhän aloittaisin kertomaan. Vaikka painajaisesta jonka näin paria yötä ennen sunnuntaita. Kello oli unessa vähää vailla kuusi illalla ja miitti alkoi tasalta, enkä ollut tehnyt kynsiä enkä ostanut nyyttärisuklaita. Paniikkihan siinä tuli. En tiennyt soitanko Kataroomalle peruakseni tulemisen, koska en vain kerkeäisi ajoissa. Kaiken lisäksi mun vasemman käden peukalonkynsi lähti liuskana irti kokonaan. :D Hiukan oli miitti pyörinyt mielessä edellisinä päivinä. Mutta nyt siihen itse miittipäivään :)


Menin Kataroomalle vähän aikaisemmin kuin miitti alkoi, jos siellä olisi tarvittu apua. Mutta yllätykseksi siellä olikin jo useampi naikkonen touhuilemassa :) Laitoimme esille Estrellan (@estrellasuomi) sponsoroimat sipsit, dipit ja pähkinät sekä jokainen miittiläinen toi jotain pientä purtavaa ja juotavaa. Pian loputkin naiset saapui paikalle. Aloimmekin heti herkuttelemaan esittelykierroksen lomassa.


Katarooma oli kutsunut Oriflame aluejohtajan Anna-Leena Pieskän esittelemään meille muutamia tämän hetken jakson (uutuus)tuotteita "aputyttönsä" Jannan kanssa. Anna-Leenan kanssa myös muutama bloggaaja pääsi tekemään yhteistyötä tuote-esittelyiden merkeissä ja minä olen yksi heistä. Siitä lisää myöhemmin.


Oriflame-esittelyn jälkeen saimme jokainen nostaa numerolapun ja numeroa vastaavan sponsorituoteläjän saimme noutaa sängyn päältä. Osa miittiläisistä oli todella ahkerasti pyytänyt yrityksiä meidän miittiimme mukaan ja todella moni oli lähtenytkin mukaan. Iso kiitos minun puolesta! Tässä vielä logokuva, missä näkyy miitin kaikki yhteistyökumppanit.

© Dimavarien

Ajattelin tässä samalla esitellä sponssituotteet, mitkä mä sain. Joitan vaihtokauppoja tuli tehtyä, koska kaikkien läjät olivat joiltain osin erilaisia :) KoneHelsinki lahjoitti suuren määrän lakkoja meille ja mun läjästä niitä löytyi jopa 14 kpl.  Nordic Health Systems saapui saatekirjeen saattelemana Laveran mainoslehtinen, kaksi erilaista käsirasvanäytettä sekä kylpysuolanäyte. Minulle uuden tuotemerkin alessandron käsirasvanäytteen sekä magneettilakan lahjoitti Saga Beauty. Alessandro tuotteiden jälleenmyyjät löytyvät tämän linkin takaa. 


MoYou Londonilta saimme jokainen valita itselle mieluisan leimauslaatan. Gina Tricotilta 4 erilaista kynsilakkaa. Toinen mulle uusi yritys She Sells Shesells lahjoitti 2 erilaista kynsivinyyliarkkia jokaiselle. Ruohonjuurelta -10% alennuskoodi. Mimaxilta kaksi erilaista strassipussia. Depend Cosmeticilta kaksi kynsilakkaa, tarra-arkki sekä kynsikoristeluohjevihko. Miss Lisiltä kaksi mini Orlya (ensimmäiset lakkani kyseiseltä merkiltä!). L´Oréal Finlandilta jokainen sai Essien lakan.


Huhhuh, toivottavasti jaksoitte pysyä mukana postauksen loppuun saakka. Minun osalta tämä miittimuistelu jää tähän. Alla lista muista blogeista, joiden kirjoittajat oli miitissä. Kiitos mun puolesta vielä kaikille kanssaharrastelijoille ja yrityksille, jotka teki tämän kertaisesta miitistä näin mukavan :)

10 kommenttia :

  1. Kuulosti kivalta miitiltä ja kaikkea ihanaa sait

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa siellä oli :) Ja ihania testattavia uusia juttujakin :)

      Poista
  2. Hahah, mun ahne koura kurkottaa kohti sipsejä. :D Kivaa oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistit kätesi! :D Ainakin on todistusaineistoa, että herkkujakin on syöty ;)
      Jep! :)

      Poista
  3. Eikö sulla ollu Ruohonjuurelta tulleita Benecosin lakkoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin sulle facebookissa :p

      Poista
  4. Voi ei mikä uni siulla ollut :D
    Olihan meillä päivä ja tulihan tavaraa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin oon nähnyt unta kynsistä. Miksi sen piti heti olla tuollasta kamalaa :D Olis ollut vaikka joku kiva inspisuni! :)
      Huhhuh, niin teki! Ei meinannut jaksaa kantaa laukkua enään kotiin asti :p

      Poista