28. helmikuuta 2017

Picture Polish - Crazy

Joko on kesä? Joko saa alkaa käyttämään neonlakkoja? Tilasin tammikuussa kunnon kesälakan Cesarsshopista. Multa puuttui hyllystä sellainen oikein ihanan räiskyvä neonkeltainen mutta eipä puutu enää! Picture Polishin Crazy on mitä parhain yksilö täyttämään tämän aukon. 


Yleensä neonlakat ovat ohuit ja tarvitsevat alleen kerroksen valkoista lakkaa, jotta kirkkaus pääsee loistoon. Minäpä kerron, että näissä kuvissa/kynsissä mulla on pelkästään kaksi kerrosta aluslakan päällä tätä keltaista. Voitteko uskoa? :) Aikaisemmin olen kokeillut tätä valkoisen päälläkin mutta lopputulos ei mielestäni ole sen ihmeellisempi, joten miksi lakata turhia ylimääräisiä kerroksia.


Koristeluja on tullut pohdittua tämän lakan kaveriksi niin kauan kuin lakka mulla on ollut. Lähdin netistä hakemaan vähän inspiraatiota. Löysin kuvia, jossa keltaisen kaveriksi oli yhdistetty mustaa ja valkoista ja omaan silmään se näytti hyvältä. Kynsiä tehdessä muistin, että olen ennenkin yhdistänyt nämä samaiset värit näissä koristeteipillä koristelluissa kynsissä. Ne vain toimii mielestäni hyvin yhdessä.

Päädyin lopulta geometrisiin leimadecaleihin. Kuviot on BP-L054 laatasta ja leimattu Essencen mustalla leimauslakalla. (Tämä musta toimii hyvin, kunhan on tarpeeksi nopea.) Väritin kuviot Essencen valkoisella Wild white ways lakalla ja leimasin kirkka(i)lta stampereilta ne suoraan kynsille.


Neonkynnet näyttää matattuna tosi hyviltä, joten oli näidenkin päälle pakko vetää Opin mattapäällyslakka. Se on kumma, että sitä aina unohtaa mattalakan, kun sillä voisi piristää/parantaa/duunata monia kynsiä. Hyvä, että välillä sentään muistaa käyttää sitä ominaisuutta kynissä :D

26. helmikuuta 2017

Haaste: Ulkomaat

Meidän tämän kertainen haaste tulee vähän myöhässä, koska mun kynnet ja ajatukset olivat vielä huonolla mallilla, kun näitä olisi pitänyt tehdä. Siispä siirsimme haastetta myöhemmäksi ja nyt on sen vuoro.

Kyselimme joskus taannoin syksyllä ideoita meidän haasteisiin ja Marinan blogiin, joku oli ehdottanut aiheeksi "ulkomailla/ulkomaat". Kirjasimme tämän ylös ja vihdoin on tämän aiheen vuoro :) 


Lähdin tähän haasteeseen hyvinkin helpolla idealla. Picture Polishin Paris ei voisi paremmin passata tähän ulkomaa-aiheeseen, joten sen ympärille lähdin kynnet toteuttamaan. Jotain muutakin Pariisista oli saatava kynsille, joten nimettömiä koristaa tällä kertaa (aasialaistyyliset) Eiffel-tornit. Kaikki valkoiset jutut kynsillä niin kukat kuin tornit ovat akryylimaalilla omin pienin kätösin taiteiltu. Kukkien keskipisteiksi laitoin hopeista hololakkaa Girly Bitsin Don't Tangle Your Tinsel.


Tämänkertainen haaste oli sen verran laaja aihepiiriltään niin jännä nähdä mitä toinen on saanut aikaiseksi. Joten käykääpä tekin katsomassa Dioriina-blogista miten Marinan kynsillä näkyy ulkomaat :)

24. helmikuuta 2017

Käärmeennahka

Miksei mulla ole enempi ihania duochrome lakkoja? Alkuviikosta Kauniiden kynsien salaisuus -blogissa oli pinkin duochromelakan ympärille tehdyt ihanat pitsikynnet, jonka innoittamana kaivoin ainokaisen duochromelakkani hyllystä. 


Gina Tricotin Blue bug on vihreästä siniseen shiftaava yksilö, joka on lähes yhdelle kerroksella peittävä. (Voi muuten toimia leimauksessa, täytyy testata!) Mulla on kuitenkin kaksi kerrosta kynsillä leimojen alla. Tosin olin päivän ensin pelkällä lakalla, jotta sain ihastella tuota shiftausta.

Kynsissä oli niin makiat lakanan jäljet, kun yötä vasten nämä lakkasin, niin täytyi saada ne seuraavana päivänä peittoon jotta kehtasi olla useamman päivän näillä. MoYou Londonin eläinkuosiaiheisesta Pro XL 04 laatasta löytyi just passeli käärmeennahkaa muistuttava kuvio.


Kuviin oli vaikea saada sitä nättiä sävyjen tanssia mutta kuvasin instagramin puolelle pienen pätkän missä shiftaus näkyy :) Mun täytyy ehkä vähän tutkia mistä saisin lisää eri sävyisiä duochromeja. Color Clubilla muistaakseni on jotain sävyjä. Heittäkää ihmeessä vinkkejä näteistä yksilöistä jos teillä on!



22. helmikuuta 2017

Ruusuiset milvit

Sattuipa tuossa yksi lauantai-ilta aika hauska juttu, joten kerronpa sen teille lyhyesti!
Olin yksin kotona, juuri suihkusta tullut ja tein iltarutiineja Haluatko miljonääriä sivusilmällä katsoen, kunnes ovikello soi. Meillä on alhaalla ovisummeri, joten en osannut odottaa ketään muuta kuin miestä, joka oli alakerrassa kaverillansa iltaa viettämässä ja luulin hänellä jääneen avaimet kotiin. No, hilpasin siinä hyvin vähissä vaatteissa napsauttaan oven auki. Ihmettelin, että miksei se tuu sisään kunnes oven takaa kuului oudon miehen ääni: "avaa ovi, täällä poliisi". Mitä helv... äkkiä vetäsin naulakosta takin päälle ja aukaisin oven. Siellähän seisoi kaksi komiankalskeaa poliisia. 


Ensimmäinen reaktio oli sanoa, että nyt taisitta tulla väärään kämppään. Siinä he selvittivät miksi meidän oven taakse olivat tulleet ja hoksasivat kyllä nopeasti olevansa väärällä ovella. Olivat yrittäneet ikkunoiden perusteella löytää oikeaan kämppään. Siinä ovenraoassa puolialasti seistessä, naapurin ohi kävellessä, poliisien jututettava ajattelin, että ei voi olla parempaa tuuria mulla. Kyllähän nuo naapurin vanhukset ovat kovasti kyselleet, että milläs asialla poliisit olivat. Juorut naapurien puolesta kiri hyvinkin nopeasti. :') 


Kynsistä vielä sen verran, että tänään teki mieli milveillä. Mulla on muutama arkki laatikossa hätätapauksia varten kun ei kerkeä/jaksa alkaa koristelemaan sen kummemmin niin tänään oli sellainen päivä. Nämä ruusuiset milvit ostin joskus yhtä mekkoa varten mutta sitä mekkoa ei ole tullut käytettyä, onneksi milvit pääsi käyttöön. Lakkasin pohjalle kerroksen valkoista Essencen kynsilakkaa ja päälle pikakuivattajaa. Muutaman niitit vielä koristamaan aksenttikynsiä. 


Seuraavassa kynsitarviketilauksessa voisi kyllä napata ostoskoriin pari arkkia milvejä lisää. Joskus kauan sitten ostamani kuosit ei tunnu enää niin itselle sopivilta, joten uutta kaivataan. :)

Minkälaisista kuoseista sä tykkäät kynsillä?

20. helmikuuta 2017

Karkkimainen liukuväri

Täällä ollaan! Kynnet kasvoi yllättävän nopeasti siihen mittaan, että sain viilattua ne lähes normaaliin muotoon takaisin. Lyhyethän ne on tällä hetkellä mutta äkkiä niitä saa olla viilaamassa. Innostuin viime sunnuntaina Picture Polishin järjestämästä nail art challengesta, missä aiheena oli gradient eli liukuvärjäys. Pitkä koristelutauko on näiden kynsien myötä nyt ohi. 


Näissä PiPon järjestämissä haasteissa käytetään vain heidän omia lakkojansa ja joskus saa ottaa käyttöön aksenttiväreinä mustan ja valkoisen. Vaikka mulla ei ole kuin alle 10 sävyä niin näihin on kiva osallistua. Pistää haastamaan siinä, että keksii niistä samoista sävyistä jotain uutta kivaa itselle.


Näissä kynsissä käytin kolmea sävyä: Cyan, Paris ja Electric dream. Niiden yhdistelmä oli kiva karkkimainen. Töpöttelin useamman kerroksen valkoisen lakan päälle. En halua kuvitella kuinka monta kerrosta olisin joutunut ilman valkoista laittamaan, jotta lopputulos olisi ollut yhtä kirkas. Leimat on Über Chic Beautyn 7-02 laatasta ja Essencen leimauslakat käytössä näissäkin.



Toivottavasti tämä koristeluinnostus ottaa tuulta alleen eikä jäisi vain näihin yksiin kynsiin :) 

Mitäs tykkäätte näistä? 

15. helmikuuta 2017

Tammikuun kynnet

Helmikuun puoliväli on ohitettu jo, mutta palataanpa hetkeksi vielä tammikuuhun. Alkukuusta kävi pieni kynsiäksidentti, jonka takia uusia kynsiä en ole tehnyt. Ei sen kummempaa kuin yksi kynsi lohkesi ikävästi ja siitä innostuneena, lyhensin kaikki kynnet töpöiksi ja pyöreiksi. Luulin sen antavan vähän lisäpotkua, että vähän erilaista kynsijuttua tulisi mutta pah.. Tässä sitä ollaan :D 



Ei tässä paljon suosikkia tarvitse miettiä, sillä Magic stone ja siniset terälehdet vei mun sydämen ollessaan kynsillä. 

En tiedä kuinka pitkään hiljaisuutta jatkuu vaikka pitäisi kyllä sunnuntaiksi kehitellä haastekynnet. Töpökynnet ei nyt jostain syystä nappaa yhtään! Mutta katsotaankatsotaan :)