25. lokakuuta 2017

Pinkki halloweeeeen

Ensi viikonloppuna juhlitaan jo ensimmäisiä halloween juhlia. Kätevää, kun juhlia voi jakaa useammalle päivällä, kun virallinen päivä asettuukeskelle viikkoa. Itse tosin en lähde juhlimaan kyseistä juhlaa mutta en voinut loppujen lopuksi vastustaa tehdä halloweenkynsiä. 


Osa saattaa muistaa mun edellisvuoden halloweeniksi tehdyt kynnet. Hyvin paljon näissä samaa on mutta minkäs sille voi kun edelliset kynnet oli niin kivat ;)  Ei perus kurpitsoja, oranssimustaa tai hautuumaata. Nämä on siis reborn-versio niistä kynsistä. 


Liukuvärin tein mustalla ja pinkillä hololakoilla. Pinkki on Oriflamen Fuschia palladium ja musta Colour Aliken Black Saint. Näiden kahden väliin yritin ängetä myös Picture Polishin Rememberiä, mutta hyvin ohuesti mutta mainitsen senkin koska vähän vilkkuu välistä. 
Pilkkuleimat on Über Chic 1-03 laatasta. Koko komeuden päältä löytyy kultaiset vesisiirtokuvat. 


Täytyy sanoa, että näistä tuli paremmat versiot edellisvuoteen verrattuna! Uudelleen synnyttäminen kannattaa välillä. No, tässäpä oli mun halloweenmenot tältä vuodelta mutta jos seuraat Kynsiblogit-sivua facebookissa tulet näkemään sieltä lähiaikoina enemmän halloween-aiheisia kynsiä muiden bloggaajien tekemänä. 

7 kommenttia :

  1. Onpa kivat halloween -kynnet ^.^
    Saa nähdä ehdinkö mie värkkäileen halloweeniksi kynsiä o.O

    VastaaPoista
  2. Hienot kynnet, ihanan väriset.

    VastaaPoista
  3. Great nail art, beautiful colors :)

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi miten hienot! ♥ Mahtavat värivalinnat, pinkki ja kultainen toimivat yllättävän hyvin yhdessä :)

    VastaaPoista
  5. Tosi upeet! Vaikken hämiksistä tykkääkään :D

    VastaaPoista