9. maaliskuuta 2017

Paluu menneisyyteen

Mulla on pitkään pyörinyt mielessä idea siitä, että palaisin kynsi- ja blogiharrastuksen alkuhuumaan - kynsiin, joita silloin ensimmäisenä vuonna tein. Se vuosi on 2012. Muistan mun ainakin viidet ensimmäiset kynnet mitkä tänne olen julkaissut ja mitä lakkoja olen käyttänyt. Siitä ajasta ei ole kyllä jäljellä kuin yksi lakka, jonka olen tarkoituksella säilyttänyt: Golden Rosen Matte 01. Ja se onkin ensimmäisissä kynsikuvissa ollut kynsillä. 


Tämän pinkin lakan kaveriksi olin tehnyt mustan ranskalaisen manikyyrin mutta alkuperäistä kuvaa katsoessa, en tätä tyyliä kyllä osaisi heittää arvaukseksi :'D Manikyyritarroista ei ole ollut tietoakaan tuohon aikaan joten tavallinen teippi on toiminut rajana. Oikein nätit suorat linjat kyllä. Heh. 


Yläpuolella näette ne ensimmäiset kynnet, jotka tähän blogiin olen julkaissut. Siitä on viisi vuotta. Onneksi nyt asiat on mielestäni paremmin ja kehitystä voin sanoa viidessä vuodessa tapahtuneen. Niin kuvauksessa, kynsien siisteydessä, kynsitarvikkeissa. Lakassa ei kuitenkaan ole vieläkään mitään vikaa! :) Golden Rosen Matte lakkoja löytyy useampi vielä hyllystä. 


Nyt haastan teidät palaamaan ajassa taaksepäin ja tekemään ne ensimmäiset kynnet uudelleen, joista on olemassa jonkinlaista todistusaineistoa kuvamuodossa. Tässä harrastuksessa kehityksen näkee parhaiten vertailemalla vanhaa ja uutta. Joskus itsestäkin tuntuu, että sitä vain junnaa paikoillaan, eikä minkäänlaista kehitystä tapahdu. Kyllä sitä silti tiedostamattaan tekee parhaansa ja kokeilee jotain uutta ja "kertaus se on opintojen äiti" pätee tässä erittäin paljon. Odotan kovasti, että joku tarttuu tähän haasteeseen jotta pääsen ihastelemaan teidän kehitystä kynsiharrastuksen parissa.  

16 kommenttia :

  1. Ai kamala minka haasteen heitit! :D Taytyypa katsoa mita hirvityksia omista arkistoista loytyy.. Naa on kylla hienot, ja tosiaan kehitysta on selvasti tapahtunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti uskallat lähteä haasteeseen mukaan ;)
      Oman kehityksen tajuaminen antaa lisää boostia tähän juttuun :)

      Poista
  2. Nää on niin hauskoja! Mulla on ollut mielessä samanlainen idea, joka olis ollu kiva toteuttaa blogin syntymäpäivänä, mut tajusin asian just edellisenä päivänä :D Tosin enpä ole vielä synttäriarvontaakaan ehtiny julkasta, joten onhan tässä aikaa!
    Sulla on muuttunu kynsikuvat niin paljon parempaan suuntaan! On aina kiva huomata kehitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan sun postausta ;)
      Jotain positiivistä sentään tapahtunut. Oma kuvaustyyli on löytynyt niin sitä on helppo pitää yllä :)

      Poista
  3. Mulla on olemassa samanlainen postaus jo tehtynä luonnoksiin, vielä lakkaus pitäisi toteuttaa. :D Eli sama idea mullakin, katson alkupään lakkauksia ja toteutan ne uudelleen nyt viisi vuotta myöhemmin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen siis milloin sun postaus tulee ulos :)

      Poista
  4. Nää on niin hauskoja postauksia, kun näke oikeesti sen kehityksen. Ihan jo toi sormien asentoki tosta pullosta kiinni pidettäessä:´D Olen kans miettinyt usein et pitäis toteuttaa ensimmäinen kuvattu lakkaus uusiksi, joten tästäpä haasteesta täytyy ottaa koppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pienistä asioista kaikki on aina kiinni: ylimenneiden lakkojen putsaus, kynsien viilaus sekä tuo sormien asento :) Onneksi tällä hetkellä nämä kaikki miellyttää myös omaa silmää ja samassa tyylissä on pysytty ja pari vuotta :)

      Poista
  5. Apua, en mä uskalla kattoa vanhoja lakkauksia, sen verran on ollu mm lakat kynsinauhoilla. :-D Muistan kyllä sen miten ylpeenä sitä aina oli kun oli jotain ''nättiä'' saanut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sittenhän se kehityksen vasta huomaakin! :D Paljon uutta ollaan opittu harrastuksesta ja esteettisyydestä :)

      Poista
  6. Mun ensimmäiset lakkaukset on ollut lakkoja vaan mutta uskaltaakohan niitä ensimmäisiä koristeluja katsoakaan..katsotaan jos tarttuisi haasteeseen!
    Sinulla on tapahtunut todella paljon kehitystä ja tämä blogi one hdottoman laadukas ja lakkaukset tosi inspiroivia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon Taina noista sanoista ♥
      Jään odottelemaan myös sinun postausta, jos haasteeseen tartut :)

      Poista
  7. Hauska postaus! Oon miettinyt itse ihan samanalaisen postauksen tekoa :D Hirmu paljon oot kehittynyt kynsien lakkaamisessa ja kuvien otossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi emme ole ainoita, jotka on miettinyt tätä samaa aihetta :D

      Poista
  8. Parannus on kyllä huima! Varsinkin kuvauksen suhteen. Lakka näyttää ihan eriltä :D Sulla on nykyään niin siistit lakkaukset ja selkeät kuvat :) <3 Pitää katsoa josko itseltäkin löytyisi jokin lakkaus minkä voisi uusia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sillä on vähän eroa, että ottaako kuvat salamalla tavallisella digikameralla hämärässä huoneessa vai järkkärillä valoteltassa kohdevalaisimien alla :) Pienillä asioilla saa kuvista kivempiä ja se on mukava itselle ja myös lukijoille.

      Toivottavasti löytyy joku kiva lakkaus sulta minkä haluat toteuttaa uudellleen :)

      Poista