23. lokakuuta 2017

Kuurankukkia tai jotain sellaista

Talviteema selvästi jatkuu tämän blogin puolella! Mutta syystäkin, kun parina viime aamuna on se toivomani kuura ja pikkupakkanen on saapunut ainakin hetkeksi. Nämä kynnet tein ennen viikonloppua joten ehkä se oli joku enne, että kohta on pakkaskukkia nähtävillä.


Pohjalta löytyy Colour Aliken hopeahololakka Sinner Lady, jonka päälle leimasin turkoosilla ja vaaleansinisella Born Prettyn leimalakalla kuvion Moyran 101 Angels will cry laatasta. Tuntuu, että kaikki edelliset leimat on juuri tuosta samasta laatasta mutta minkäs sille voi, että siinä on niin monta kivaa kuviota. 


Mulla oli mielikuva, että olisin tehnyt tämän kaltaiset/väriset kynnet aikaisemmin mutta en löytänyt postausta niin ei ole myöskään todistusaineistoa. :) Punasävyiset löysin kylläkin, saattaa olla muistot myös niistä peräisin vaikkei aivan samankaltaisuutta kuin pohjassa.


Ehkä mä taidan seuravaksi palata vielä lämpimiin syksyiin väreihin esim. neuleen muodossa ettei aivan talvi pääse yllättämään lakkailijoita :) 

19. lokakuuta 2017

Teemakynnet: Suomi 100

Tarkoituksella en ajatellut tekeväni Suomen 100-vuotis synttäreiden kunniaksi kynsiä mutta kun nämä kynnet oli valmiit, tuli heti kyseinen aihe mieleen. Nämä voisi olla minulta siis kyseiseen teemaan. 


Pohjalta löytyy sinivioletti liukuväri tehtynä Kikon 518 Light navy blue ja Gina Tricotin 158 Minty lavenderilla. Sen päältä löytyy China Glazen Fairy dustia. 

Tuplaleimausta en muista pitkään aikaan tehneeni, joten sellaisen halusin liu'un päälle. Kuvio on Moyran Florality 3 laatasta ja leimattu ensin Born Prettyn tummansinisellä ja sen päälle Colour Aliken valkoisella leimauslakalla. 


Kokonaisuus toi mieleen hämärtyvän pakkasillan. Leima tuo mieleen huurteiset puunoksat. Aika osuvat siis Suomi 100 teemaan mielestäni. :) Nämä taitavat samalla olla ensimmäiset "talvikynnet" tälle vuotta.


Saatan vähän odottaa jo niitä kirpsakoita pakkasaamuja, kun maa ja puut on kuurassa. Se on tulevan vuodenajan lempparijuttu, kun näin syksyisin se on lehtien väriloisto.

Aiotteko se osallistua jollain tavalla Suomi 100 -teemaan? 

17. lokakuuta 2017

Turkoosi korukivi

Paljon on näkynyt erilaisia korukivikynsiä viime aikoina sosiaalisessa mediassa. Niitä on piirretty akryylimaaleilla, marmoroitu leimasimella ja leimattu. Itse päätin tarttua tähän viimeiseen, kun sopiva leimauskuvio löytyi Moyran Dreamology 27 laatasta. 



Pohjalta löytyy Pieces -merkin turkoosi Agate green sai päällensä kerroksen China Glazen Fairy dustia. Se on muuten mulla ruvennut haiseen ihan järkyttävälle. En tiedä vielä ostanko ebayn kautta uuden vai kituutanko ne kerrat käryssä, kun sitä käytän. Onko teillä heittää lakkaehdotuksia vastaavasta, helposti saatavilla olevasta dupesta? 


Näistä kynsistä tuli yhdet lisää kivoimmat-listalle! Kyllä se turkoosi on vaan mun väri niin ehkä se vaikuttaa jo osin siihen, että tykkään :) 

16. lokakuuta 2017

Tuplamarmorointia

Silloin tällöin nukkumaan mennessä selailen instagramia ja nappailen talteen ideoita näteistä kynsistä. Vaikka tykkää-klikkailen kuvia niin parhaimmat yksilöt nappaan vielä kuvakaappauksella talteen puhelimen syövereihin, sillä tykkäyshistoriassa ne menee vain hukkaan. Sitten kun muistan kuvakaappaukset, on niitä hauska mennä selailemaan, että mitä sitä on yönpimeinä tunteina tullut ihasteltua. 


Näihin kynsiin idea on lainattu @alterego_nails nimiseltä käyttäjältä. Pohjalta löytyy värikäs leimasinmarmorointi ja päällä leimattuna vesimarmorointikuvio. 

Annoin mahdollisuuden BP:n marmorointikuviolaatalle. Tällä kertaa kuviot ei halunnut nousta, kokeilin uudelleen ja uudelleen kunnes vaihdoin BP omaan mustaan leimauslakkaan ja kuvio nousi vaivattomasti. Alan epäilemään, että niillä on systeemi, että heidän omat laatat toimii vaan heidän omilla tuotteilla. 



Näin lopputulosta ajatellen, niin sävyjä pohjassa on liikaa (7). Olisi ollut fiksumpaa pysyä ihan perussävyissä, mitkä olisi sekoittuneet keskenään. Seuraavalla kerralla taas viisaampi - liika ja on liikaa! Mukava värileikittelyhetki oli kuitenkin näitä tehdessä :)

12. lokakuuta 2017

BlingBling

Glitterlakat mun kynsihyllyltä on laskettavissa varmaan yhden käden sormilla. En oo koskaan ollut glitterharakkat mutta silloin tällöin on kiva laitta vähän kimallusta. Jos jotain glitterlakkaa eksyy kynsille, se on pienihileistä. Inhoan törröttäviä asioita joita pitää yrittää peittää monella päällyslakkakerroksella. 


Girly Bitsin hopea hologlitter Don't Tangle Your Tinsel on täysin siedettävä kaveri ja halusin kuorruttaa sillä kaikki kynnet yksi ilta. Kerroksia ei tarvinnut kuin kaksi.

Leimakuvio on Moyran 101 Angels will cry laatasta ja Colour Aliken mustaleimauslakka toimi tämän kuvion kanssa hyvin.



Lopputuloksena kivat perus glitterpläjäykset :) Nämä ois käynyt kivasti johonkin juhliin vaikka pikkumustan kanssa. Silloin tällöin saan kynsistä erilaisia tilanteita mieleen mihin ne sopisi hyvin.
Käykö teillä koskaan niin? Onko jotku tietynlaiset kynnet, jotka vie mielen esim. työhaastatteluun tai vaikka keikalle?

6. lokakuuta 2017

Metsäkukkia

Aloitin leimaustestailut yhdestä halutuimmasta kuviosta, jonka takia Moyran laattoja ostin. Eli tuollainen teksti, mistä ei saa mitään selvää :D Oon kauan ihastellut instassa @dimavarien tekemiä tekstikynsiä. Niissä on aina niin ihana tunnelma, värit ja kaikki mätsää täydellisesti. Idea näihin kynsiin on täysin sieltä poimittu :)


Picture Polishin Mossy on ihan täydellinen syksylakka. Sammaleen vihreä kultaisilla hipuilla kutsui leimaamaan lisää kultaista, joten hän sai haluamansa. Tilasin Moyran alesta myös kultaisen leimauslakan, joten sekin pääsi heti käyttöön. Leima on laatasta 101 Angels will cry
Ongelman tämän lakkauksen tekemissä aiheutti siirtokuvat, sillä en meinannut millään löytää sopivia kukkia. Vaihtoehtoja oli aivan liian vähän ja ne vähäisetkin oli väärän värisiä. Nämä mitkä lopulta kynsille laitoin oli liian lähellä kultaista pohjaleimaa. 



Lopputulos on kuitenkin lopulta ihan kiva. Täytyy tehdä vielä ainakin toiset tämänkaltaiset kynnet ja valkata eka kivat kukkadecalit ja niiden pohjalta sitten kynsien pääsävyt josko onnistuisi helpommin koko homma.

Mitäs te tykkäätte näistä metsänvihreistä kynsistä? 

4. lokakuuta 2017

Kesän kynnet

Kesän aikana tuli pidettyä taukoa pitkälti noin neljän kuukauden ajan. Silloin tällöin vapaapäivinä teki mieli uppoutua vain lakkailemaan kynsiä, joten osa näistä tuotoksista ovat sieltä lähtöisiä. Nyt kun koulu on ohi eikä töitä ole tähän hätään niin kerkeän taas harrastamaankin :) 



Paljon kivoja kynsiä kesän aikana tuli väkerrettyä. Ehkä omat suosikit on nuo vasemmassa alakulmassa olevat kaksiväriset kera leimausten. :)
Nyt kun kuukausikollaasitkin on päivitetty, voin alkaa hyvällä mielellä julkaisemaan lisää uusia kynsiä tänne! Sormet oikein syyhyää päästä kiinni lakkapulloihin ü 

3. lokakuuta 2017

Ostoksia :)

Muutaman kerran vuodessa tykkään piristää itseä kynsimaterialla. Tänään hain postista kirjeen, joka sisälsi itselle aivan uuden tuotemerkin tuotteita ja halusin tulla heti vilauttamaan niitä teillekin ♥


Moyra Finlandin fb-sivuilla huomasin muutaman viikko sitten heidän mainostavan varastontyhjennys aleja. En muista kävinkö sivuilla pyörähtämässä, kun ale alkoi. Nyt kuunvaihteessa eksyin uudestaan selaamaan aletuotteita ja bongasin melko tuntuvassa alennuksessa olevia leimauslaattoja, jotka maksoi vain vähän yli 4e kpl. Oikea hinta olisi ollut 14e paikkeilla. Ei paha :)

Selasin kaikki laatat läpi ja klikkailin ostoskoriin kaikki vähänkään kiinnostavat eli jopa ne missä vain muutama kiva kuvio. Loppujen lopuksi ostoskorissa ei ollut kuin 5 laattaa niin laitoinpa koko tilauksen tulemaan :')



Ette voi uskoa, kuin mun suu vääntyi hymyyn nähdessä pelkästään jo nuo ihanan värikkäät suojakotelot. Ihanan pirtsakoita! Yleensä vedän laatat pois koteloista heti epäkäytännöllisyyden vuoksi, mutta näitä voisin kyllä säilyttää pitempään. Ehkä jokakerta saan jonkun piristysruiskeen, kun laattalaatikkoa rupean tutkimaan. 




Tuossa yllä olevassa pienessä laatassa oli mielestäni poimittu kuvioita noista isommoista laatoista. Tähän sattui niin monta kivaa kuviota, niin oli pakko napata se itselle myös. (Hih, vihdoin mulla on tuo oikeanlainen tekstileima mitä oon haaveillut pitkään ü) 

Voipi olla, että tuutte näkemään aika tiuhaan näitä Moyran leimoja kynsillä, mikäli nämä laatat vain pelittää hyvin. En nimittäin ole vielä kerennyt testaamaan. Onko Moyran tuotteet teille entuudestaan tuttuja? 

1. lokakuuta 2017

Mustaa pitsiä

Picture Polish järjesti pitkästä aikaa lakkaushaasteen instagramissa. Oon itse varmaan osallistunut kaikkiin aikaisempiin heidän järjestämiin haasteisiin eikä tämäkään kerta ole poikkeus. Tällä kertaa aiheena oli pitsi ja tekniikka oli vapaa mutta 2-5 PP:n lakkaa täytyi lakkauksessa käyttää. Lisäksi sai käyttää aksenttivärinä mustaa/valkoista. Pääpalkintona haasteessa on oman kynsilakkasävyn suunnitteleminen :) 


Heti ekanahan mulla tuli mieleen leimaus, mutta täytyi tarkistaa varalta waterdecalsit ettei sieltä löytyisi mitään kivoja pitsikuvioita. Tällä kertaa leimauskuvio vei voiton. Oli muuten hirvittävän vaikea löytyy kivoin ja soveltuvin kuvio, johon saisi yhdistettyä useamman sävyn!

Lopulta kynsiltäni löytyy kolmea sävyä: Cherish pohjalla ja kukissa Remember + Electric dream.
Leimauskuvio on Born Prettyn vanhasta BP-L020 laatasta (osa kuvioista vaihtunut uudessa versiossa, joten tämäkin puutuu).


Haasteeseen osallistuu taitavia kynsitaitureita ympäri maailmaa, joten oma mahdollisuus on niin pieni pärjätä tälläisessä, silti aina se on mukava yrittää parhaansa ja osallistua :) Kilpailukuvia on mukava katsoa jälkikäteen ja nähdä miten muut ovat haasteeseen lähtenyt samalta pohjalta, mutta lopputoteutukset voivat olla aivan erilaisia. 

18. syyskuuta 2017

Kukkaoksat

Siirtokuvat eli waterdecalsit ovat olleet lähes koko harrastukseni historian eli lähes kuuden vuoden ajan yksi suosikkikoristelutyyleistä. 

Alkuaikoina käytin Kiinasta tilaamia decaleita eli niitä parilla eurolla saatuja 50 arkki - u know. Vieläkin mulla on jotain niistä ajoista jäljellä mutta viimeksi kun niitä katsoin oli aika moni tarttunut suojakalvoon kiinni tai muuten vain hapertunut (kun se suojakalvo ei ole pysynyt). 

Kiinatuotteiden jälkeen siirryttiin Bluesean laadukkaampiin arkkeihin, joita sai suomalaisista nettikaupoista. Ovat muuten vieläkin huippuja. Sitten tuli Born Prettyn edulliset arkit, jotka on kyllä ihan jees ja valikoimaa löytyy. Pian päätänsä nostivat markkinoille kokokynnen decalit ja tarrat. Näille en oikein koskaan lämmennyt koska ne ei vain sopineet ja taipuneet omille kynsille. 


Viimeisimpänä parin vuoden ajan suuressa suosiossa olevat Milvit on sulattanut monen harrastajan sydämen. Itselläkin on ajan saatossa ollut muutamia arkkeja (myös niitä kokokynnenkuvioita) jotka on kyllä ihan supereita. Whats Up Nails on tullut haastamaan Milviä myös mutta niistä ei itsellä ole kokemusta. 

Tällä kertaa kynsillä on suloiset kirsikkapuunkukinnot, jotka sain blogiyhteistyön merkeissä Cesarsshopissa käydessäni. A-englannin Rose bower on koristamassa muita kynsiä. 


Olipas pitkästä aikaa mukava kirjoittaa ja saada kuvia tännekin. Järkkäri on ollut 3kk kesälomalla "maalla", joten kesä mentiin täysin pelkän kännykän armoilla. Koulu alkaa olemaan loppusuoralla, joten ehkä saan hetken päästä pieniä hetkiä myös kynsille ja blogille :)

10. elokuuta 2017

Kiemuraleimat pastellipedillä

Onko teillä muilla koskaan tullut hetkeä vastaan kun ei raaski jatkaa koristelemista, kun pohja on niin täydellinen? Oli se sitten niin upea yksivärinen lakka tai onnistunut liuku. (Tosin usein on jo hankaluuksia päättää se pohja..) Mulla näiden kynsien osalta kävi näin pitkästä aikaa! 


Yhdessä swatchtikkuviuhkassa mulla on pastelliset/vaaleat sävyt ja sieltä poimin neljä sävyä hempeään liukuun. (Essence - instant summer, Flormar - WL01, Gina Tricot - Garden green ja Candy pink)  Kyllä muuten tikkujen uudelleen järjestäminen sai inspistä ihmeestikin aikaan. Mutta siis näillä sävyillä sain aikaan melko söpön liu'un vai mitä? 

Mulla oli alunperin ideana tämän liukuvärin päälle tehdä valkoinen ohut siksakkileima mutta kun sellaista kuviota ei löytynyt laatoista meni suunnitelmat täysin uusiksi jo siinä vaiheessa. Pistin instaankin ja paniikkikuvan etten keksi miten jatkaisin! Onneksi sieltä sain vähän vinkkiä. :)


Päädyin lopulta kuitenkin leimaamiseen sillä mun uudet(!!) musta ja valkoinen Colour Aliken leimauslakat saapui Naiskauneudelta. Pikatestailulla voin sanoa, että miksi on pitänyt kärsiä huonommilla lakoilla tähän asti. Onneksi tilasin. Niin ja palataas näihin kynsiin.

Kivan kuvion valitseminen tuotti vaivaa. Nysäkyntisenä monet kivat kuviot on armotta liian suuria eikä siksi näytä omilla kynsillä ollenkaan niin kivoilta. Päädyin sitten lopulta Creative Shopin 22 laattaan jossa oli tuollaista kiemurakuviota. Musta leima toi mun mielestä kivaa kontrastia pastellin päälle :)  

7. elokuuta 2017

Boy or girl?

Ideoita kynsikoristeluihin alkaa tupsahdella mieleen pikkuhiljaa. Tuttuun ja turvalliseen tartun näin aluksi elikkä liukuväriin ja leimaukseen. 

Eilen järjestelin swatchtikut uuteen järjestykseen. Ennen ne on mulla ollut väreittäin mutta nyt muutin ne koostumuksen mukaiseen järjestykseen eli cremet, shimmerit, metalliset jne. Tämä ehkä antaa uusia inspiraatioita erilaisiin väriyhdistelmiin, kun tikkuviuhkassa ei olekaan se lähes dupe vieressä mutta koostumus on kutakuinkin samankaltainen. Näin ne nämä kynnet sai alkunsa!


Yhdessä viuhkassa multaa löytyy tälläiset supershimmeriset (en hoksaa nyt näille sitä oikeaa nimitystä), mutta esim. suurin osa Picture Polishin lakoista kuuluu tähän sarjaa. Sieltä sitten valitsin kivan, joskin tutun väriparin - sinisen ja punaisen. Sininen on F.U.N Lacquerin Magic stone ja pinkki Kikon 505 Pearly honeysuckle pink.
Tähän leimaan olette aiemmin törmännyt näissä kynsissä. Leima on pyörinyt usein sen jälkeen vielä mielessä ja nyt oli sen aika päästä jälleen esille. Kuvio löytyy Über Chic 7-02 laatasta. 


Tälläistä vertikaalista liukuväriä multa harvoin näkee. Tällä kertaa liuku on lähes olematon sillä edellisillä kerroilla keskimmäiseksi syntynyt väri on valloittanut kynnen pinta-alan lähes kokonaan, joten nyt oli pelattava varman päälle. Seuraavalla kerralla uskallan vähän rohkeammin sekoittaa sävyjä. :) Mutta toimii nää näin ihan hyvin! 

4. elokuuta 2017

Marmorointia ja latexia

Kesän alussa sain Born Prettyltä testipaketin mutta kesän aikana en ole kerennyt tuotteita pahemmin kokeilemaan. Nyt tuli pieni välämä, että muutaman kynnet saan tehdä :)
Tässä postauksessa tulee kolme eri tuotetta esiin. Myöhemmäksi jää vielä pari leimauslaattaa. 


Ensimmäisenä se silmiin ekana pistävä eli kuvio. Leima on laatasta BP-L061, missä on paljon erilaisia marmorointikuvioita. Tämä laatta on herättänyt keskustelua toimivuudesta ja itsellä se välillä toimi ja välillä ei näitä kynsiä tehdessä. Noston sai tehdä jokaiseen kynteen varmaan kaksi kertaa. 

Pohjaväreiksi valitsin kaksi Kikon lakkaa: 526 ja 295. Leimauslakkana on testiin ottamani tuote. Lakka oli tosi pigmenttinen mutta auta armias sen puhdistaminen sormista.. se vain sotki ja sotki mitä enemmän sitä puhdisti. Tämän kanssa todellakin saisi käyttää lateksia kynnen ympärillä. Silti sen putsaaminen reunoilta on tuskaa. Pyrin välttämään tämän käyttöä.



Viimeisenä tuotteena haluan esitellä lyhyesti Born Prettyn oman kynsinauhalateksin. Otin tämän vähän varuillani kokeiluun ja testasin saatuani sitä pienelle alueelle käteeni josko siitä olisi tullut vaikka kuoliorutto. Onnekseni mitään reaktiota ei tullut, joten näin myöhemmin uskalsin ottaa teille kuvan, missä sitä on kynsinauhoilla. 

Kuten alta näette miten mukava tarrautuja tämän on. Kuivuttuaan ja koskettaessa toista lateksia tarttui ne hyvinkin tahmeasti yhteen. Joskus aikoinaan niissä ensimmäisissä latekseissa joita tähän hommaan harrastajat käytti, oli tämä sama ongelma. Yhtenä palasena tämä irtosi sormista kuitenkin, sen puolesta ajaa asiansa mutta 'liimautuminen' häiritsi itseä.
Onneksi on olemassa Ctrl+Alt+Del ♥ Sitä en vaihda!



Kerään sosiaalisesta mediasta jonkun päivän inspipuuskaa, jotta saan tehtyä lisää kivoja koristeluja itselle, kun tuttuun tapaan oma pää lyö ihan tyhjää :) 

28. heinäkuuta 2017

Jotain meni mönkään -kynnet

Luulin, että kesän aikana saisin järjestettyä aikaa blogille ja kynsille mutta kuten olette varmaan huomanneet aika hiljaista täällä on ollut. Valitettavasti hiljaisuus jatkuu ainakin syksyyn asti sillä työt  ja koulu jatkuu.

Halusin kuitenkin saada jotain tänne blogin puolelle luonnoksista ja huomasin, että epäonnistuneita/julkaisukelvottomia kynsiä oli kertynyt muutamat kappaleet. Koostin niistä sitten yhden kokokonaisen postauksen teidän ihailtavaksi. Nämä ovat tiettävästi melkein vuoden ajalta joten hirveän monia hutikynsiä ei ole tullu kuvailtua. 


Näihin skittlette kynsiin muistaakseni halusin teipillä saada tehtyä geometrisiä kuvioita. No hämähäkinverkkoa sain aikaan ja kertakaikkisesti se näytti niin kömpelöltä etten viitsinyt edes toiseen siniseen kynteen tehdä mitään. Tälläisiä skittlette kynsiä tuli jossain välissä tehtyä melko paljon. Muistatteko te skittlette suosiokauden?


Voi kauhia. Näissä alkuperäisenä ideana oli tehdä kivimarmorointia. Ostittain joihinkin kynsiin se onnistui mutta toisiin ei. Lehtikultaa löytyi myös laatikosta ja se on poltellut siellä useaan kertaa näppejä mutta en vain keksi yhtään kivaa ideaa niiden käyttöön. Ainakaan ne ei wörki kokokynnellä ja MATATTUNA :'D


Pinkkiä pinkillä leimalla. Nämä oli testikynnet, kun testasin BPS:n leimalakkaa. Periaateessa näissä ei mitään vikaa ole mutta kuviota on vaikea hahmottaa, kun sävyt ovat niin lähellä toisiaan. Ja huh kuinka pitkiltä kynnet näyttää/on tässä :o


Tuplaleimausta legendaarisestia BP-leimauslaatasta. Värimaailmasta tykkään hirveästi näin jälkikäteenkin mutta nimettömän vastapäiväisesti menneet ja päällyslakan levittämät leimat ei sytyttänyt postauksen kirjoittamiseen asti.


Viimeisenä leimasinmarmorointia. Inspiraationa näihin toimi jotku instassa nähdyt kynnet mutta värimaailmaa en saanut toimimaan omille kynsille samanlailla. Sehän tympäs joten kynnet sai jäädä siihen.

Linkataas vielä aikaisemmatkin pieleen menneet postaukset: eka, toka, kolmas.


19. heinäkuuta 2017

Kiko 255, 331 ja 514

Viimeinen satsi swatchkuvia kesäkuussa tilaamistani Kikon lakoista. Swatchaaminen ja kuvien ottaminen on kyllä kivaa puuhaa, varsinkin jos lakka innostuu näyttämään parhaat puolensa kameraan sekä päin vastoin. Toki niitä varjopuolia on se, että kamera ei pysty ottamaan oikeaa väriä kuviin eikä omat kuvanmuokkaustaidot riitä saamaan oikeaa sävyä esille. Tällöin saatan napata kuvat puhelimella missä värit näkyy enemmän oikeanlaisina. Mutta nyt tähän viimeiseen kolmikkoon. 


255 Violet microglitter on nimensä mukaiseti holomicroglitteriä sisältävä violetti lakka. Tämä oli ehdottomasti nätein lakka mitä tällä kertaa Kikolta ostin. Kynsillä kaksi kerrosta.


331 Violet. Tilasin tämän tavallisen vaalean violetin cremelakan vesimarmorointia varten koska Kikon lakat ovat toimineet siinä hommassa tosi hyvin. Kynsillä kaksi kerrosta.


514 Pearly golden coffee oli tilaukseni ruskea lammas. Ruskealla pohjalla paljon kultaista shimmeriä joka näyttää välillä vihertävältä ja välillä taas kupariselta. Kynsillä kaksi kerrosta + top coat. Koostumus tässä oli ohutta mutta kaksi kerrosta riitti hyvin peittämään.


Nuo kaksi reunimmaista oli kyllä kivan erikoisia. Kahvilakka on aika täykky syksylakka ♥ Violetti microglitter taas sopisi galaksikynsiin jo yksisteenkin :) 

13. heinäkuuta 2017

Prinsessan valkoiset kukat

Kikoja swatchailessa ihastuin sen verran tähän prinsessalakkaan, että halusin sen kynsille uudemman kerran. Söpistelysävyyn täytyi saada jotain suloista kaveriksi joten leimadecalit osottautui sopivaksi ideaksi.


505 Pearly honeysuckle pink sai kaverikseen kukkaleimadecalit. Kukkakuvio on Creative shop 22 laatasta. Muistaakseni värittelin kukat Gina Tricotin Pearly whitella, mikä toi pientä hopeista vivahdetta kukkiin. 


Tämän lakan swatchit löytyy tämän linkin takaa muiden punasävyisten sävyjen seasta. Vielä yksi postausksellinen Kiko-swatcheja on tulossa, kunhan kerkeän kirjoittaa sen valmiiksi. Sieltä löytyy sitten tilaukseni yllättäjä sekä ykkönen :)

7. heinäkuuta 2017

piCture pOlish - free

Helsingin reissun jälkeen on ollut niin kiire etten oo kerennyt lakkailla uusilla lakoilla, joita Cesarsshopista ostin. Nyt on parin päivän vapaat menossa, niin oli saatava edes hetkeksi uusi lakka kynsille. 


Free huusi hyllyn reunalta nimeään joten se sai olla ensimmäisenä vuorossaan. Täytyy sanoa, että mikään aikaisemmista PP:n lakoista ei ole vakuuttanut mua niin kuin tämä ensimmäisellä kerroksella. Tämä oli ohuesta koostumuksesta kaukana, joten kaksi ohutta kerrosta riitti vallan mainiosti hyvään peittävyyteen. 


Tämän värimaailmaa on turha yrittää selittää. Auringonvalossa väri liukuu sinisestä turkoosin kautta vihreään.  Holohiput kruunaa kaiken auringossa. Varjossakin tämä on aika kuumis kuten kuvistakin näkyy ;)


Tämä nousi kerta heitolla top 3:n omistamistani piCture pOlishin lakoista. Eihän tätä edes raski koristella mitenkään, kun pitää ulkonakin kävellä kynnet naaman edessä etsien suoraa auringonsädettä :D 


*Free saatu esiteltäväksi blogiin.