25. lokakuuta 2016

Värikkäät liu'ut

Kuvittelin saavani tänään aikaseksi ihanan pirteät ja kaiketi onnistuneet kynnet. Pyh ja pah sanon minä. Turha semmosia on toivoa, kun mikään ei silloin todellakaan onnistu! :D

Kaikki voi näyttää nätiltä ja kivalta aina blogissa mutta lopputulos on oikeasti se, ettei näitä värikkäitä ihanuuksia kynsillä enää ole. Onneksi otin välivaihekuvat, jotta sain ne sentään muistoksi tästä hermoromahdushetkestä.


En oo tainut oikein koskaan tehdä liukuvärjäystä näin pystyyn - en ainakaan muista tehneeni. Nyt sitten urakoimalla tein kaikkiin kynsiin ja kaikki oli ihan hyvin keijupölykerrokseen saakka. Sen jälkeen tökkäsin oikean käden kynnen vanulappupurkin reunaan ja iso "slaissi" kuoriutui nätistä pois. Pääsi ruma sana suusta noin kaksikymmentäneljä ja puoli kertaa.  Yritin ajatella, että se oli vaan yksi kynsi, että peitetään se koristelulla.

Olin ajatellut testaavani Cesarsshopista saatuja RockStarNailsin tähtistensiiliä siis sellaista missä on pientä tähtikuviota. Ja joo testasinkin mutta nämä kuviovinyylit ei tällä kertaa oikein toiminut. Ensinnäkään ne ei tarttunut kynnen pintaan ja ylivuoto oli takuuvarma joka toisen tähden kohdalla. Jatkoin sinnikkäästi ja yritin korjailla tähtikuvioita siveltimellä mutta ei todellakaan olis kannattanut. Taas saatto muutama sammakko päästä suusta ja kynsilakanpoistoainetta kului. 


Mutta kivoja perusväriyhdistelmiä oli liu'uissa, joku sentään onnistui tänään :) Kokeilen toisena päivänä vinyyleitä uudelleen antaen niille uuden mahdollisuuden. 

22 kommenttia :

  1. Mä tiedön ton tunteen kun tuntuu, ettei mikään onnistu. Tosi upea liukuväri kuitenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neilikka. :) Toivottavasti kumpikaan meistä ei tuohon tunteeseen liian usein törmää :s

      Poista
  2. Voihan häränpylly sentäs! Nää on niin ihanat tällaisenaan, harmi että meni piloille :( Onneksi on kuitenkin kuvat otettu, näistä saa ihanaa väri-inspistä <3

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Onneksi otit tästä välivaiheesta kuvat, koska nää on tosi kivat ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ♥ Joskus kamera on hyvä olla lähellä, tälläisiä hetkiä varten :)

      Poista
  4. Tosi onnistunut liuku, harmitus, että lakkaus kuoriutui lopuksi :(

    VastaaPoista
  5. Kuullostaa NIIN tutulta :D Niin siis tosi ikävää et vastusti niin kovin, mut tää liuku on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Aina lohduttavaa kuulla, etten oo ainoa joka tälläistä kokee. :) Kiitos!

      Poista
  6. Kuulostaa tutulle tuo kynnen tökkääminen jonnekkin D: mutta ihana liukuväri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä perus. Aina jossain kynnessä on kolo :D

      Poista
  7. Siis mä NIIIIN ymmärrän noi kakskytneljä kirosanaa koska en tähän hätään keksi mitään niin ärsyttävää kuin se että tökkäsee vastalakatun kynnen johonkin ja TADAA; VITUIKS! :DDDDDD
    Mut ihanat kynnet silti. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHA! :D Ei saakeli, oppiikohan sitä koskaan olemaan nätisti vastalakattujen kynsien kans..tuskin!!

      Poista
  8. Harmi, että meni pilalle :/ mutta hyvä et otit kuvat liu'uista, koska ne on aivan upeat<3

    VastaaPoista
  9. Voin niin kuvitella sen tunteen, kun lakkaus menee pilalle! Tuttua täälläkin :D
    Mutta älyttömän pirtsakat ja ihanat värit näissä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä. Ei sais olla liian tuttua! :D
      Pirteyttä ei kyllä tosiaankaan puutu :)

      Poista