19. huhtikuuta 2016

Haaste: Kaksi käyttämätöntä

Eilen aamupäivästä hoksasin, että tänään on jo 19. päivä eli haastekynsien aika. Marinan kanssa molemmat oltiin unohdettu tämä asia mutta kumpikin onneksi kerkesin vielä tehdä kynnet lyhyella varoitusajalla. 

Aihetta ei sen kummemmin ruvettu miettimään vaan päätettiin tällä kertaa ottaa kynsille käyttämättömiä lakkoja kaksi kappaletta. Sattui hyvä tuuri, sillä reilu viikko sitten kävin Kärkkäisellä pyörähtämässä suht tyhjällä Essence-hyllyllä mutta löysin sieltä neljä uutta lakkaa ja sen "tatutointikynän" mukaan. Mikäli en olisi näitä lakkoja ostanut, ei mulla varmaan olisi edes ollut mitään käyttämättömiä lakkoja :o


Niistä neljästä uudesta Essencestä valitsit väripariksi räikeän oranssin Shade of happinessin sekä beigen All about usin. Leimalakaksi otin Gina Tricotin shimmerisen Expresson. Väri maailmasta tuli vähän syksyinen, toisaalta mieleen tuli safari ja tiikeri. Tuo beige Essence muuttui mun kynsillä vähän vihertäväksi - varsinkin tuon oranssin seurassa. Leimat on BP-L003 laatasta. 


Jospa me muistettaisiin toukokuun haastepäivä vähän aikaisemmin ja saataisiin jopa vähän haasteellisempi aihe valituksi. Onko teille lukijoilla heittää meille joku haasteidea mitä meidän pitäisi yrittää? Saa ehdottaa.
Mitkä käyttämättömät lakat Marina on valinnut tähän haasteeseen? Käykää kurkkaamassa :) 

14 kommenttia :

  1. Me sitten leimattiin molemmat :D

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihanat värivalinnat, tosi hyvin sopii yhteen nuo!

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanan sävyinen oranssi! Kauniit kynnet myös sait aikaiseksi näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oranssi pomppas silmille Essence-hyllystä niin oli pakko napata mukaan! :)

      Poista
  4. Vitsit nää on kivat (: Itteltä löytyy kaikki noi lakat mitä oot käyttänyt, mutta tuskin olisin keksinyt yhdistää näitä värejä. Tosi nätti yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Laura :) Sitä ei itsekään hoksaa aina yhdistää erikoisia sävyjä yhteen. Lopputulos voi olla aina yllättän hieno tai kamala :D

      Poista
  5. Komppaan edellisiä kommentoijia, tosi hieno väriyhdistelmä!

    VastaaPoista