22. helmikuuta 2016

Ensimmäiset kynsikuvani

Facebookissa kyselin mielenkiinnosta, että mitä teitä lukijoita kiinnostaisi lukea täältä blogista. Sain yhden vastauksen ja idea oli vanhat/ensimmäiset kynsikuvat. Idea oli helposti toteutettavissa, joten noukin teille tähän postaukseen kymmenen + yksi kynsikuvaa neljän vuoden takaa. On jotenkin lohduttavaa katsoa näitä ja huomata kehittyneensä :D

Laitoin kuvat aikajärjestykseen, joten nuo pinkit on aivan ensimmäiset kynnet, jotka olen julkaissut blogissa 15.2.2012. Tuo sama mattapinkkilakka pitäisi löytyä hyllystä niin ajattelin tehdä joskus uudelleen julkaisu näistä kynsistä. Huomaiskohan tuota eroa? ;)

 

Selvästi graafiset ja viivakynnet on ollut aikojen alussa kynsiharrastukseen tutustuessa se turvallisin tie. Värejä oon uskaltanut käyttää jopa neljää seuraavassa "kaksoiskäsi"-kuvassa. Ilmeisesti ohuen siveltimen käyttöä on harjoiteltu ja luulisin, että jos nyt tekisin samanlaiset kynnet, lopputulos olisi lähestulkoon samanlainen. Kehitystä ei siinä rintamalla ole tapahtunut.



Kynsinauhojen putsauksesta ei ole ollut huolen häivään muutamaan ensimmäiseen kuukauteen. Varmaan useamman kynsiblogin lukemisen jälkeen sellaisestakin asiastakin kuuli. Kyllä sitä ihminen oppi kaikkea uutta harrastamisen aloittaessa. Ensimmäiset kynsikoristeet tuli ostettua huuto.netistä: strasseja ja kynsiteippiä. Harrastusta vietiin jälleen askel eteenpäin.



Viivat, strassit ja tarrat on löytänyt kynsille.  Pinkki-musta-valkoraitakynsien apinointilähde muistaakseni oli Sonnela, mikä oli myös mun ensimmäisten seurattajen kynsiblogien joukossa. Jonkinlaista vihertävää liukuvärjäystäkin harjoiteltiin ja voisin sanoa vieläkin tykkääväni näistä mlemmista kynsistä. Nämä on jäänyt mieleen hyvinä onnistumisina :)




Vähitellen uusia koristelutekniikoita tuli kokeiltua. Oli dottingtoolilla tehdyt palapelikynnet ja kynsiteipeillä tehdyt mitkälie-kynnet :) Nämä viimeiset teippauskynnet oon tehnyt 14.9.2012. 

Olipa hauska tehdä tälläinen katsaus menneisyyteen. Useammat kynnet pitäisi tehdä joskus uusintaversiona huvin vuoksi. Siitäpä teille muillekin ideaa blogiin :) 

Järkyttikö kuvat teidät aivan totaalisesti? 

17 kommenttia :

  1. Hauska postaus! On aina kiva nähdä, mistä on lähdetty liikkeelle. Tekisi mieli tehdä tällainen itsekin, mut en vielä tiiä uskallanko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee sinäkin ihmeessä tällänen :) Näitä on itsestä mukava käydä lukemassa muista blogeista.

      Poista
  2. Ei järkyttänyt, nimittäin itsellä ihan ensimmäiset kynsikuvat oli vielä kauheempia! :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Ei muutakuin sultakin blogiin tälläinen hauska katsaus menneeseen :)

      Poista
    2. Ainoa vaan, että olen poistanut kaiken vanhan todistusaineiston! :'D

      Poista
  3. Ihana postaus :) piristävää kuulla että muutkaan ei ollut seppiä syntyessään. Huima kehityshän sulla noista ajoista on tapahtunut sekä lakkauksissa, että kuvanlaadussa. Kiva postausidea, en kyllä tiedä kehtaanko itse toteuttaa. Pakkohan se oli käydä vilkaisemassa omat ekat postaukset ja täytyy sanoa, että ei ihan kauhean ylpeä fiilis jäänyt :D Ei mun kuvat tai lakkaukset ehkä vieläkään täydellisyyttä hivo, mutta huhhuh kuinka epätarkkoja otoksia ja maalisia kynsinauhoja sitä on joskus tullut julkaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostainhan sitä on kaikkien lähdettävä liikkelle. Jokaisella on varmasti erilainen lähtökohta. Eikä tälläisen postauksen toteuttamisessa ole mitään hävettää sillä onhan ne blogissa (luultavasti) jo kuitenkin esillä ja kuka vain voi niitä halutessaan käydä katsomassa :)
      Tälläinen postaus on hyvä muistutus jos meinaa kynsimasennus iskeä kun mikään ei onnistu, että kyllä ne aina varmasti onnistuu paremmin kuin nämä postauksessa olevat :D

      Poista
  4. No ei järkyttäny :D Hauska postaus! Oot kehittyny älyttömän paljon<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei järkyttänyt :D Kyllähän sitä kehitystä on havaittavissa ja asiat olisi aika huonosti jossei näin monen vuoden jälkeen olisi. Silloin ei kyllä sanonta "harjoitus tekee mestarin" ei pitäisi paikkaansa. Mestaruuteen on kyllä vielä pitkä matka :')

      Poista
  5. No ei kyllä järkyttäneet ollenkaan :) Hyvinhän näistä näkee kehityksen, mutta kauniita ovat sun kynsikoristelut aina olleet! ♥

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus, ja ei järkyttänyt sitten yhtään, nämä on oikein kivoja lakkauksia! Itselläni on aivan järkyttäviä ne alkuaikojen lakkaukset, ja onneksi niitä ihan ensimmäisiä ei edes löydy koneelta enään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit tästä :) Jokainen on aloittanut jostain ja varmasti tietää kehittyneensä alkuajoista. :)

      Poista
  7. Kyllä itselläkin pääsi ties mitä inahduksia ja naurahduksia, kun kuvia kävin poimimassa koneelle :))

    VastaaPoista
  8. Hahaa, nää on niin hauskoja! :D

    VastaaPoista