30. tammikuuta 2016

Kukkia sulle

Oonkohan, julkaissut blogissa yksiäkään milv-siirtokuvilla varustettuja kynsiä. Yhdet kynnet muistan tehneeni mutta ne ei oikein onnistunut, joten en niitä blogiin laittanut. Tämän jälkeen kerkesin jo hukatakin kaikki arkit enkä löytänyt niitä sieltä minne muistelin ne jättäneeni. Vahingossa sitten kynsikoristelaatikkoa läpikäydessä ne löytyi niille kuuluvasta lokerosta, joskin vähän eri kohtaa. Että ihminen voikin olla niin sokia :')

Siitä asti kun kadotin arkit, mielessä on pyörinyt kynnet jotka oli pakko päästä toteuttaan arkkien löydyttyä. Nämä tummalla pohjalla olevat kukkaset pääsi nimettömiin koristamaan kynttä. Meinasin laittaa kukat kaikkiin kynsiin mutta tällä kertaa pysyin alkuperäisessä ideassani. Voinhan vaikka näiden kynsien jälkeen kokeilla kaikille kynsille siirtokuvia yhtäaikaa..


Swatchtikuilta etsin sopivan sävyn joka löytyisi noista kukista. Gina Tricotin 04 Azalea pink oli ensimmäinen joka osui kohdalle. Keskisormiin lakkasin pitkästä aikaa hiekkalakkaa - Opin Honey ryderia. Siirtokuvan alle lakkasin kerroksen valkoista lakkaa. Kultaiset niitit vielä loppusilauksen antamaan. 


Nämä oli kunnon pikakynnet, niin tekisi mieli tehdä jo uudet! Viikolla en kerkeä/jaksa lakkailla niin viikonloppuisin pitää ottaa rentoutushetkiä kynsien merkeissä niin saattaa useammatkin kynnet tulla tehtyä. Shoppailuhammastakin kolottaa, kun eilen myin taas ison kasan markettilakkoja pois paikallisella fb-kirpalla. Oon selaillut nettikauppoja läpi aina uudelleen ja uudelleen mutta vielä en ole langennut mitään ostamaan :)

Rentoa lauantai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle :)

18 kommenttia :

  1. Nämä on niin ihanan tyttömäiset oi miksi mä en jaksa väkertää mitään ikinä! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän silloin joskus teit jonkin verran ainakin kynsikoristeluja? :)
      Eikait siinä kun ottaa vaikka jonkun tv-ohjelman ohella lakkapullot + koristeet viereen ja tekee jotain pientä kivaa kynsille :)

      Poista
  2. Kaunis siirtokuva :) kivat värit sen seuraksi tuo vaaleanpunainen ja kulta! Sain muuten viimein tehtyä sen siluettipuulakkauksen, jos vielä kiinnostaa käydä kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siirtiskuvasta itse myös vaikka mietin monta kertaa tarviinko juuri tuota kuviota :)
      Kävinkin kommentoimassa jo blogiisi niitä kynsiä :)

      Poista
  3. Todella kivat! Ite saanut vielä Milvien koko kynnen decalien kanssa onnistumaan, pienemmillä kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä en oo pieniä kuvia testannut ollenkaan. Mutta nyt aika kivuttomasti meni nämä koko kynnen. Ekalla kerralla kaikki meni ihan ryttyyn :o

      Poista
  4. Oi että miten nätit. <3 Onko tuo Opin lakka siis Love.Angel.Music.Baby?? Kun mulla on se, eikä se ole hiekkalakka, mulla pinta jää sellaiseksi satiinimaiseksi? Tuo lakka näyttäisi ihan Honey Ryderilta? :D Vai oonko nyt itse vaan ihan ulapalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Heh, joo onhan se Honey Ryder! Kävin korjaamassa sen tuonne tekstiin. Hyvä, kun mainitsit asiasta :D

      Poista
  5. Voi että miten nätti lakkaus! ♥ :)

    VastaaPoista
  6. Nää on tosi ihanat ♡ Tulee ihan kevät mieleen ja nää sopii just hyvin tähän ilmaan: Lahdessa nimittäin ainakin paistaa aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin paistoi eilen aurinko :) Lisää kukkia kynsille niin josko se paistaisi useampanakin päivänä!

      Poista