25. lokakuuta 2015

Turkoosit kukat

Sain pitkästä aikaa valita uusia testituotteita Born Pretty Storesta. Tällä kertaa valikoin kaikki leimaukseen liittyväksi: leimauslaatta, 2 leimauslakkaa sekä liquid peel off tape kynsien ympärille.

Parhaitenhan leimauslakkojen toimivuuden ja peittävyyden saa selville mustalle leimatessa, joten sudin kynsille kerroksen Ginan mustaa lakkaa. Kuivumista odotellessa sudin myös tätä valkoista peel offia kynsinauhoille ja jatkoin odottamista. 


Testiin valikoin kukkalaatan BP-L029 ja valikoin siitä kivoimman kuvion testattavaksi. Se ei kuitenkaan jostan syystä lähtenyt nousemaan toisesta reunasta helpolla niin valitsin toisiksi hienoimman kuvion. Sillähän homma sujuikin iisisti. 

Huomaatte varmaan, että tuossa leimauslakassa lukee Liquid Peel Off Tape vaikkei sitä ole. Miksihän on pitänyt laittaa väärät tarrat pulloihin, sillä toisessakin leimauslakassa lukee sama. No mutta eipä se lakan toimivuutta haitannut kuten kuvista näkee. Huippupeittävyys mustan päällä! :) Nää leimauslakat on tällä hetkellä $2,99 niin ainakin tämän yhden perusteella voisin suositella. 

Peel offikin hoiti asiansa. Enemmän voisin sanoa sen olevan Isadoran Peel Offia muistuttava kuin Glisten & Glown CTRL+ALT+DEL lateksia. Tai oikeastaan niiden sekoitus: helposti irti lähtevä Isadora. 


Näistä tuli kivat kynnet. Meinasin laittaa noihin kukkien keskustoihin jotain blingiä mutta ilmankin näytti hyvältä. Muutama kiva kuvakin sattui tulemaan niin ilo esitellä nämä teille :) 

22 kommenttia :

  1. Mä valitsin tuon saman laatan testiin. Toivottavasti siis toimii....ihanat kynnet teit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että haastavalta laatalta vaikuttaa. Muistaakseni oon lukenut jostain toisestakin blogista, että tämän laatan kanssa on ollut hankaluuksia.
      Kiitos <3

      Poista
  2. Eikä miten ihanat kynnet!! Kaunis väri taustalla ja sievät kukat menee ilman blingiäkin- vaikka varmasti toimisi myös sen kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustahan on kaunis väri ;) Eli turkoosilla oon tehnyt leimat. :) Kiitti E-S!

      Poista
    2. Niinpä tietenkin!:D No mutta mun ei tarvinne korjata asiaa, arvasit silti että tarkoitin leimaväriä.. ;)

      Poista
  3. Nää on kyllä kauniit :) Onn jahkannu ja jahkannu et tilaisko noita BP:n leimauslaattoja, kun niissä tuntuu olevan niin suurta vaihtelua toimivuuden suhteen, mut onhan niissä kivoja kuvioita. Ehkä mä otan riskin ja tilaan kuitenki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Heidi :) Kyllä mä tilaisin näitä laattoja varsinkin sillon, kun ovat alennuksessa. Eivät oo hinnoilla pilattu mutta laatuhan näissä on vaihdellu liiankin usein. :s

      Poista
  4. Kylläpä todella hyvin näkyy leimaavan mustan päälle! Yleensä väri on lopulta niin heikko, että se musta kuultaa todella paljon läpi. Ja tosi nätit kynnet muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellasiin leimauslakkoihin minäkin oon törmännyt. Color Aliken leimauslakkoja en ookaan testannut, mutta ne vissiin myös ajaa asiansa hyvin :)
      Kiitos Verieana!

      Poista
  5. Vaikuttaa kyllä toimivalta lakalta, näin hyvin leimaa tosiaan mustan päälle :)
    Nätit on lakkaukset ilman glittereitäkin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiva on ja joskos tätä tulisi käytettyä useamminkin leimaamisessa, kun on niin nätin värinen ü

      Poista
  6. Vau, ihanat! Hyvin näyttäää toimivan! :) harmi, mullakin on muutama laatta, mistä jotkut kuvat ei suostu nousemaan nätisti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvin toimi todellakin. :) Mun pitäis kokeilla sitä ykköskuviota vielä uudelleen jollain toisella leimasimella joskos se sillä nousisi.

      Poista
  7. Ihanat kynnet :) nuo Born Pretty Storen leimauslakat on kyllä mahtavia, itse kokeilin oranssia versiota tuosta ja sekin peitti tosi hyvin mustalle.

    VastaaPoista
  8. Kylläpä leimaa hyvin mustalle, pitää varmaan kytätä noita lakkoja jos tulisi jotain tarjouksia. Meikäläinen kun tuppaa leimaamaan suunnilleen 2/3 kerrasta :D Tosi kivat kynnet :)

    VastaaPoista