29. syyskuuta 2015

Honeycomb

Täten julistan blogiyhteistyön Mi Nailsin kanssa alkaneeksi. Olin ihan puulla päähän lyöty hetken aikaa, kun sain kuulla tästä mahdollisuudesta. Yhteistyökuviot on mulle henkilökohtaisesti aina kunnia, sillä joku haluaa antaa mulle mahdollisuuden testata ja esitellä heidän tuotteitaan. Oon kaikesta tälläisestä aina superinnoissani :)

Mirva lähetti mulle kasan erilaisia Mi Vinyleitä, joita tässä sitten testailen ja kerron mielipiteeni niistä. Niinpä lähiaikoina tulette näkemään useampia kynsiä, joissa oon käyttänyt erilaisia vinyyleitä ja sabluunoita. Näissä kynsissä oon käyttänyt honeycomb-sabluunaa, joka onkin yksi uusista kuvioista. Tätä kuviota toivoin omien vinyyliehdotuksien joukossa silloin joskus. 


Tälläset sabluunat on aina jänniä kokeilla, sillä mun kynnet on suhteellisen kapeat ja kaarevat. Isot yhteinäiset kuviot on hankala saada asettumaan erityisesti kynsien kärkiä kohden. Näissä honeycomb sabluunoissa kävi juurikin näin. Ne hetken aikaa pysyi kärjistä kynsissä kiinni mutta liukuvärjäystä tehdessä osa oli noussut ilmaan ja lakkaa oli päässyt kuvion alle. Kaarevakyntiset tietää varmaan tämän haastavuuden? 


Sabluunan alle lakkasin kerroksen KoneHelsingin WL-03. Kuvio irtosi kuin unelma ja reikäkohdat jäi paperiin. Se on mahtava tunne edellisten hankaluuksien jälkeen :D Sabluunan päälle töpöttelin meikkisienellä Color Clubin Twiggietä ja Gina Tricotin Whitea


Mulla selvästi pakkomielle yhdistää harmaa ja kirkkaan vihreä yhteen sillä nämä on varmaan ja kolmannet kynnet joissa teen niin :D

Kuvioon viitaten; tykkäätkö hunajasta? :)

22 kommenttia :

  1. Kylläpä näyttää hyvältä! Jossakin tällaisessa voisin itsekin kuvitella käyttäväni vihreää, näyttää tuon harmaan kanssa erityisen hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! :) Harmaan kanssa sopii moni kirkas väri. Mun pitäis ehdottomasti hommata useampikin harmaan sävy :)

      Poista
  2. Ihanat! Hunaja on hyvää kun on flunssa :)
    Ja täällä yksi kaarevakyntinen myös! Tykkään kyllä kynsien muodosta kun ovat kaarevat, mutta asettaa välillä inhottavia haasteita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hunajaa itse käytän teheen, kun sitä juon :)
      Kaarevat kynnet on sievät mutta rajoitteet kaikenmaailman koristeille on inhottavia. Ei voi liian isoja härpättimiä kynsille laittaa :D

      Poista
  3. This is one of my favorite green shades and it looks great on you! The accent nail made with the vinyl is awesome! I have to buy a few to!

    VastaaPoista
  4. Tosi hienot kynnet ja aivan ihana tuo hunajakennovinyyli! Pakko saada heti seuraavan kerran, kun hankin näitä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella tuota kuviota :) Minä kiitän :)

      Poista
  5. Oih, kylläpä on ihanat lakkaukset ^.^

    VastaaPoista
  6. Oi vitsi, ompaa hienot! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat kynnet! :3 Mä oon yhdistänyt harmaan minttuun ja tykkään siitä tosi paljon. :D Mäkin sain Mirvalta ylläripaketin, jossa oli noita uusia vinyyleitä, nyt sormet syyhyää testaamaan!

    VastaaPoista
  8. Onpas ihanat ja pirteät lakkaukset! :) Onnea yhteistyöstä!

    VastaaPoista
  9. Ihanat♥ Älyttömän kiva väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  10. Upea väriyhdistelmä! Ihan niinkö syötävän hyvä :). Mulla on just tuo sama ongelma aina tällaisten sabluunoiden ja kokokynnen siirtokuvien kanssa. Ihan ruttuun menee ja joskus toimii, joskus ei. Onnea yhteistyökuvioista :).

    VastaaPoista
  11. Tosi ihana väriyhdistelmä ja kivat noi vinyylikuviot :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat värit ja tosi upeet tuotokset. Ite jotenkin vierastin tätä kuviota vinyylinä joka multa myös löytyy mutta oot kyllä upeesti toteuttanut tän!

    VastaaPoista