18. elokuuta 2015

Kikon tilaus

Zombailin yksi kaunis ilta ympäri internettiä kosmetiikkaa myyvissä verkkokaupoissa. Kohdalle sattui Kiko Milanon sivut ja siellä ensimmäisenä säntäsin luonnollisesti kynsilakkoja tutkiin huomatakseni, että kaikki lakat on alennuksessa. Siitähän riemu repes!


Kävin ensimmäisenä tutkiin paljonkohan postimaksut tulisi olemaan Suomeen. Alle 49e ostosten postikulut ovat 13,90€ ja yli 49e ostosten 8€. Samantien näpytin Pohjois-Pohjanmaan kynsiharrastajien facebook-sivuille, että lähtiskö joku kimppaan tilaamaan. Sain kynsikavereita mukaan, joten ostoskori alkoi täyttymään. Tilaus saapui viikossa, joka olikin luvattu toimitusaika.


Mun tilaus koostui kymmenestä kynsilakasta. Näiden hinnat vaihteli 1.10-2,50€ välillä. Oikea hinta näille on 3,90€. Kyllähän siinä kestikin tovi, kun googlettelin joka sävyn erikseen. Haluan-lista kasvoi hurjaa vauhtia mutta sain karsittua määrän kymmeneen. Voinhan aina myöhemmin tehdä uuden tilauksen. ;)

Laitoin noihin lakkojen nimiin linkit googlen kuvahakuun, jotta näkee miltä lakat näyttää oikein kynsillä. 





Ensimmäiset fiilikset sain näistä tikuttaessa. Kaikki (paitsi Pearly Orange) peittivät kahdella helpolla kerroksella. Pearly orange voi toimia kolmella kerroksella. Nämä kaikki levittyi niin nätisti ainakin tikulle ja Mint toimi todella hyvin myös kynsillä. Positiivisimmin näistä kaikista mut yllätti livenä Oleander pink sekä Cobalt Green. Tuo Blue multicolor näyttää myös aika herkulta. :p Vähiten hehkuttaisin Metallic Beetlea.

Ja voisin sanoa löytäneeni seuraavan keräilykohteen, kunhan Gina kokoelma pääsee siihen pisteeseen, ettei uusia lakkoja enään löydy kivuttomasti. Niin ja edelleen blogin välilehdellä oleva puuttuvat lakat -lista on ajankohtainen ;) Tosin Kiko-kokoelma saattaa alkaa kasvamaan Ginojen siivellä, jos hyviä tarjouksia esim. kynsikoristekirpalla tulee vastaan.

Minkä näistä kymmeniköstä haluaisit nähdä kynsillä ensimmäisenä?
Tykkäättekö te Kikon kosmetiikasta?

22 kommenttia :

  1. Ooi, toi pinkki näyttää söpöltä, se kynsille! Kikot on kyllä kivoja lakkoja, vaikkei niitä montaa itellä olekaan. Mint Milk löytyy ja pari muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki on kyllä aika herkullinen <3 Se on kyllä ensimmäisten joukossa, jota testaan :)

      Poista
  2. Voi mäkin haluaisin omistaa joskus Kikon lakkoja, mutta en vain ole koskaan saanut aikaiseksi tilattua niitä. :D Ehkä sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan noita paljon muitakin ihania lakkoja :) Etköhän säki pääse Kiko "huuman" joskus kokemaan :D

      Poista
  3. Mä yritin pysyä näistä erossa mutta sain tuliaisina viisi ihanaa Kiksua itselleni. Nyt ei sitten auta kuin hyväksyä se, että nää on ihania ja haluan lisää. Tuo 341 näyttää aikalailla Aenkun Galahadilta mutta kuvat tietty aina vääristää sävyjä. Olis kiva nähdä tää kynsillä, wink wink :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Galahad taitaa olla vähän harmaampi/vihertävämpi sininen. 341 siis kokeilulistan kärkipäähän :)

      Poista
  4. Mä kävin kerran ihailemassa Kikon lakkoja, mutta koska olin just tilannut niin paljon muita, tyydyin katselemaan. Nämä on ihania, tykkään etenkin tuosta vikasta pinkistä (500). Sen tahtoisin nähdä kynsillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut pitkään aikaan ostellut uusia lakkoja niin oli mukava saada vähä täydennystä kokoelmaan. Uudet lakat on aina kivoja. Kikolla vaan on niin paljon kaikkia kivoja sävyjä ettei tiedä mitä oikein haluaisi :D
      500 on listan kärjessä tällä hetkellä ;)

      Poista
  5. Tangerine tai Cobalt green eka? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "tilauksesta" :D Katsotaas tekeekö sinistä vai oranssia ensinnä mieli :)

      Poista
  6. Ihana toi Tangerine, sen haluaisin nähdä sun kynsillä! :) Mä oon jo vuosia matkaillessani AINA etsinyt Kikon käsiini, joten lakat on hyvin tuttuja (ja ihania)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi oispa mahtava päästä joskus hipelöimään Kikon lakkoja fyysisesti :)
      Tangerine on aika herkullinen oranssi, se kyllä pääsee kynsille ehdottomasti ensimmäisten joukossa.

      Poista
  7. Mä kans tein tuossa taannoin tilauksen Kikolle ja nyt yksi kokonainen Kiko-rivi koristaa lakkahyllyäni :3 Tykkään kyllä merkistä tosi paljon! :)

    Ihana uusi banneri! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh <3 Ihanaa, kun joku muukin on hurahtanut kikoihin! Nyt mulla on vasta 13 eri sävyä mutta ne eivät jää todellakaan ainokaisiksi :p

      Voi kiitos <3 Eihän se ihmeellinen ole mutta parempi mun mielestä kuin edellinen johon olin niiiiin tympiintynyt!

      Poista
  8. Jee, en tiiä minkä haluisin nähdä mutta huomenna näet aamulla pari Kikoa mun blogissa. Okei, äänestän viis-kaks-ysiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania Kikoja oli sun blogissa. Melkoinen punainen, kun leimaskin niin hyvin :)
      O-ou 529. Ehkä se pitääkin laittaa kynsille mahdollisimman nopeasti, kun vähiten siitä tykkäsin. Jos se kynsillä onkin ihanuuslakka?

      Poista
  9. Kikot on ihania! Reilut kolmekymmentä niitä taitaa tuolta laatikosta löytyä ja lisääkin huolisin.. Nyt ei vaan ole tullut pitkään aikaan käytyä missään, mistä lakkoja olis saanut hamstrattua lisää, mutta liikkeessä pitää aina ehdottomasti käydä, kun kohdalle sattuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! 30 on oikein hyvä määrä. Mä tuskin koskaan (okei, pitkään aikaan) pääse missään liikkeessä käymään mutta onneksi on verkkokauppa mistä niitä saa tilattua :)

      Poista
  10. Ihania lakkoja! Oma lemppari noista on Mint Milk <3 Kikon lakat sekä meikit on lähellä sydäntä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mint milk on toosi herkullinen <3 Mä en tilannut yhtään meikkejä, kun en niitä osaa käyttääkään. Jotain huulipunia ois tieten voinut ottaa testiin, kun niitä oon yrittänyt välillä opetella käyttämään :)

      Poista