10. kesäkuuta 2015

Pieces - Kokokynnet tarrat | Video

Pieces-tuotemerkin takaa löytyy myös muita kynsikoristetuotteita kuin kynsilakkoja. Sain Mick'sistä kahdet eri kuvioiset kokokynnen tarrat esiteltäväksi: mustavalkoiset käärmeen nahkaa muistuttavat ja pinkit graffitimaiset. Tarrat kynsillä ei koskaan oikein ole ollut mun henkilökohtaisia lemppareita mutta aina testaan uusia jos kohdalle sattuu. Tähän päivään mennesse ne ei ole yllättänyt kätevyydellään.


Pakkauksesta löytyy 2x 8 kappaleen tarra-arkit. Kuvista joissa kynnet on pakkauksen vieressä huomaa, että tarrat on aika massiivisen kokoisia. Läheskään kaikille mun kapeille kynsille ei löytynyt sopivaa kokoa vaan jouduin itse leikkomaan lopuista sopivan kokoisia. Teille lapiokyntisille jotain hyvää! :D


Nämä tarrat pääsivät myös työtestiin päiväkotiin. Toiseen käteen laitoin päällyslakan (pikakuivattajaa) ja toisen jätin ilman, jotta näkisin onko käytännössä eroa. Ja voin sanoa, ettei eroa huomannut. Tarrat lähtivät kärjistä irtaantuun jo parin tunnin jälkeen.


Mun mielestä tälläset tarrat on käteviä, jos aika ei riitä lakkaamiselle ja haluaa nopeasti jotain kynsille. Pitkää kestoa tarroilla ei ole, joten esim. juhlat tälläisillä voi käydä juhlimassa. Hintaa yhdellä paketilla on 6,95€ ja tällä hetkellä verkkokaupassa näyttäisi olevan myynnissä kolmea eri kuosia.



Kuvasin myös pienen videopätkän, kun laitoin näitä tarroja kynsille. Paketin taka-kannessa on ohje, että tarra katkeaa "repäisemällä" kynnen reunaa pitkin. Yleensä käytän saksia reunojen siistimiseen, mutta yhteen kynteen mun oli kokeiltava repäisy-tekniikkaa. Voin ainakin sanoa, että kuviin tein kyseisen kynnen uudelleen. :)

Missä tilanteissa te käyttäisitte kokokynnen tarroja?
Kumpi näistä kuoseista on kivempi?


8 kommenttia :

  1. Nuo pinkit on nätit mutta suolainen on hinta ja parin tunnin pysyvyys peestä. Muuten olisin ostanut koska tykkään koko kynnen tarroista :) tosin tuli mieleen pari katastrofia kun on uudenlaisia tarroja erehtynyt ostamaan...luotan lähinnä Born Pretty Storen koko kynnen decaleihin kun ne pysyvät hyvin pari päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kuitenkin ohuita tarroja, mistä olisi voinut kuvitella paremman pyayvyyden. Ehkei liima vain ollut tarpeeksi pitävä.
      BPS:n decalit on kyllä pysyvämpiä kavereita, mutta laittaminen ei ol yhtään tämäm helpompaa :D

      Poista
  2. Nuo vaaleanpunaset on nätemmät mun silmiin. :) Nuo vois olla ihan käteviä just siihen jos ei oo aikaa lakata kynsiä, mutta haluaa jotain niihin. Vaan en sitte tiiä onko tuo paljo sen nopeampi tapa jos tarrat ei meekkään niinku pitäis.. :D

    VastaaPoista
  3. Siis wautsi! Noi pinkit on ihan mahtavat! <3

    Mä oon vissiin kerran kokeillut tarrojen laittoa ja kyllä se jäi siihen, nyt voisin kyllä kokeilla uudestaan! Miten se näyttää sulla niin helpolta? :D

    VastaaPoista
  4. Mustavalkoiset on mun silmään herkut! Toimiskohan nää raitakoristeina värilakan päällä? Silloin ei ainakaan tulisi tarraa kynnen päähän asti, joten saattaisi pysyä hetken kauemmin. Jos ei kerta menneet ryppyyn päällyslakan vaikutuksestakaan niin voisi toimia. Mulla oli yhdet koko kynnen tarrat jotka suli päällyslakan alle :).

    VastaaPoista
  5. Pinkit on tosi nätit! Mä oon pari kertaa kokeillu koko kynnen tarroja ja sain ne pysymään muistaakseni jopa viikon kiinnityksen jälkeen lämmittämällä niitä vähän aikaa hiustenkuivaimen alla jolloin liima varmaan sulaa vähän ja tarttuu kynnen pieniin uurteisiinkin paremmin :D tai sitten mun teorialla ei ole mitään tekemistä pysyvyyden kanssa mutta hyvin tarrat pysyi kuitenkin tuon käsittelyn jälkeen :)

    VastaaPoista
  6. Noi pinkit on tosi kivan näköset!

    Mä oon meinannut pari kertaa tilata tälläsiä, mut jossain kaupassa ku katoin ni ne on kauheen isoja. Mun kynnet on niin kapeet et joudun siirtokuviaki leikkelemään ni ihan varmasti joutuisin näitäkin tuolta tyvestä pienentää enkä varmasti sais tehtyä sitä kovin siististi.

    VastaaPoista
  7. Molemmat on kivat, mutta nuo pinkit on kyllä niiiin upeat! :) Tarrat on musta kivoja ja tosi helppoja, mutta mun kaareville kynsille en oo vielä kertaakaan löytäny sellasia, jotka oikeasti asettuis nätisti. :D Aina törröttää jostain tai jää aukkoja jonnekin.

    VastaaPoista