1. helmikuuta 2015

Tammikuun kynnet

Oli mukava huomata lisättyäni kuukauden kynsikollaasin facebookin kansioon, että niitä on siellä 12! Eli vuoden ajan olen tehnyt nyt blogiin kuukausittaisen kynsikatsauksen, josta näkee helposti yhdellä kertaa mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Kynnet ovat lyhentyneet ja kasvaneet, mutta muoto on ollut lähes sama. Vuoden lopulla innostuin kuitenkin vain toiseen käteen muotoilemaan stilettokynnet, mutta eilen viilasin nekin neliöiksi takaisin. Olihan ne kivan naiselliset mutten osannut olla niillä. 

Kynsien lyhennyksen koki myös kaikki muut kynnet kuvauskäden keskisormen katkeamisen myötä. Taas. Kiitos Ikea-reissun. Ne on niin nysät.  Tammikuun kynsikollaasilla voidaan ikävöidä pituutta.



Tammikuun aikana julkaisin myös todella paljon kuvia Ginan lakoista. Erityisesti niistä jäi mieleen uudet pastelliset kevätlakat (postaukset 1 ja 2). Kuvasin myös mun vesimarmorointi touhuja ja tein niistä kaksi videota youtubeen. Tässä linkki videopostaukseen.

Tottakai pitää vielä kertoa kuukauden omat suosikkikynnet ja nehän on kolmannet "Teipattu liukuvärjäys"-kynnet. Tykkään niiden väreistä ja muutenkin ne onnistuivat. Oikeastaan tykkään kaikista kynsistä, joita tammikuun aikana tuli tehtyä. Näillä on hyvä alkaa viettämään mun suosikki kuukautta helmikuuta! On synttäreitä niin omat, ukon kuin monen sukulaisenkin, ystävänpäivä sekä talvi on parhaimmillaan. :)

20 kommenttia :

  1. Sama lemppari kuin sullakin! Vaikka leimat ja kuivamarmoroinnitkin tulevat kyllä hyvin lähellä perässä :). Upeita luomuksia! Hei, tammikuu on ohi ja mä saan hankkia pakolliset Ginat (kiitos sun Gina-postausten)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Mä oon ehkä vähiten tyytyväinen just noihin kuivamarmorointeihin. Huonot lakkavalinnat.
      Wohoo! Hyvin sä kestit lakon! :)

      Poista
  2. Kuvakollaasista on kyllä vaikeeta valita lemppareimmat, noi kaikki ovat niin hienoja ja onnistuneita!

    VastaaPoista
  3. Todella ihania kynsiä jälleen :)

    VastaaPoista
  4. Oi, kaikki on tosi kauniita! <3 Erityisesti pidän neljänsistä, mutta suosikin valitseminen oli kyllä vaikeaa kun kaikki on niin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia <3 Nuo neljännet on kyllä ihanat vaikka itse sanonkin :)

      Poista
  5. 2, 3, 5, 7, 9 ja 10. Nää kaikki!

    VastaaPoista
  6. Meillä on sama suoskki, vaikka nättejä nää on kaikki:)

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti nuo toiset<3!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkoset sai kyllä paljon kommentteja täällä blogin puolella :)

      Poista
  8. Upeita kynsiä kaikki, mutta erityisesti tuolta kyllä nousee tuo teipattu liukuväri esiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina :) Ne kyllä erottuu tuolta joukosta :)

      Poista
  9. Kaikki on tosi upeita, mut oma suosikki on kuiteki sama ku sun :)

    VastaaPoista