30. joulukuuta 2014

Gina Tricot - 150 Deep ocean, 217 Blue space and 07 Zinfandel

Jouluna mun Gina Tricotin lakkakokoelma kasvoi kymmenellä uudella lakalla. Eli yli sata kappaletta löytyy jo hyllystä. Ensimmäisenä halusin testata näitä ihania sinisiä lakkoja. Löysinpäs syyskuussa kuvattuja swatcheja, jotka on jäänyt unholaan, joten ne länttäsin näiden sinisten seuraksi.

150 Deep Ocean - sähkönsininen shimmerlakka. Lakkasin kaksi kerrosta, mutta valon osuessa vähän näyttää hohtavan läpi. Tätä en huomannut paljaalla silmällä. Hyvin levittyi. Kaiken kaikkiaan nätti lakka.


217 Blue Space, sinipohjainen jellylakka, missä seassa mustia ja valkoisia kahden kokoisia glittereitä. Lakattu kahden kerroksen Deep oceanin päälle yksi kerros. Glitterit taitaa olla todella painavia ja tahmaisia, sillä valuvat pullon pohjalle eikä meinaa millään keretä onkia niillä sudilla ;) Itse toivoisin glittereitä jäävän enemmän haaviin kerralla mutta saahan sitä kerrostamalla niin paljon glittereitä kynnelle kuin haluaa.


07 Zinfandel  - ihana syvän viininpunainen creme. Tämä swatch oli jäänyt kuvakansioon pyörimään, joten varmaa muistikuvaa mulla ei ole, että kuinka monta kerrosta olen laittanut. Mutta vahva tunne kahdelle kerrokselle.


Nyt ajattelin poistaa täältä blogin välilehdeltä löytyvät swatchkuvat, sillä fiksuna ihmisenä tajusin lisätä ne facebookiin, jossa niitä on helppo liikutella ja selata omassa kansiossaan. Näin ollen olen lisännyt sinne kaikki swatchkuvat nimien kera numerojärjestykseen. Silmää häiritsee valitettavasti kansion ulkonäkö, kun lisäsin sinne jokaisesta kollaasikuvan: toisessa pullo, toisessa ei. Mutta näin saa nyt olla. Jos jaksan joskus mulukata, lisään pelkät pullokuvat.

14 kommenttia :

  1. Oho yli 100 oot sit täysin ihastunu näihin lakkoihin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hirvee määrä! :D Mutta joo, tykkään tosiaan ja kiva kerätä näitä :)

      Poista
  2. Blue space vaikutta aika herkulta! Zinfandel mulla onki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta Blue space saan itsekin tehtyä, jos omistaa sinisen jellyn ja mustavalkoglitterin. Mutta paljon kätevämpihän se on kun kaikki on samassa pullossa! :)
      Mä tykkään tuosta Zinfandelista ü

      Poista
  3. Zinfandel ja Blue Space näyttää munkin silmään herkullisilta :) Pitäis kyllä itekin hamstrata näitä lakkoja, kun vaikuttavat toinen toistaan kauniimmilta ja juttujen mukaan ovat vallan toimivia tapauksiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kummatkin tosi kivoja lakkoja :)
      Mä en voi kuin näyttää peukkua lähes kaikille ginan lakoille :) Toisaalta mulla ei ole niin paljon vertaus lakkamerkkejä ja tuskin tiedän loistavien lakkojen ominaisuuksista. Niinpä oon tyytyäinen näihin Ginoihin :)

      Poista
  4. Mä pyörittelin eilen tota Blue Spacea käsissä, mutta jätin sitte ostamatta, ihan vaan sen takia kun en tiennyt miltä se näyttää kynsillä. Olis pitäny ostaa, näyttää nimittäin aika hemmetin nätiltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kerkeät vielä myöhemmin ostaa sen, kun jäi kaivertamaan :)

      Poista
  5. Nämä on taas kaikki niin upeita! Tajusin just, että kävin eilen ostoskeskuksessa missä olisi ollut Gina, mutta UNOHDIN käydä siellä. Mahtaa olla lääkitys nyt jotenkin vinksallaan?! Toisaalta olin jo hamstrannut 13 kynsilakkaa reissulla, joten menköön tämän kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin? <3 O-ou! Ehkä lakkaähky oli sillä kerralla tosiaan täyttynyt, niin ei Gina enään maistunut ;) Onneksi on nettikauppa ja uusia kertoja Ginan myymälöissä :D Hyvä ajatella positiivisesti!

      Poista
  6. Nättejä lakkoja! Blue Space munkin pitää hankkia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on :) Ehdottomasti, jos silmää miellyttää!

      Poista
  7. Deep Ocean herätti eniten kiinnostuksen, Deep Sea (tai vastaava) mulla jo onkin. Noita kahta muutakin olen kyllä katsellut, mutta eivät sykähdytä niin kovin. :D Musta on tullu ilmeisesti kriittisempi lakka hankinnoissa, enkä ostakkaan enään ihan kivoja sävyjä. :O :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deep sea on paljon tummempi sininen verrattuna tähän oceaniin :)
      Mullakin on muutama ginan lakka mitä en olisi ostanut ilman keräilyintoa. Nyt on sitten muilta merkeiltä tullut ostettua vähemmän ja harkitummin :)

      Poista