15. marraskuuta 2014

Turkooseja lumihiutaleita

Sain syyskuun BPS kuukausipaketin lisäksi mahdollisuuden testata (silloin) juuri lanseerattuja Born Pretty Storen omia leimauslaattoja. Silloin oli vasta tullut laatat numerot 1-10, nythän niitä on jo 25! Valitsin laatoista numerot BP-01, BP-05 ja BP-07.

Ensimmäisenä ehdottomasti halusin testata joululaattaa BP-01, joissa oli kivoja lumihiutale kuvioita. Pohjan lakkasin Essencen the boy next door, jonka päälle vähän tuputtelin kynne kärkiin Ginan Shimmer Turquoisea. Tämän jälkeen kerros China Glazen Fairy dustia. Pikkurilleihin ja peukaloihin lisäsin miitistä saatua Essien Peak of chicia. Leimaukset on tehty Konadin Hepburn bluella. Nimettömissä on yksi hiutale laatasta BP-07, jota ei kylläkään näy laattakuvassa tuotesivuilla.



Mä tykkäsin näistä hiutalekynsistä vaikka Essien tikkuglitteriä vierastankin. Sainpahan kuitenkin testattua sitä johonkin manikyyriin ja ajatus lumeen yhdistämisestä toimi mun mielestä hyvin kyseisen lakan kohdalla. Mutta jossei tykkää tikkuglitteristä niin sitten ei tykkää :D 

Joko voi tehdä talvisia kynsiä? 
Voi..mutta miksi kaupoissa pitää soida jo nyt joululaulut? 
Tuntuu hullulta, odottaisivat edes joulukuun alkuun.

30 kommenttia :

  1. Nää on niin kauniit! <3
    Mua ketuttaa, ku kaupoissa myyty joulusuklaita jo lokakuun alusta asti... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Jep! Niiin ärsyttävää. Mä taidan vähän inhota joulua :D

      Poista
  2. On kyllä kauniit! :)

    Mäkään en ymmärrä sitä jouluhypetystä, joka tosiaan alkaa jo syksyllä. Mutta minkäs teet, joulu on nykyään pelkkää rahastusta ja mainostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa :)

      No sitähän se just on! Ja niin materialistista touhua, lahjoja vaan enemmän ja enemmän... Se tavaran määrä isoissa marketeissa :o

      Poista
  3. Nätit!
    Mä kans ihmettelen sitä et miksi pitää joulun kestää 3 kuukautta, vähän menee maku. lokakuussa jo joulusuklaata hyllyt täynnä.. kyllähän ny joulukalenterien pitää tulla myyntiin ennen joulukuuta mut riittäis se pari viikkoa ennen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Jouluavauksiakin pidetään tässä marraskuun puolenvälin tienoilla. Eieiei.. eihän se joulu oo vielä lähelläkään. Joulukuun ensimmäinen päivä vois pistää nämä joulujutut kauppoihin :D

      Poista
  4. Upeat <3 Hyvin sopii tuo tikkuglitteri näihin lakkauksii :)

    VastaaPoista
  5. Nää on tosi upeet :) lumihiutalekynnet on niin kivoja mutta ei mun ainakaan vielä tee mieli tehä kun ei oo luntakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! :) Ehkä salaa toivoin, että sitä lunta alkais tulemaan kun nämä tein. Ei toiminut :(

      Poista
  6. Joo, huomasin tänään kassalla, että Anttilassa soi jo joululaulut! :D
    Toisessa kauppakeskuksessa ei tainnut vielä soida tai sitten en huomannut sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Halpa-Hallit on aloittanut sen homman. En oo tullut ajatelleeksi muissa kaupoissa, Tokmannilla saattaa olla myös. :D

      Poista
  7. Tosi kivat kynnet :) Mua ärsyttää se, että kaupoissa yleensäkkään soi joululaulut :D Mä inhoan niitä. hyrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ü

      Sama homma! Varsinkin ne hengelliset joululaulut ei oo mun suosikkeja muutenkaan.. :D
      Jouluaattona autoillessa on mukava kuunnella Loirin, Tuiskun ja Teräsniskan joululevyjä :)

      Poista
  8. Oi, tosi kauniin ja raikkaan näköiset! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat kylmät jääkuningatarkynnet :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kynnet. ^^ Tosi kiva leimailu. Ite tilasin tuon 01-10 noita laattoja ja täytyy sanoa että hirveänä on kokoeroja laattojen kuvioissa. Pari niin pieniä, etteivät mahdu kyllä hyvällä tahdollakaan kynnelle.

    Gääh, kuin kamala tuo bakteerilakka on yhä. :D Näihin ei koskaan pääse sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dima :)
      Joo, mullekin tulossa 16-25, mutta onneksi niissä on niitä suurempia 1/4 kuvia laatoista. Mutta onneksi on vaihtelevuutta, ettei aivan turhia ostoksia vaikka sais kyllä kaikki olla sopivia omille kynsille tietenkin. Mutta minkäs pitkäkyntiset mahtaa :D

      Poista
  11. Nyt kyllä voi jo tehdä talvisia kynsiä. :D Ei kumminkaan ehkä ihan vielä jouluisia. ;) <3
    Nää sun on aivan ihanat. Vaikka en tikkuglittereistä tykkää, niin tässä ne näyttää todella hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustamisesta ja rajoituksesta :D
      Emmä kyllä varta vasten lähde tekemään jouluisia kynsiä, mutta minkäs sille voi jos sattuu tulemaan joulunväriset kynnet :')

      Poista
  12. Ihanat! Kävin viime viikon alussa Anttilassa ja siellä jo soi joululaulut + myyjillä oli tonttulakit päässä o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Voi kauhia!! :D Eikö ihmisillä oo mitään rajotteita?

      Poista