20. marraskuuta 2014

Haaste: Quatrefoil

Nyt täytyy sanoa, että tämä on ehdottomasti vaikein torstai-haaste, mitä on tullut toteutettavaksi. Mulla ei ole pilkkutikkuilu ollenkaan hallussa ja tässä niiden vielä pitäis osua tiettyyn kohtaan ja olla saman kokoisia. Eieieiei.. Rupesin harjoittelemaan tätä kuviota tiistaina kynsille ja varmaan kymmenen kynttä sainkin tehdä, ennen kuin tajusin vähän tätä ideaa. Sitten vain tuurilla kokeilemaan, josko kuviointi sattuisi onnistumaan! 

Alunperin meidän oli Marinan tarkoitus tehdä joka kynnelle quatrefoilia, mutta mun harjotteluiden aikana viestittelen Marinalle, että oon ihan pulassa eikä hommasta tuu yhtään mitään. Vähennettiin määrä sitten yhteen kynteen, jotta edes olisi pieni mahdollisuus onnistua. Toinen "sääntö" oli, että jotain foilia, metallista tai muuta sellaista lakkaa täytyy kynneltä löytyä.

 
Minähän jämähdin näihin China Glazen Romantique-sarjan lakkoihin, jotka ovat metallisia sekä peittäviä quatrefoilia ajatellen. Valitsin väriksi sinisen Adoren ja kaveriksi Ginan Blackin. Innostuin myös leimaamaan söpön pöllön BPS laatasta BP-05. Lisäkoristelua vielä muutamilla strasseilla. Itse haasteesta sen verran vielä, että vaikka kuvio ei olekaan ihan täydellinen aukkoineen, on se mun mielestä tunnistettavissa.


Mä tykkään näistä kynsistä kaikin puolin :) Ensi vuonna aiotaan sitten tehdä tämä haaste toiseen kertaan ja silloin koristellaan kaikki kynnet quartefoililla. Nyt kun ollaan molemmat saatu ainakin kerran harjoiteltua! :D
Marinan kynnet pääset tsekkaaman tästä linkistä

Tykkäättekö te quatrefoil-kuvioinnista? 
Oletteko kokeilleet sitä?

18 kommenttia :

  1. Tosi kivat ja hyvin tunnistettava toi quatrefoil kuvio :) Mä tykkään kovasti, mutta oon luvannut itselleni etten edes rupea yrittään tota koristelutyyliä, ja tämä päätös vain vahvistui sun postauksen myötä :D Kenenköhän blogissa se nyt oli... just esiteltiin toi sama kuvio vinyyleinä, niillä voisin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi :)

      Eikä! Ei tämä saanut olla mikään pelottelupostaus :D Mäki muistan sen postauksen missä ne vinyylit oli, mutta en sitä kenen se oli. Hei mut eikö kaikkea pidä kokeilla kynsirintamalla, eikö se niin ole? ;)

      Poista
  2. Todella onnistuneet! :) ja värit on kyllä niin ihanat ja yhteensopivat!
    Mä en ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa ü
      Sullakin jotain kokeilematonta vielä :)

      Poista
  3. Vau! Todella onnistunut kuvio, mä luulin ensin että se on leima! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Kiitti :D Tämä pitää ottaa kohteliaisuutena ehdottomasti, eikö niin? :)

      Poista
  4. Todellakin on tunnistettavissa tuo kuvio - suorastaan hienosti onnistunut. Muutenkin tosi kiva kokonaisuus, pöllöt sopii hyvin joukkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa helpottava kuulla, että kuvio on muiden mielestä tunnistettavissa :)
      Kiitos Emilia :)

      Poista
  5. Hienosti onnistunut kuvio ja ihana pöllö!:)
    Mä koin tuon kuvion tekemisen aika helpoksi - tosin pilkuttelen melkeenpä jokatoisiin kynsiin:D
    Ja onnea muuten Hannelen kynsikisan voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anni :) Tuo pöllö on aika söpö ja oli just sopivan kokonen tuohon kynnelle :)
      Miksi näitä koristelutyylejä pitää olla niin monta, etten kerkeä mitenkään yhtä tiettyä harjoitteleen kunnolla?! :D Sun pilkuttelut on aina niin upeita :)

      Poista
  6. Wautsi! Tosi hyvin onnistunut kuvio! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana pöllönen ja todella kauniit kynnet muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli :) Pöllöt on aina kynsillä söpöjä - ja muuallakin! ü

      Poista
  8. Turkoosia, pöllöjä ja pilkkuja = täydellistä! :) Nämä on tosi onnistuneet ja ihanat!

    VastaaPoista
  9. Kauniit! Mun pitää vissiin mennä tsekkaan joku tuto tästä aiheesta... :D

    VastaaPoista
  10. Oot kyllä onnistunut todella hyvin! :) Olisitte varmasti molemmat onnistuneet saamaan ne kaikille kynsille hyvin, mutta siihen olisi voinut mennä hetki aikaa. :DD

    VastaaPoista