4. heinäkuuta 2014

Viivoja - Päivä 1 - Hiekkalakka teemaviikko

Vihdoin voin paljastaa blogini ensimmäisen teemaviikon aiheen. *Diddididiididiiii* (Paljastuhan se kyllä jo otsikossa). Sehän on hiekkalakat aka tekstuurilakat! Olen toteuttanut kuudet erilaiset kynnet, joissa olen käyttänyt enemmän tai vähemmän hiekkalakkoja. Pyrin käyttämään myös erilaisia koristelutyylejä, ettei olisi esimerkiksi kolmena päivänä leimausta tai liukuvärjäystä ja loppuina graafisia kuvioita. Viimeisenä eli seitsemäntenä päivänä esittelen vielä aikaisemmin tehdyt hiekkalakkakynnet, jotka sopivat tähän teemaviikkoo. Mukavasti sain vauhtia tähän teemaviikon suunnitteluun, kun voitin lakkauskilpailun jossa yhtenä palkinnon osana oli ihanat Opi Brazil Beach Sandies hiekkalakat. Ennestään mulla on Dependin Rough Sparkle -kokoelma sekä muutama Essencen hiekkalakka.


Aloitetaas tämä viikko räjähtävästi ehkä parhaimmilla kynsillä mitkä tuutte näkemään viikon aikana. (Haha, nyt ketään ei enään kiinnosta loppuviikko ;D). Ei mutta oikeasti. Mä olin näihin kynsiin niin tyytyväinen kun sain ne valmiiksi. Hopea hiekkalakka on Dependin 2066 ja pinkki Opin I'm Brazil Nuts Over You. Mustat viivat tein pienellä siveltimellä Ginan mustalla lakalla.


Oliko teemaviikon aihe teille mieleinen? 
Mitäs mieltä olitte viikon ensimmäisistä kynsistä?

18 kommenttia :

  1. Aihe oli todella mieluinen, mähän rakastan hiekkalakkoja :)

    VastaaPoista
  2. Hienot kynnet ja hyvä teemaviikon aihe. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hieno homma, että teema on mieluinen :)

      Poista
  3. Oooo teemaviikko kuulostaa tosi hyvältä! Koska hiekkalakat on vaan niin rakkautta! <3

    Kynnet on myös aivan ihanat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään erikoista ei ole luvassa, sen voin luvata :p
      Mutta kiitos Iiny <3

      Poista
  4. Wau, ihan mahtavat! Nuo dependin hiekkalakat on kyllä kivan näköisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Ne on todella glitterisiä ja rosoisia sen puolesta :) En oikein oo varma tykkäänkö enemmän tasaisimmista vai rosoista kuten noista Dependeistä :o

      Poista
  5. Hieno lakkaus :)

    Teema on oikein kiva! Hiekkalakoilla kun aikankin itse tulee vähemmän koristeltuja kynsiä tehtyä. Jos vaikka saisi ideoita nyt kuinka hiekkalakkoja voisi käyttää muutenkin kuin vain lakata kynsi sillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Mukava kuulla, että oli mieluinen aihe. Mullakin on tupannut olemaan aina pelkkä hiekkalakka kynsillä, eikä mitään erikoisempaa koristetta siinä kiinni. Nyt oon vähän yrittänyt keksiä muita käyttötapoja ^^

      Poista
  6. Jee, tykkään kynsistä ja tykkään teemaviikosta. Niin ja tykkään hiekkalakoista... :D Ja sinustakin... :D

    VastaaPoista
  7. Aihe on juuri niin hyvä! Todella todella mieluinen! :3 kynnet on todella söpöt ja hyvin oot onnistunu!

    VastaaPoista
  8. Jeeee! Ihan paras aihe teemaviikkoon, tykkään! ^_^
    Ja kynnet on aivan superit, nää menis rockikynsistäki :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wohoo. Jes! :) Kiitos!
      Ai menis? Cool :D Mulle rockki on aina jotain synkkää ja kimaltelevaa :p

      Poista
  9. Tosi kivat kynnet! : ) Hyva aloitus viikolle, odotan mielenkiinnolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että loppujakin kynsiä innostutaan kattelemaan :)
      Kiitti Kata :)

      Poista