3. huhtikuuta 2014

Glitteröity punkkari

Mä oon tänään rämpiny keskellä suota. Onneksi oli ollut yöpakkasta, ei olisi ollut mukava mulahtaa johonkin suonsilimäkkeeseen. Lisäksi vielä rymyämistä puolisen kilsaa jossain mun mittasessa risukossa. Se ihana tunne, kun se risu napsahtaa hiukan kylmettyneeseen poskeen. Ai. Yhteensä matka metsäautotiellä, metsässä, risukossa ja suolla oli noin 3.5km pitkä. Ihanaa tämä geocaching! Eipä tarvi siellä onneksi käydä toista kertaa. Niin ja eilen olin jo sängyssä yöpuulla, kun saatiinkin ratkaisu yhteen mysteerikätköön, joka oli ihan meidän lähellä. Ei muutakuin vaatteet päälle ja kävelylle! :D Hullun touhua tämä on, ei voi muuta sanoa.

Tämän päivän kynsistä löytyy Gina Tricotin Punk lakkaa kera Essien Set in stones. Punkkia kynnellä on vain yksi kerros. Luomivärisivellintä käytin ensimmäistä kertaa glitter levittämiseen. Idea tähän tuli Fanilta, joka muistaakseni myös on käyttänyt luomivärisivellintä tähän hommaan. Oli muuten vähän kätevämpi kuin meikkisienen palasella :)


Kaikenkaikkiaan nämä kynnet on tosi kivat ja voipi olla, että yhdistelen samat lakat uudemman kerran joskus :) Seuraavaksi voisinkin lakata kynnet Brazil -kokoelman lakoilla. Niille vaan pitäisi keksi aina jotku speciaali koristelut. Saapa nähdä keksinkö jotain kivaa :p

15 kommenttia :

  1. Ompa ihanan väriset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) tykkään tuosta harmaasta ihan hirveesti :)

      Poista
  2. Ei voi olla totta! siis jostain ihme syystä me ollaan nyt ihan samoissa värimaailmoissa :D joten siirrän sitä postausta eteenpäin.. muuten kaikki luulee et matkin sua koko ajan XD
    tarviipa itekki kokeilla sitä luomivärisivellintä jossain vaiheessa... ja tykkään kynsistä muuten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikä! :D jospa seuraavat ei sitte enään ole samantyyliset ;)
      sivellin oli kyllä tosi kätevä, kuten Fani tuolla alempana sanoo: erityisesti helpottaa kynnen tyveen glitterin laittamista :)

      Poista
  3. Y k s i kerros? Really?? Upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Näitäkin ihmelakkoja on olemassa :) kiitos! :)

      Poista
  4. Nämä kynnet on kyllä todella kauniit! Ihana tuo ginan lakka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punk on kyllä hyvälaatuinen ja hyvännäköinen lakka, suosittelen ostamaan mikäli vähänkään jumittaa :)
      Kiitos Roosa taas <3

      Poista
  5. Mua kiinnostais jos vaan jaksat joskus, niin tekisit postauksen tuosta geocachingista. :)

    Kynnet on jälleen oikein kauniit! Mun mielestä tuonne kynnen alaosaan saa paljon helpommin laitettua glitteriä sillä luomivärisiveltimella, mutta taas ylöosaan on helpompi tehdä sienellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä ihan mielellään tehdä jossain vaiheessa :) nyt olis tulossa jopa kaksi näkökulmaakin siihen harrastukseen,kun ruvetaan piilottamaan omia kätköjä :) alankin suunnittelemaan miten toteuttaisin nämä postaukset.

      Tuo on kyllä totta :) Mun mielestä riippuu vähän glitteristäkin kuinka sen voi laittaa kynsille. Kiitos Fani tästä kommentista <3

      Poista
    2. Hei, ihan tajuttoman mahtavaa! Mä oon joskus koittanut lukea siitä, mutta ei mee vaan mun päähän. Innolla odotan sun postauksia siitä. :) <3

      Poista
  6. Kunnon pakkaskynnet ku niin hyiset... :D

    VastaaPoista
  7. Mä en enää lähdä mun vanhempien kanssa mihinkään, ellei ne lupaa että luvassa ei ole yhden yhtä kätköä :DD Oon ollut niin monta kertaa pahaa aavistamattomana niiden mukana jossain ja yht äkkiä mä löydän itseni jostain keskeltä metsää kun luulen, että olisin päässyt IKEAan.... Ei ole mun juttu ;) Mutta kynnet on nätit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha!! :D Mä voin vaan uskoa kuin ärsyttävää! :D Mutta kiitosta kehuista ü

      Poista