11. joulukuuta 2013

Pikkuiset sydämet

Mun oli tarkoitus tehdä jonkinlaiset lahjapakettikynnet, mutta en osannut.
Ei tullut minkäänlaista ideaa pääkoppaan. Täytyi siis keksiä jotain muuta :)
Lahjapaketit olisin halunnut tehdä yhden jutun takia, josta kerron enemmän postauksen lopussa.

Skittle on tämän koristelutyylin nimi. Jokainen kynsi on erivärinen, mutta niissä on sama koristelu.
Mun edelliset skittle kynnet oli nämä safari-teemaiset. Tällä kertaa koristelin kynnet tämän hetken lemppariväreillä ja lisäsin pikkuiset valkoiset sydämet akryylimaalilla ü Näistä tuli aika suloset. 


Peukalo kerkes ottaa damagea, kun lähdettiin käymään kaupassa kesken kynsien laiton :D Siksi siinä on sellainen ihmeellinen kuoppa ja joissain sormissa ruttuja ja kulumisia. 


Lahjapakettikynsien ohella olisin halunnut kertoa ja
 kerronkin nytten teille joululahjaringistä johon osallistun :)

GlitterFrosting blogin Katri kyseli blogissaan, haluaisikko muutama ihminen osallistua joululahjarinkiin, jossa jokainen lähettäisi kaikille osaanottajille pienet joululahjat. Meikäläinen pienen harkinnan jälkeen innoissani lähdin tähän mukaan. Mun lisäksi ringissä on mukana blogaajat

Kirjoitettiin toisillemme vinkki-/toivelistat, jotta toisten on helpompi miettiä toisille sopivat lahjat. Itse en ainakaan olisi koskaan osannut ostaa juuri sellaista mistä toinen olisi tykännyt ilman näitä vinkkejä :) Ja toivottavasti näiden vinkkien avulla oon osannut ostaa mieleiset lahjat heille :)♥
Mun ostamat lahjat on mennyt jo perille toisille ja mullekin on saapunut jo yksi paketti, jonka käskin Joonaksen piilottaa multa, jotten sortuisi siihen ennen jouluaattoa :D

12 kommenttia :

  1. Ihaaanat! Hyvin sopii värit yhteen ja noi sydämmet niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ü Kyllähän nuo jotenkin sopivat, kaikki on vähän jouluisen värisiä :)

      Poista
  2. Ihanat kynnet! :P
    Ja kuulostaa mukavalle toi teidän lahjarinki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Se on kyllä kivaa. Ainkain saan kolme mieluista pakettia aatona ;)

      Poista
  3. Ihanat kynnet ja itekki ootan meidän lahjarinkipakettien avaamista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kiva, että jotkut blogaajat järjestivät ja näkivät vaivaa, että saa piristää meidän monen joulua :)

      Poista
  4. tosi kauniit :3

    VastaaPoista
  5. Nää on niin herttaiset ettei toista! <3 Nyt taitaa olla mun vuoro sanoa, että saatan vähän lainata idea.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ^^ Välillä pitää vähän söpistellä. Lainaa vain! :)

      Poista