7. marraskuuta 2013

Suklaa Whoopiesit Lidlistä

Kävin tänään Lidlissä ostoksilla. Lidlin mainoslehteä selatessa silmiin osui puolivalmiit Whoopie-pakkaukset. 
Pakko oli ostaa testiin, kun oon meinannut tehdä itse ihan alusta loppuun asti ne itse. Hyvä verrata sitten niihin onko minkäänlaista eroa. 


 Pakkaus sisälsi kaksi paperipussia, jossa toisessa oli keksipohjien aineket ja toisessa kreemin. Yhteensä tästä pakkauksesta tulee noin 16kpl whoopieseja. Mulla tuli muutama enemmän kun olivat vähän pienempiä kuin olisi pitänyt olla.


 Keksipohjiin tarvi itse lisätä yksi muna, 50g rasvaa ja 40ml maitoa.


Keksit jäähtymässä sillä välin kun vatkasin kreemin. Kreemiaineksen joukkoon sekoitettiin vain 125ml kylmää maitoa. Noin 1,5 minuutin vatkaamisen jälkeen se alkoi muodostumaan kiinteäksi. Kreemin joukossa oli myös ilmeisesti valkosuklaahippuja. 

Mulla kävi myös pieni kämmi pursotuksen alkaessa. Aloin pursottaa samalla tyllalla kuin keksitkin. Tässä tyllässä oli sitten 0,5cm aukko. Eihän ne hippuset kreemin seassa mahtuneet sitte tulemaan. Ei muutakun vaihtamaan kreemi toiseen pussiin, missä oli sitten isompi tähtitylla :D Pyöreällä tyllalla olis tullut niin paljon kauniimpi pursotus. Mutta pikkujuttuja!


Ja valmiina. Oikein hyviä olivat! Keksit olivat kuohkeita ja hyvän suklaan makuisia. Kreemi oli hiukan keinotekoisen makuinen paljaaltaan, mutta itse leivoksessa se meni oikein hyvin :) 
Muistaakseni näitä oli vielä myytävänä appelsiinin ja vadelman(?) makuisina. Mutta tuskin ovat yhtä hyviä kuin suklaat ;)

Tykkäättekö te näistä suosikkileivoksista?
Onko kukaan itse leiponut näitä tai käynyt myös ostamassa näitä valmiseineksiä?

20 kommenttia :

  1. Aika hyvän näkösiä! Oon kyllä muutaman kerran töissä whoopiekirjaa selaillu mut en oo vielä saanu aikaiseksi tehdä tommosia ite.. Vois varmaan tyttären synttäreille tehdä testisatsin.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihan hyviä olikin! :) Kokeileppa vain, vaikka pinkkejä versioita.

      Poista
  2. oo en ole ikinä tainnut tämmöisiä edes maistaa!! :P noms

    VastaaPoista
  3. Nams! :) mä oon muutaman kerran kokannu noita ihan itse :) hyviä on ollu. Täytyykivhakea lidlista noita, jos joskus tulee kiirus niin tuossa kaikki valmiina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä reseptillä oot tehnyt niitä? :) Tuo on kyllä siinä mielessä kätevä pakkaus. Puolessa tunnissa voi selvitä leipomisesta tuon avulla.

      Poista
    2. Mä en yhtään muista mistä se resepti on :D taisin vaan kirjoittaa googleen whoopies :o

      Poista
    3. :D Löytyy aika monta ohjetta niin.. Ite varmaan sitten kokeilen Kinuskikissan versiota :)

      Poista
  4. Nalle just eilen osti meille noita! Se osti Princess Whoopies pakkauksen, kun se oli vaaleanpunainen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä sitten, oliko ne hyviä! :D Mua nauratti ne appelsiininmakuiset, kun tuoteselostus oli käännetty jotakuinkin näin: "Oransseja oranssinmakuisia whoopieseja..." :D

      Poista
  5. Mutkun mä just kävin kaupassa... Pakko vissiin lähteä vielä iltaostoksille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sinne vaan ja herkuttelemaan sitten joku päivä näillä!

      Poista
  6. Näyttävät kyllä herkullisilta :P
    Pitänee joskus kokeilla näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu :) Tuskin nämä ovat itetehtyinäkään kovin vaikeita :)

      Poista
  7. Mä näitä pyörittelin kaupassa mut jätin hyllyyn kun aattelin ettei ois hyviä. Ehkä pakko sittenkin seuraavalla kerralla napata mukaan. Sen verran hyvä palopuhe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oisit vaan napannut. Eivät edes maksaneet oikein mitään :)

      Poista
    2. Hahaa, nyt on kaapissa ainekset :D

      Poista