9. marraskuuta 2013

Netflix sarjat - part 2

Jälleen on katsottu muutama sarja Netflixissä loppuun saakka. Tai niin monta kautta sarjasta kuin sieltä löytyy. Ensimmäisen Netflix postausksen voi käydä lukemassa täällä.
Yleensä meillä on vähintään kaksi sarjaa yhtäaikaa kesken: jotain vakavempaa jännitystä/draamaa tai muuta sellaista sekä komediaa.

Misfits
Kuva
Tuohon edelliseen Netflix postaukseen kirjoitinkin, että ruvetaan katsomaan Misfits -sarjaa, mikä sai myös teiltä joiltakin kehuja. Tästä on kyllä jo aika kauan, kun tää katsottiin loppuun, joten muistikuvat eivät ole ihan tuoreet.
Sarjahan kertoo viidestä nuoresta, jotka joutuvat suorittamaan yhdyskuntapalvelua erinäisistä rötöksistään. Sitten tuli joku myrsky, jonka aikana jokainen sai jonkin supervoiman. Sarjan edetessä niitä sitten paljastui: kuolemattomuus ja ajatusten lukeminen. Mulla ei jäänyt sarjasta muuta mieleen kun ylläolevassa kuvasta keskimäinen hahmo. Se puhui niin hauskalla murteella ja meille jäi Joonaksen kanssa mieleen sen tyylillä sanottuna "F**k you" :D Käytettiin sitä melko kauan meidän arkipäiväisessä vitsailussa... 

Toinen tuotantokausi oli huonompi, kun niillä vaihtui juonen mukana nämä supervoimat ja kaikki meni ihan sekaisin. Mä en oikein meinannut pysyä loppuratkaisussa edes mukana, kun meni niin sekavaksi.
Mutta oli ihan katsomisen arvoinen sarja, mutten anna sille kuitenkaan mitään erinomaista arvosanaa. Seuraavia tuotantokausia en välttämättä halua ees nähdä.


The Hard Times Of RJ Berger
Kuva
Tämä oli nyt tähän väliin tälläinen komediapläjäys. Tää oli yllättävän hyvä American Pie -tyyliseksi ohjelmaksi. Oli ihan hyviä juonenkäänteitä vaikka perus kliseisyydet olikin arvattavissa.

Juonena tässä oli se, kun koko koulu näki, mitä tämän päähenkilö Rj Bergerin lahkeesta paljastui.
Tämän "lahjan" kanssa hän sitte joutui elämään ja haikailemaan koulun kuumimman misun perään. Taisipa se onnistua nappaamaankin sen muutaman kertaan haaviinsa. Koulun urheilujengin kovin jätkä, joka kiusasi tätä Bergeriä jatkuvasti paljastuikin lopussa homoksi.. Haha.. Aika hauska oli myös loppu, missä kävi yllättävästi Bergerin lapsuudenystävälle Lilylle.

Suosittelen kuitenkin katsomaan mikäli vain American Pie -tyyli innostaa yhtään :)


Hemlock Grove
Kuva
Tällä kauhutrillerisarjalla oli meille kovat odotukset. Mutta tämä oli oikeesti toooosi tylsä ja pitkävetinen. Kahdessa viimeisessä jaksossa vasta alkoi tapahtumaan! :D Näissä kahdessa jaksossa yritettiin myös selittää kaikki aikaisemmissa jaksoissa epäselviksi jääneet kohdat. En tiedä kumpi oli parempi: tämä vai Mistfits, ne ovat kuitenkin niin erilaisia.

Tässä sarjassa yritetään selvittää monien tyttöjen tappajaa. On vampyyreita(rikkaita hyvökkäitä) ja ihmissusia (romaneja). Nämä luonnolisesti ovat vähän toisiaan vastaan, mutta silti joutuvat tekemään yhteistyötä selvitäkseen elämässään ja selvittääkseen tappajan. 

En osaa nyt muuta oikein kertoa sarjasta. Ehkä tämä kannattaa katsoa odottamatta liikoja. :)

Nyt taas aloitettiin katsomaan jotain komediasarjaa Awkward. Vaikuttaa ihan hyvältä.
Ootteko te kattonut näistä sarjoista mitään? Mitäs piditte? Tai aiottekko katsoo joskus näistä jonkun?

9 kommenttia :

  1. Mie oon nyt rakastunut tuohon Hemlock Grovea sarjaan! Ihan koukussa oon :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en spoilannu sua mitenkään! :D

      Poista
  2. Awkward-sarjahan tulee tai siis on tullut jo kauan MTV:ltä ja välillä oon sitä katsonut, mutta eilen alotin netflixistä kattomaan ;) on kyllä hauska :D

    Mä oon kattonut Netflixistä Muodon Vuoksi, Lost, Gossip Girlsin ja Orange is the new black. Kaikkia suosittelen! mulla on katselulistalla tooosi paljon sarjoja, esim. toi RJ Berger, jersey shore!! kyllä :D, new girl, blue mountain state, weeds, glee, breaking bad, dexter, californication...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei näy mtv!! Kattoisin varmaan jatkuvasti jotain teen mom ohjelmia sieltä :D Heh, meilläkin on tuo jersey shore listalla, en vaan kehdannut mainita siitä ;) ja family guy :D Breking Bad taitaa olla seuraava vakavampi sarja, minkä haluan kattoo :)

      Poista
    2. mitääh vähän kakkaa ettei näy;(

      Poista
  3. Mä oon katsonut tuota Misfitsiä mutta se koko sarja meni ihan pilalle kun Nathan lähti :( Siitä tuli muutenkin niin sekava että sen katsominen jäi.. Ilmeisesti olin kommentoinut tuonne sun vahempaankin postaukseen tästä :DD Awkwardia olen Mtv:ltä katsellut ja se on kyllä aika hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Nathanin lähtö oli kyllä pettymys..mitenköhän niissä seuraavissa kausissa, onkohan se niissä :o

      Poista
  4. Tota Misfitsiä oon miettinyt, että pitäiskö alkaa katsomaan, mutta jotenkin se aina jää. Isänmaan puolesta oli ihan kökkö. Terriers vaikuttaa ihan hauskalta sarjalta parin jakson katsomisen jälkeen. Ja Hemlock Grove oli mun mielestä ihan ok ;) Ja kaikki Netflixistä löytyvät Bonesit on melkein jo katsottu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku kerroit mitä mieltä oot kaikista sarjoista! Eli Terriers ennen Isänmaan puolesta :p Mua ei tuo Bones oikein kiinnosta ainakaan vielä :D

      Poista