27. marraskuuta 2013

Kysymyksiin vastauksia

 Olipa pieni homma kerätä ja vastata näihin teidän kysymyksiin. Ajattelin näitten mahtuvan tähän yhteen postaukseen, kun ei niitä niin paljon tullut, että olisin tehnyt kaksi erillistä postausta. Mutta tuli kuitenkin kiitettävästi :) Yritin jaotella näitä aiheittain, mutta loppupään kysymykset voivat olla vähän sekaisin :) Kysymyksiä saa toki lisääkin heittää, mielelläni otan niitä vastaan :)

------

Mitä kaikkea teet/käytät, jotta kynnet pysyvät hyvässä kunnossa?
Onko esimerkiksi jotain tiettyjä tuotteita joita käytät? :)
 Itseasiassa en tee mitään. Sillointällöin rasvaan kädet, kun ne on vähän kuivemmat. Kynsiöljyä en osaa käyttää. Ja lyhennän kynnet kynsileikkureilla (aiai). Nyt oon yrittänyt opetella viilaamaan kynnet lyhyemmäksi, mutta senkin teen väärin kun viilaan edestakaisin kynttä (aiai). 
 
Mikä väri tuppaa olemaan sellainen, joka näkyy kynsilläsi usein? 
 Kylläpä se taitaa olla turkoosi, minkä haluaisin ekana kaivaa sieltä hyllystä. Mutta yritän myös vältellä sitä, että käyttäisin muitakin värejä. Aika hyvin oon jopa onnistunut siinä! :)

Lemppari kynsilakkamerkit?
Oikeastaan mulla ei oo lemppareita. Halpislakoista hyviksi on osoittautunut mm. Golden Rose ja Depend. Merkkilakoista en oo päässyt testaamaan läheskään kaikkia (enkä kyllä halppiksistakaan), mutta China Glaze on hyvä :) 

Milloin ja mikä vaikutti lakkaharrastuksen alkamiseen?
Tästä kirjoitinkin postauksen joskus! :)  *KLIK*

Kamalin lakka mitä olet kokeillut? Entä ihanin?
Hmm.. Tätä jouduin miettiin tosi kauan, kun mieleen ei tullut mitään! Kävin katsomassa lakkoja, eikä siellä ainakaan ollut enään mitään kamalaa lakkaa väriltä tai koostumukselta. Ihania sitten onkin sen edestä! Ekana tuli mieleen mun Dependin turkoosi hiekkalakka, mikä on näissä kynsissä :)
 
Kynsitrendi mitä et ole kokeillut, mutta haluaisit kyllä?
Kuivamarmorointia en ole vielä kokeillut, enkä onnistuneesti vesimarmorointiakaan. Ne olisi kiva oppia tekemään :) Myös upeat yksityiskohtaiset tribalikynnet on hienon näköisiä, mutta mun kädet taitaa täristä liikaa niiden tekemisessä :D

Kamalin kynsienkoristelu tyyli/tekniikka?
Mikähän olisi kamalin mitä oon nähnyt.. En taidan tykätä glittersandwisheistä. Tämäkin voisi olla tuohon edelliseen kysymykseen sopiva, kun et itse oo koskaan testannut tätä. Ja ne glitterlakat missä on joku pohjaväri ja seassa miljoona eriväristä ja -kokoista glitteriä. Ei lämmitä mua :) 
 
Himotuslakkasi?
Musta tuntuu, että oon jotenki omituinen, kun ei mulla oikeestaan ole tälläistä. Oon semmoinen hetkellinen shoppailija ja ostan kaikki sellaiset lakat, mitkä sillä hetkellä miellyttää eniten :) Ja jos nään jonkun kivan lakan jossain, en muista laittaa sitä mihinkään ylös tulevaisuutta ajatellen. Sitten ne unohtuukin! :D
 
Kuinka monta kynsilakkaa omistat?  
Tällä hetkellä 150 raja taitaa paukkua ihan lähiaikoina. :)
 
Mistä ostat lakkasi / kynsitarvikkeesi?
Lakkoja, kynsilakanpoistoaineen ja pumpulit ostan kivijalkakaupoista (Seppälä, Tokmanni, Halpa-Halli, Citymarket, Prisma, GinaTricot), koristelutarvikkeet ja -siveltimet ostan pääosin Ebaysta. Myös Adeninasta, Cesarsshopista ja joskus Mimaxilta. Näistä suomalaisista verkkokaupoista ostan myös lakkoja.


Miksi bloggaat ja mistä blogin nimi on peräisin?
Alunperin perustin blogin siksi, että voin kertoa kuulumisia ja kaverit saavat lukea niitä.
Nyt bloggaus on lähinnä kynsitaiteilujen esittelyä varten, mutta myös kuulumiset kuuluu mun blogiin myös. Mukava myös selailla itse jälkikäteen omia tekeleitä ja ajatuksia :)
Blogin nimen alkuperää en osaa kertoa, kun en tiedä! :D Olin ehkä epävarma koko blogin aloittamisesta, että olikohan se ihan hyvä juttu..Jotain saattoi sillä hetkellä mennä väärin.. Mutta mun mielikuvitus ei riitä vaihtamaan sitä miksikään muuksi, niin tuo on ja pysyy! :) Onneksi tykkään siitä myös.

Seuraatko paljon muita kynsiblogeja? Tai yleensä blogeja.
  Joo, seurailen nyt pääosin kynsiblogeja. Lähinnä suomalaisia, mutta oiskohan 3 ulkomaalaistakin lukulistalla. Seuraan myös lifestyle- ja mammablogeja. Mammablogeista itse asiassa aloitin blogien lukeemisen :) Peace, Love and Poopdiapers taisi olla ensimmäinen blogi, mihin palasin aina uudelleen ja uudelleen ja palaan edelleenkin :)



Mikä on oudoin asia jota olet syönyt?
Mä en uskalla syödä mitään outoa. :D Pienenä tuli kyllä syötyä niin kissan kuin koiran kuivaruokaa! Mutta oikeasta ruuasta tuli mieleen niinkin kuiva asia kuin herkkusieni tai homejuusto. 
 
Lemppari / inhokki ruokasi?
Lemppariruoka taitaa olla tortillat ja uunilohi Inhoan kaikkia juustoruokia ja missä on valkosipulia. Hyi.
 
Makeat vai suolaiset herkut?
Kummatkin! Ehkä makeat..eiku suolaiset.. Joo makeat mielummin! :D 
 
Tykkäätkö vaahtokarkeista?
Tykkään! Välillä on pakko käydä ostaan kaupasta Väiski-vaahtokarkkeja tai ottaa muutama irtokarkkihyllystä. Niitä ei kyllä voi syödä monta, kun tulee pahaolo :(
 
Tykkäätkö salmiakista?
Ehdottomasti suolaisesta salmiakista. Nams. Vanhat autot on hyviä ja kyllä ruutusalmiakitkin menee ja supersalmiakit. Eli joo, tykkään! :)


Onko sinulla jtn väri-inhokkia, jota et suostu laittamaan kynsillesi tai vaatteena pukisi päälle?
Ekana tuli mieleen possun vaaleanpunainen, jota en laittais päälleni. Kynsille sen voisin kyllä laittaa ja varmaan kaikki muutkin värit menee kynsillä. Vaatteissa se on niin tarkkaa, että minkä sävyinen se on. Tää oli aika vaikee kysymys :o 
 
Kummasta pidät enemmän; aamusta vai illasta?
Aamusta. 
 
Syksy vs. kevät?
Syksy, kun on niin kaunista, mutta niin on myös kevät, kun kaikki alkaa vihertämään.
 Sanon kevään olevan mieluisampi kun alkaa tuleen lämmintä :)
 
Kesä vs. talvi?
Talvella on kaunista, eikä oo hyttysiä. Kesällä taas hyttysiä on hirveesti, mutta lämmin taas pelastaa.
 T-paita kelit on sopivan lämpöinen mulle :) Tasapeli!  
 
Onko vastasatanut lumi mielestäsi kaunista? 
ON! Edellisessä kysymyksessäkin tuli ilmi. Tykkään tasaisista hangista, mutta pääkivun siitä kimmellyksestä saa, kun aurinko paistaa :( Tää ei kyllä liittynyt kysymykseen.. 
 
Onko sinulla suosikki sanontaa?
"Rahaa se vaan on. Sitä saa aina lisää." No eivaan, ei mulla oikeestaan oo mitään. Postcrossingissakin ihmiset aina pyytää kirjoittamaan lemppari quoten, mutta eipä sellaista oo. 
 
Hottiksein miesnäyttelijä tällä hetkellä?
Kamala kysymys! :D Mä en oo koskaan osannut päättää miehistä, kuka on hyvännäköinen.
 En koskaan. Enkä osaa nytkään. Mua ärsyttää tää itteä jonkin verran :D 
 
Suosikki käsivoide? Entäs hammastahna? 
Suosikkeja ei oo. Tällä hetkellä mulla on käytössä Nivean tavallinen rasva ja sininen Pepsodent hammastahna. Ostan aina mitä sattuu. Hammastahnoissa tykkään, että korkkia ei tarvi avata pyörittämällä, vaan sen saa yhdellä kädellä auki. 
 
Mitä mieltä olet legginssien käytöstä julkisilla paikoilla ilman pitkää paitaa?
Eihän sitä nykyään tiiä, onko farkut legginsejä vai mitä ne on. Mutta luultavasti viittaat tällä kysymyksellä niihin läpikuultaviin mustiin "kalsareihin" :D Jep kalsarit. Ei oo mitään kaunista katseltavaa, jos perse vilikkuu läpi. Mutta nämä paksut farkkulegginsit on ihan ok. 

Onko mielestäsi kaktus sopiva lahja kaverille?
Kyllä mä voisin ostaa kaktuksen lahjaksi ihan hyvin sellasella joka tykkää :) Ite tykkäisin ainakin, jos saisin kaktuksen lahjaksi :) Ei siis lahjuksena mitään pahaa. :)


Onko sinulla tatuointeja? Lävistyksiä? 
Noup. Toivottavasti joskus tulee olemaan tatuointi/tatuointeja. Ne on hienoja. Lävistyksistä en ehkä niin enään välitä, mutta joku piilossa (korvassa, navassa) oleva lävistys vois mennä vielä :) Mutta mielummin haluan tatuoiniin kuin lävärin. 

Oletko enemmän siili- vai mangusti-ihmisiä?
Voi eiii! Ne kyllä on molemmat söpöjä, mutta valitsen silti mangustin,
 koska niitä en ole koskaan nähnyt luonnossa :) 

Onko poikaystäväsi koskaan esittänyt sinulle laulua?
Ei oo esittäny, eikä kuulemma aio esittääkään. Joonas ei osaa soittaa mitään soitinta (paitsi pianolla Teuvo maanteiden kuninkaan kertosäkeen) :D 

Opiskeletko, tai käytkö töissä? Missä?
En opiskele, enkä ole tällä hetkellä töissäkään. 

Mitä musiikkia tykkäät kuunnella? 
Kaikenlainen käy. Lähinnä tulee kuunneltua koneella oltaessa Spotifyn toplistaa. Koitan välttää lähinnä örinää ja oopperaa. :)

Harrastatko muuta, kuin kynsien laittoa?
En. Tykkään kyllä leipoa, katsoo sarjoja/elokuvia, pelata konsolia. Varmasti soittaisin myös pianoa mikäli sellaisen vielä omistaisin. :)

Mitä piirteitä arvostat ihmisessä?
 Luottamus, rehellisyys. Ähh.. kaikki ne perusjutut! :D

Mitä piirteitä arvostat itsessäsi?
En mitään. Mä en osaa ajatella mikä minussa on hyvää. :o Tai saatika kertoa itsestä. (Tää on aika paha työhakemuksia kirjoittaessa :/ )

Unelma ammattisi kun olit pieni ?
Taisipa olla lääkäri. 

Mitä ilman et voisi elää?
Kaikkeen varmaan tottuis, jos joku yhtäkkiä otettaisiin pois elämästä. Mutta ilman ruokaa tuskin eläisin ja pitäis mulla olla joku selän rapsuttaja ja nukkumakaveri ♥


Kiitos hirveästi näistä kysymyksistä. Tämä oli kiva toteuttaa :) Toivottavasti saitte jotain uutta tietoon meikäläisestä :) Nyt lähden miettimään ja tekemään uusia kynsiä. Jotain punaista luultavasti on tiedossa ;)

8 kommenttia :

  1. hauska toi vika kuva :DD kun takana tyyppi peittää kasvonsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D se tais vaan heiluttaa kättä justiin :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Heh :) Oisin enempiikin kysymyksiin vastannut mielelläni :)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea sun vastauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että joitain kiinnostaa :)

      Poista
  4. Oli tosi mukava lukea vaihteeks tällanenkin. Musta on kiva tietää bloggaajasta vähän enemmänkin kuin se, että se tykkää kynsilakoista. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että muutamaa lukijaa kiinnostaa tälläisetkin höpinät :)
      Onneksi en ole ränkännyt tätä mun blogia vain KYNSIblogiksi, vaan kirjoittelen tänne aina mitä haluan kirjoittaa :) Kynnet vain on pääosissa.

      Poista