29. lokakuuta 2013

Turkoosi hiekkalakka

Voi mitä rakkautta oon saanut taas kokea ♥
Dependin Rough Sparklen 2063.
Ihana väri. Tuijottelukynnet! 





Mua harmitti kun ei ollut hopeita pikkusia niittejä, niin laitoin kultaiset. Mutta eipä ne nyt niin kamalan näköset loppujen lopuksi ollutkaan. En malta edes ottaa näitä pois vaikka olis uusia toteutusideoita rutkasti.
Niin ja tänään mulle tuli swatchtikkuja pari pakettia. Eihän 100kpl mihinkään riittänytkään vaikka näin kuvittelin. Olis ehkä pitänyt laskea lakat ennen tilaamista :D Tässä alkaa siis kiva projektikin jossain vaiheessa. Onneksi lakkoja ei tässä vaiheessa ole _kuin_ 135. Hohhoho.
Kuinka muistan yhden lauseen päässeen suustani: "Alle 100 lakkaa on ihan riittävästi. Enempää en hanki." Niinniin..joojoo.. 

Argh, voisin avautua vielä tässä viimeyönä tapahtuneesta. Tai oikeastaan tämä alkoi jo viimeviikolla.
Asutaan tosiaan vanhassa betonikerrostalossa ja äänet kuuluu toisista asunnoista jonkin verran. Hiljaisuus on 'määrätty' klo 22 jälkeen. Jollekkin kellonajat on vaikea ymmärtää, kun hirvee musiikin pauke alkaa noin puoli yksitoista. Ja arkipäivisin: viimeviikolla tiistaina ja nyt viimeyönä. Musiikki kuuluu aivan kuin vierestä kuuntelisi, sanat ja korkeat äänet kuuluvat selvästi. Yritäppä siinä sitten ruveta nukkuun! Ei onnistu. Viime yönä tätä jatkui puoli kolmeen saakka. Kaksi kertaa joku hakkasi seinää kolmen toiston lyönnit. Ei vaikuttanut mitään tähän jumputtajaan. Kohta kuuluikin ovikellon soitto ja musiikki lakkasi heti. Joonas kävi ikkunasta kattoon niin poliisiautohan siellä nöjötti. Vihdoin hiljaisuus. Viimeinen kappale, joka soi repeatilla oli Bomfunk MC's - Freestyler.
Minä en oo tälläseen tottunut :D ..mut toivottavasti tämä ei toistu enään.

20 kommenttia :

  1. No, mäkin kyllä päivittelin siskoni kynsiharrastusta ennen kuin aloitin omani, toteamalla että "Mitä ihmettä kukaan tekee 150 kynsilakalla?"
    Paraskin puhuja, nyt noita lakkoja on itselläkin aika kasa, ja määrä taitaa olla päälle kaksisataa pulloa.. :D Siskolla on tässä vaiheessa kylläkin edelleen enemmän, ilmeisesti kolmisensataa. :P Pitää omat kohta taas laskea, mulla alkaa lahjaringissä oma lahjomiskuukausi niin ne saattaa hiukan taas lisääntyä :D Oon kyllä karsinut rankalla kädellä niitä myytäväksi nyt viime aikoina, noita halpiksia on kyllä toisaalta aika hankala myydä kun postit maksaa enemmän mitä lakat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :) Eli en oo ainoa. Onneksi ei oikein ole keneen verrata tätä kokoelman kasvamista :D Mullakin on oikeastaan vaan niitä markettilakkoja, mutta vielä ei oo mieli tehnyt niistä luopua koska ovat kuitenkin hyviä kavereita. :)

      Poista
  2. Ihanat kynnet ♡

    Eikä! Ärsyttää ihmiset, jotka ei ajattele muita! Onneksi joku soitti poliisit sinne! Meillä oli vanhassa talossa naapuri, joka lauloi hevikaraokea korkealla naisäänellä joka päivä. Se lopetti yleensä yhdentoista aikaan illalla kyllä, mutta se oli silti hermoja raastavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ♥
      Eipä tuokaan ole yhtään sen mukavampaa vaikka tiesi lopun tulevan joskus :D Täällä on kans joskus myös kuulunut aamuisin inhottavaa pianon pimputusta. Luulisin, että se olisi ollut joku herätyskello tai vastaava. Kun se ääni toistu koko ajan :D

      Poista
  3. on kyllä kaunis lakka! ^^

    Ärr tiedän tuon tunteen!! Itse en voi tai siis en saa unta jos naapureista kuuluu meteliä iltaisin, koska mua alkaa vituttamaan niin paljon :D Vaikka asunkin juna-aseman vieressä eli junan äänet kuuluvat (ja tuntuvat) selkeästi, siihen on tottunut eikä se ärsytä (paitsi öisin semmoset sadan kilometrin pituiset painavat junat) :D Meillä oli naapurina semmoinen täti joka piti bileitä viikonloppuisin ja välillä siellä oli vieraana joku mies joku HUUSI ja metelöi että sitä aina säikähti ;o

    Silloin kuin Petri Nygårtin (vai mikä nyt onkaan) Selvä Päivä- biisi oli pinnalla, arvaa vaan kuinka monta kertaa se soi? -_- tästä syystä vihaan kyseistä biisiä nykyään, ei sillä että se joskus olisi ollut hyvä :D Noo tuo täti muutti pari kuukautta sitten pois mutta hänen tilalleen on tullut uusia naapureita. Yksi naapuri on semmoinen jolla on koira ja nyt muutaman viikon sisällä tuo koira on alkanu haukkumaan ja ulvomaan aamuisin, siinä klo 7 aikaa -__-' HUOH! Listaa voisin jatkaa vielä mutta ehkä lopetan tähän :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii! Eipä sielläkään oo mukavia naapureita ollut.. Onneksi täällä tosiaan muuten on ihan rauhallista ja on tosi herkkä häätötalo, kun vanhuksia asuu paljon :'D Mutta nuo painavat junat on hauskoja tärinöineen, kun miehen porukat asuu myös ihan radan vieressä :D Rupiaa just yöllä naurattaanki, kun kaapit ja tavarat siellä tärisee..

      Poista
    2. nojuu :P ja miten sattukaan, tänää muuttaa vastapäätä (siis rappukäytävässä vastapäätä) oleva naapuri pois jolla oli ehkä maailman rasittavin just-18-v-täyttänyt jäbä joka aina tömisteli rapussa, kolisteli sitä kaidetta että se varmasti heilu vielä tunteja sen lähdön jälkeen tuolla yksinään, kuunteli paskaa musaa LUJALLA kun mami oli muualla ja mitä kaikkea, ainiin huristeli autollaan 24/7 ja aina oli eri muija kyydissä. kyllä, olen kyttääjä :DD

      kukakohan siihen nyt muuttaa? toivottavasti joku kiva :D

      Poista
    3. :DD Oivoi! Mutta tuo on hauskaa kyttäämistä. Itekin kun ikkunasta kattoo niin näkyy aina siis AINA jompi kumpi rapun tupakoivista vanhoista miehistä on pihalla. Tuntuu, ettei ne lähekään sieltä pois vaan polttavat sata sätkää kerralla x)

      Poista
  4. Oi, upeen värinen lakka! Ihan harmittaa, ettei itselle sovi tuollaset kimaltavat tekstuurit, sen verran nätti tuo kuitenkin on. Mutta kultaset niitit sopii hyvin. :)

    Huh, eihän tuollasta kerrostalossakaan pitäis joutua kestämään. Toivottavasti rauhottuvat tuosta tai saavat häädön, jos jatkuu. Meillä ongelmana täällä on koirat, jotka haukkuu parhaimmillaan aikasin aamulla tai keskellä yötä. Ei vaan voi edes pistää viestiä minnekään, kun ei mitään tietoa mistä asunnosta tulee, kun eri rapusta kuuluu. :/ Sinne toiseen rappuunhan ei pääse, ei käy sama avain ulko-oveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi :( Nuo on niin ihania. Voisin hankkia jonkun toisen värinkin vielä jossain vaiheessa :)

      Tuo on kyllä ärsyttävää, ettei voi itse tehdä asialle mitään. Koirat mun mielestä on melkeenpä vielä ärsyttävämpiä, jos yöllä rupeaisivat haukkumaan. Musiikkia kuitenkin voi kuunnella jos ei vaikka nukutakkaan just sillon :D Mekään ei oltu varmoja, että kuuluuko tästä vai viereisestä rapusta. Eikä viittinyt lähtä myöhään enään rappuun tutkiin, että mistä kuuluu.

      Poista
  5. Ihanat kynnet.:) Mistä tuota lakkaa saa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin tuon Adenina.fi verkkokaupasta :) Myös vissii Kickistä on joskus ainakin, mutta se liike taitaa olla olla aika kaukana :D Adeninasta saa sen helpoiten ja ehkä myös halviiten :)

      Poista
  6. Apua!!! Niin ihana lakkaus ♥♥määki tahon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! :D Tuo on kyllä ihana. Ikalle kirjoitinki, että Adenina.fi verkkokaupasta saa niitä :)

      Poista
  7. Arh, noi naapurit on kyllä kestämistä. Itellä yksi naapuri, joka kännissä lauleskeli italialaisia oopperoita, muutti onneksi alkusyksystä pois. :D Oli kyllä vaihtelua iänikuisiin Joutsenlauluihin ja muihin, mitä yleensä kuuluu.

    Ihana lakka, taitaa olla dupe Opin Tiffany Caselle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhia! :D

      Pitipä käyvä kurkkimassa tuota dupea. Mun silmään tuo Opi oli vähän sinisempi kuin tämä Depend :) Mutta kaunis sekin. Mä taidan hurahtaa näihin...

      Poista